1 §
Lain soveltamisala
Yksityisestä huvialuksesta, jossa käytetään moottoribensiiniä tai
dieselöljyä lievemmin verotettua tai verotonta
polttoainetta, suoritetaan valtiolle polttoainemaksua siten kuin
tässä laissa säädetään.
Polttoainemaksu kannetaan maksuvelvollisuuden aiheuttavan polttoaineen
käytön estämiseksi. Maksuvelvollisuuden
aiheuttavan polttoaineen käyttö yksityisessä huvialuksessa
on kielletty.
Tätä lakia sovelletaan yksityiseen huvialukseen,
jonka omistajana olevan luonnollisen henkilön tai yhteisön
kotipaikka on Suomessa sekä yksityiseen huvialukseen, jonka
omistajan kotipaikka on muualla kuin Suomessa, jos alusta käytetään
Suomessa.
2 §
Muiden lakien soveltaminen
Polttoaineiden määritelmiin sovelletaan nestemäisten
polttoaineiden valmisteverosta annetussa laissa (1472/1994)
säädettyjä perusteita.
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
polttoainemaksun kantoon sovelletaan soveltuvin osin, mitä veronkantolaissa
(609/2005) tai sen nojalla säädetään
samoin kuin mitä veronlisäyksestä ja viivekorosta
annetussa laissa (1556/1995) sekä verojen ja maksujen
täytäntöönpanosta annetussa
laissa (706/2007) säädetään.
Jollei tässä laissa toisin säädetä,
polttoainemaksua koskevien tietojen käyttöön
ja luovutukseen sovelletaan soveltuvin osin, mitä vesikulkuneuvorekisteristä annetussa
laissa (976/2006) säädetään.
3 §
Yksityinen huvialus
Yksityisellä huvialuksella tarkoitetaan alusta, jota
luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö käyttää sen
omistajana, vuokraajana tai sen muulla tavoin käyttöönsä saaneena
muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin ja erityisesti muihin tarkoituksiin
kuin vastiketta vastaan taikka julkisten viranomaisten tarkoituksiin
tapahtuviin matkustajien tai tavaroiden kuljetuksiin tai palvelujen tarjoamisiin.
4 §
Polttoainemaksu
Polttoainemaksu pannaan maksuun, jos dieselmoottorilla varustetussa
yksityisessä huvialuksessa havaitaan käytetyn
kokonaan tai osittain dieselöljyä lievemmin verotettua
tai verotonta polttoainetta tai jos bensiiniä käyttämään tarkoitetussa
yksityisessä huvialuksessa havaitaan käytetyn
moottoribensiiniä lievemmin verotettua tai verotonta polttoainetta.
5 §
Maksuvelvollinen
Polttoainemaksu määrätään
sen maksettavaksi, joka lievemmin verotettua tai verotonta polttoainetta
käytettäessä on aluksen omistaja. Jos alus
on muun kuin omistajansa hallinnassa, polttoainemaksu määrätään
haltijan maksettavaksi. Jos rikoksella haltuun otetussa aluksessa
käytetään haltuunoton aikana polttoainemaksun
aiheuttavaa polttoainetta, määrätään
polttoainemaksu rikoksella aluksen haltuunsa saaneen maksettavaksi.
Muun selvityksen puuttuessa aluksen omistajana tai haltijana pidetään
sitä, joka on merkitty aluksen omistajaksi tai haltijaksi
vesikulkuneuvorekisteristä annetussa laissa tarkoitettuun
rekisteriin.
Jos aluksen omistajaa tai haltijaa ei voida selvittää,
polttoainemaksu määrätään
kuljettajan maksettavaksi.
6 §
Polttoaineen käytön toteaminen
Polttoainemaksun aiheuttavan polttoaineen käyttöön
katsotaan ryhdytyn, kun aluksen polttoainejärjestelmään
kuuluvassa säiliössä todetaan olevan
tällaista polttoainetta. Polttoainemaksu on suoritettava
riippumatta siitä, miten ja missä alusta käytetään.
Polttoaine katsotaan kuuluvaksi siihen polttoainelajiin, jonka mukaisesti
se on verotettu tai olisi pitänyt verottaa polttoaineen
käyttöön ryhdyttäessä.
Suomen alueelle saapuvan aluksen polttoainesäiliössä olevasta
polttoaineesta ei kanneta polttoainemaksua. Polttoainemaksu kannetaan kuitenkin,
jos polttoainesäiliössä oleva polttoaine
on tehty tunnistettavaksi siten kuin nestemäisen polttoaineen
valmisteverosta annetussa laissa tai sen nojalla säädetään
kevyestä polttoöljystä.
