EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2008 vp

EV 59/2008 vp - HE 58/2008 vp

Hallituksen esitys laiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta

Asia

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta (HE 58/2008 vp).

Valiokuntakäsittely

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM 8/2008 vp).

Päätös

Eduskunta on hyväksynyt seuraavat lausumat:

1.

Eduskunta edellyttää, että sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle turvataan kansalaisten oikeusturvan ja lautakunnan toimintakyvyn edellyttämät henkilöstövoimavarat ja että lautakunnan johtamista sekä työ- ja käsittelyprosesseja seurataan aktiivisesti ja ryhdytään tarvittaviin lisätoimiin lautakunnan toiminnan kehittämiseksi ja käsittelyaikojen lyhentämiseksi.

2.

Eduskunta edellyttää, että muutoksenhakutarvetta sosiaalivakuutusasioissa pyritään vähentämään kehittämällä edelleen päätösten perusteluja ja asiakkaiden informointia ja että sosiaalivakuutusasioiden ensimmäisen asteen ratkaisujen oikaisumenettelyn toimivuus ja kehittämistarpeet selvitetään pikaisesti.

Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain:

Laki

sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta 22 päivänä joulukuuta 2006 annetun lain (1299/2006) 4 §:n 2 momentti, 7 §:n 2 momentti, 8 §, 9 §:n 1 momentti ja 11 §:n 1 momentti sekä

lisätään lakiin uusi 10 a § seuraavasti:

4 §

Päätoimisten puheenjohtajien tehtävät ja nimittäminen

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Päätoiminen puheenjohtaja johtaa muutoksenhakulautakuntaa ja vastaa sen toiminnasta, valvoo laintulkinnan yhdenmukaisuutta muutoksenhakulautakunnan ratkaisuissa sekä vastaa muutoksenhakulautakunnan hallinnollisista asioista työjärjestyksessä tarkemmin määrätyllä tavalla. Päätoimisen varapuheenjohtajan tehtävistä määrätään, sen lisäksi mitä 8 §:n 1 momentissa säädetään, muutoksenhakulautakunnan työjärjestyksessä.

7 §

Esittelijät

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Muutoksenhakulautakunnan esittelijällä on oltava tuomarin virkaan oikeuttava tutkinto. Esittelijänä voi toimia myös muutoksenhakulautakunnan notaari, jos hänellä on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Esittelijän tehtävistä määrätään tarkemmin muutoksenhakulautakunnan työjärjestyksessä.

8 §

Muutoksenhakulautakunnan osastot ja jaostot

Muutoksenhakulautakunta jakautuu hallinnollisesti kahteen osastoon. Toista osastoa johtaa ja sen tuloksellisuudesta vastaa muutoksenhakulautakunnan päätoiminen puheenjohtaja ja toista vastaavalla tavalla päätoiminen varapuheenjohtaja.

Asiat ratkaistaan muutoksenhakulautakunnassa jaostoissa. Lainkäyttöasiat ratkaistaan esittelystä viisi- tai kolmijäsenisessä jaostossa, yhden tuomarin kokoonpanossa, vahvennetussa jaostossa tai täysistunnossa. Muut asiat ratkaistaan hallintojaostossa, jollei hallintojaosto ole antanut asiaa muutoksenhakulautakunnan päätoimisen puheenjohtajan tai päätoimisen varapuheenjohtajan päätettäväksi.

Käsiteltäessä asiaa, jonka ratkaiseminen olennaisesti riippuu lääketieteellisestä kysymyksestä, lääkärijäsenen on osallistuttava asian käsittelyyn.

9 §

Viisijäseninen jaosto

Viisijäsenisessä jaostossa on puheenjohtajana muutoksenhakulautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja jäseninä lakimiesjäsen, lääkärijäsen ja kaksi muutoksenhakijoiden olosuhteiden tuntemusta edustavaa jäsentä. Asia käsitellään viisijäsenisessä jaostossa, jos kysymys on:

1) oikeudesta kansaneläkelain (568/2007) mukaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen;

2) oikeudesta vammaisetuuksista annetun lain (570/2007) mukaiseen etuuteen tai mainitun lain mukaisen etuuden määrästä;

3) oikeudesta maahanmuuttajan erityistuesta annetun lain (1192/2002) mukaiseen etuuteen;

4) oikeudesta sairausvakuutuslain (1224/2004) 8 luvun 1 §:n mukaiseen sairauspäivärahaan tai 11 §:n mukaiseen osasairauspäivärahaan;

5) oikeudesta Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) mukaiseen kuntoutusrahaan taikka ammatilliseen tai lääkinnälliseen kuntoutukseen;

6) sairausvakuutuslain mukaisesta työterveyshuollon korvauksesta tai vuosilomakustannuskorvauksesta;

7) asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain (1573/1993) mukaisesta asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin kuulumisesta; tai

8) 1—7 kohdassa tarkoitettua etuutta koskevan lainvoimaisen päätöksen poistamisesta tai mainitun etuuden takaisinperinnästä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

10 a §

Puheenjohtajan ratkaistavat asiat

Muutoksenhakulautakunnan päätoiminen puheenjohtaja, päätoiminen varapuheenjohtaja tai sivutoiminen varapuheenjohtaja ratkaisee esittelystä valitusasiat, joissa on kysymys ainoastaan sairausvakuutuslain 3 luvun 4 §:n 1 momentin tai 5 §:n 1 momentin mukaisen korvauksen määrästä. Samoin menetellään, jos kysymys on valituksen peruuttamisesta tai hallintolainkäyttölain (586/1996) 51 §:n 2 momentin mukaisesta valituksen tutkimatta jättämisestä.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu asia voidaan käsitellä myös 10 §:ssä tarkoitetussa kokoonpanossa.

11 §

Vahvennettu jaosto

Muutoksenhakulautakunnan päätoiminen puheenjohtaja tai päätoiminen varapuheenjohtaja tai jaosto voi määrätä jaostossa käsiteltävänä olevan asian tai siihen kuuluvan kysymyksen ratkaistavaksi vahvennetussa jaostossa yhdenmukaisen tulkinnan varmistamiseksi. Vahvennetussa jaostossa on puheenjohtajana muutoksenhakulautakunnan päätoiminen puheenjohtaja tai päätoiminen varapuheenjohtaja ja edellä mainittujen lisäksi jäseninä sivutoimiset varapuheenjohtajat sekä asiaa aikaisemmin käsitelleen jaoston jäsenet.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 2008.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

_______________

Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2008