7 §
Polttoainemaksun määrä
Polttoainemaksun määrä on
valmistajan ilmoittaman konetehon mukaan:
| Teho |
Polttoainemaksueuroa |
| enintään
50 kw
|
750 |
| yli
50 kw — 100 kw
|
1 500 |
| yli
100 kw — 150 kw
|
2 250 |
| yli
150 kw — 200 kw
|
3 000 |
| yli 200 kw — |
4 000 |
8 §
Polttoainemaksun korottaminen
Polttoainemaksua voidaan korottaa:
1) enintään 50 prosentilla, jos polttoainemaksun
aiheuttavan polttoaineen käyttö toistuu sen jälkeen,
kun aluksessa on havaittu käytettävän tällaista
polttoainetta; ja
2) enintään 100 prosentilla, jos polttoainemaksun
aiheuttavan polttoaineen käyttö on erityisen törkeää.
9 §
Polttoainemaksun määrääminen
Jos aluksessa todetaan käytettävän
polttoainemaksun aiheuttavaa polttoainetta ja tämä aiheuttaa
polttoainemaksun kantamisen, polttoainemaksu voidaan kantaa uudelleen,
jos maksuvelvollisuuden aiheuttavaa polttoainetta käytetään vielä seuraavana
päivänä tai sen jälkeen taikka jäljempänä 10 §:ssä tarkoitetun
kuljetuksen päättymisen jälkeen.
Jos polttoainemaksua pannaan maksuun muun näytön
kuin aluksessa havaitun polttoaineen perusteella, polttoainemaksu
kannetaan vain kerran koko siltä vuodelta, jonka aikana
tapahtunutta polttoaineen käyttöä näyttö koskee. Polttoainemaksu
maksuunpannaan enintään viideltä vuodelta
luettuna siitä ajankohdasta, jona aluksen käyttö polttoainemaksun
aiheuttavalla polttoaineella on tullut tulliviranomaisen tietoon.
Polttoainemaksu on määrättävä kahden
vuoden kuluessa sen vuoden päättymisestä,
jona aluksen käyttö polttoainemaksun aiheuttavalla polttoaineella
on tullut tulliviranomaisen tietoon.
10 §
Kuljetuksen jatkaminen
Polttoainemaksun määräämisperusteiden
toteamisen ja selvittämisen jälkeen aluksen saa kuljettaa
samaa polttoainetta käyttäen lähimmälle
valvovan viranomaisen määräämälle
paikalle, jossa polttoaine voidaan vaihtaa.
11 §
Aluksen maastavientikielto
Alusta, josta on kannettava polttoainemaksua, ei saa viedä maasta
ennen kuin polttoainemaksu on maksettu. Tulliviranomainen voi kuitenkin
sallia aluksen maastaviennin, jos polttoainemaksun maksamisesta
on asetettu hyväksyttävä vakuus.
12 §
Polttoainemaksun suorittaminen
Polttoainemaksu on suoritettava 30 päivän kuluessa
maksuunpanopäätöksen antamisesta. Jos
polttoainemaksua ei ole suoritettu määräajassa,
maksuvelvolliselta peritään veronlisäyksestä ja
viivekorosta annetun lain mukaisesti laskettava viivekorko.
Polttoainemaksu on maksettava rahalaitokseen tai maksuja vastaanottavaan
maksupaikkaan siten kuin veronkantolaissa tai sen nojalla säädetään.
Polttoainemaksun maksamisen yhteydessä on ilmoitettava
maksulipun viitenumero.
Tulliviranomainen voi lähettää erääntyneestä polttoainemaksusta
maksuvelvolliselle maksumuistutuksen.
13 §
Viranomaiset
Polttoainemaksua koskeva yleinen johto ja valvonta kuuluu Tullihallitukselle.
Polttoainemaksun panee maksuun se tulliviranomainen, jonka alueella
polttoainemaksun alaisen polttoaineen käyttö on
tapahtunut tai jonka alueella käyttö havaitaan.
Polttoaineiden käyttöä valvovat tulli-,
poliisi- ja rajavartioviranomaiset. Tulli-, poliisi- ja rajavartioviranomaisilla
on oikeus suorittaa sellaisia polttoaineen ja aluksen tarkastuksia
ja ottaa polttoaineesta näytteitä, jotka ovat
tarpeen polttoainemaksun valvontaa ja sen maksuunpanoa varten. Jos
aluksessa havaitaan käytettävän polttoainemaksun
aiheuttavaa polttoainetta, valvovan viranomaisen tulee ilmoittaa
siitä toimivaltaiselle tulliviranomaiselle.
14 §
Käyttökielto
Jos polttoainemaksua ei ole suoritettu määräajassa,
alusta ei saa käyttää liikenteessä (käyttökielto).
Alusta ei saa käyttää siinäkään
tapauksessa, että sen omistus tai hallinta on siirretty muulle
kuin maksuvelvolliselle. Polttoainemaksun määrännyt
tulliviranomainen voi pyytää poliisilta virka-apua
aluksen käytön estämiseksi. Aluksen käyttö sallitaan,
kun maksuvelvollinen tai muu kuin maksuvelvollinen on suorittanut polttoainemaksun.
Polttoainemaksun määrännyt tulliviranomainen
voi määräämillään
ehdoilla hakemuksesta erityisestä syystä määräajaksi
tai kokonaan peruuttaa käyttökiellon, jos käyttökielto
on ilmeisen kohtuuton. Hakemuksen voi tehdä aluksen omistaja
tai haltija taikka se, jonka maksettavaksi polttoainemaksu on määrätty.
15 §
Oikeus tietojen saantiin vesikulkuneuvorekisteristä
Polttoainemaksusta vastaavilla viranomaisilla on salassapitosäännösten
ja tietojen luovutusta koskevien rajoitusten estämättä oikeus
saada verotusta ja sen valvontaa varten välttämättömät
tiedot vesikulkuneuvorekisteristä teknisen käyttöyhteyden
avulla tai muutoin sähköisesti. Ennen tietojen
luovutusta käyttöyhteyden avulla polttoainemaksusta
vastaavan viranomaisen on annettava selvitys siitä, että tietojen
suojauksesta huolehditaan asianmukaisesti.
16 §
Polttoainemaksua koskevien tietojen julkisuus ja tietojen antaminen
Asiakirjat, jotka koskevat polttoainemaksun huojennus- ja lykkäyshakemuksia
sekä käyttökiellosta vapauttamista, ovat
salassapidettäviä.
Tulliviranomaisen on pyynnöstä annettava todistus
siitä, ettei aluksesta ole suorittamatta polttoainemaksua.
Todistuksesta peritään maksu valtion maksuperustelain
(150/1992) mukaisesti.
17 §
Ennakkoratkaisu
Tullihallitus voi antaa hakemuksesta ennakkoratkaisun tämän
lain säännösten soveltamisesta, jos asia
on hakijalle erityisen tärkeä. Ennakkoratkaisu
annetaan määräajaksi, kuitenkin enintään
sen antamista seuraavan kalenterivuoden loppuun. Lainvoiman saanutta
ennakkoratkaisua noudatetaan ennakkoratkaisun saajan vaatimuksesta
sitovana sinä aikana, jota ennakkoratkaisu koskee. Ennakkoratkaisun
antamisesta peritään eräiden ennakkopäätösten
maksuperusteista annetun lain (1209/2006) mukainen maksu.
Ennakkoratkaisua koskeva asia on käsiteltävä Tullihallituksessa
kiireellisenä. Päätökseen, jolla
on päätetty olla antamatta ennakkoratkaisua, ei
saa hakea valittamalla muutosta.
18 §
Oikaisu maksunsaajan hyväksi
Jos maksuvelvolliselle on jäänyt maksuunpanematta
polttoainemaksu tai polttoainemaksua on maksuunpantu liian vähän
taikka maksua on palautettu aiheettomasti tai liikaa, tulliviranomainen
voi oikaista polttoainemaksua koskevaa päätöstä kolmen
vuoden kuluessa sen vuoden päättymisestä,
jona polttoainemaksun maksuunpano on tehty tai olisi pitänyt
tehdä tai jona päätös polttoainemaksun
palauttamisesta on tehty, jollei asiaa ole valitukseen annetulla
päätöksellä ratkaistu. Ennen
oikaisua maksunsaajan hyväksi on maksuvelvolliselle varattava
tilaisuus vastineen antamiseen asiassa.
19 §
Oikaisu maksuvelvollisen hyväksi
Jos tulliviranomainen toteaa, että polttoainemaksua
on maksuunpantu liikaa tai palautettu liian vähän,
tulliviranomaisen on oikaistava antamaansa päätöstä ja
maksettava maksuvelvolliselle tämän liikaa maksama
tai palauttamatta jäänyt maksu, jollei asiaa ole
valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu.
Oikaisu voidaan tehdä kolmen vuoden kuluessa maksuunpanon
tai maksunpalautuksen määräämistä seuraavan
kalenterivuoden alusta.
20 §
Oikaisuvaatimus
Tulliviranomaisen polttoainemaksua koskevaan päätökseen
haetaan muutosta päätöksen tehneeltä tulliviranomaiselta
kirjallisella oikaisuvaatimuksella, jollei asiaa ole valitukseen
annetulla päätöksellä ratkaistu.
Valtion puolesta oikeus hakea muutosta tullipiirin päätökseen
on tullipiirissä olevalla tulliasiamiehellä ja
Tullihallituksen päätökseen Tullihallituksessa
olevalla tulliasiamiehellä.
Määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiselle on
kolme vuotta sen vuoden päättymisestä,
jona maksuunpano on tehty tai jota maksun palautuspäätös
koskee, kuitenkin aina vähintään 60 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Tulliasiamiehen määräaika
oikaisuvaatimuksen tekemiselle on 30 päivää päätöksen
tekemisestä.
Oikaisuvaatimus on toimitettava määräajassa sille
tulliviranomaiselle, jonka päätöstä oikaisuvaatimus
koskee. Viranomaisen on varattava maksuvelvollisen oikaisuvaatimuksesta
tulliasiamiehelle ja tulliasiamiehen oikaisuvaatimuksesta maksuvelvolliselle
tilaisuus vastineen sekä oikaisuvaatimuksen tekijälle
tarvittaessa myös vastaselityksen antamiseen. Asia voidaan ratkaista
asianosaisia kuulematta siten kuin hallintolain (434/2003)
34 §:n 2 momentissa säädetään.
21 §
Valitus hallinto-oikeuteen
Oikaisuvaatimuksen johdosta tehtyyn päätökseen
ja muuhun kuin maksuunpanoa ja maksun palauttamista koskevaan päätökseen
haetaan muutosta valittamalla siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä maksuvelvollisen
tai muun muutoksenhakuun oikeutetun asianosaisen henkilön
kotikunta tai yhteisön kotipaikka on ollut, kun 20 §:n
1 momentissa tarkoitettu tai muu päätös
on tehty. Jos asiassa ei ole toimivaltaista hallinto-oikeutta edellä olevan
perusteella, valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Valtion puolesta valitusoikeus tullipiirin päätökseen
on tullipiirissä olevalla tulliasiamiehellä ja
Tullihallituksen päätökseen Tullihallituksessa
olevalla tulliasiamiehellä.
Valitusaika oikaisuvaatimuksen johdosta tehtyyn päätökseen
on kolme vuotta sen vuoden päättymisestä,
jona maksuunpano on tehty tai jota maksun palautuspäätös
koskee, kuitenkin aina vähintään 60 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Muussa asiassa valitusaika on 30 päivää päätöksen
tiedoksisaannista. Tulliasiamiehen valitusaika on 30 päivää päätöksen
tekemisestä.
Valituskirjelmä on toimitettava sille viranomaiselle,
jonka päätöksestä valitetaan.
Päätöksen tehneen viranomaisen on annettava
valituksen johdosta lausunto. Viranomaisen on varattava valituksen
ja lausunnon johdosta tulliasiamiehen tekemästä valituksesta
maksuvelvolliselle ja muulle asianosaiselle sekä maksuvelvollisen
ja muun asianosaisen tekemästä valituksesta tulliasiamiehelle
tilaisuus vastineen antamiseen. Tarvittaessa muutoksenhakijalle
on varattava tilaisuus myös vastaselityksen antamiseen.
Valituskirjelmä vastineineen, vastaselityksineen ja lausuntoineen
sekä asian käsittelyssä syntyneet muut
asiakirjat on viipymättä lähetettävä hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeudelle osoitettu valitus, joka olisi pitänyt
tehdä oikaisuvaatimuksena, käsitellään
tulliviranomaisessa oikaisuvaatimuksena. Valituksen tutkimatta jättämisestä ei
tällöin tehdä päätöstä.
Tässä laissa tarkoitettuihin asioihin ei sovelleta
verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
annetun lain perustevalitusta koskevia säännöksiä.
22 §
Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Hallinto-oikeuden päätökseen saa
hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos
korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Valitusoikeus on niillä, jotka voivat 20 §:n
nojalla hakea muutosta maksuunpanoon.
Valitusluvan myöntämisen perusteet
ovat:
1) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa
tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden
vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman
hallinto-oikeuden ratkaistavaksi;
2) asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi
on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen ilmeisen
virheen vuoksi; tai
3) valitusluvan myöntämiseen on painava taloudellinen
tai muu syy.
Valituslupa voidaan myöntää myös
siten, että se koskee vain osaa muutoksenhaun kohteena olevasta
hallinto-oikeuden päätöksestä.
Valitus on tehtävä 60 päivän
kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen
tiedoksisaannista. Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa
korkeimmalle hallinto-oikeudelle tai päätöksen
tehneelle hallinto-oikeudelle. Valtion puolesta valitusoikeus on
Tullihallituksessa olevalla tulliasiamiehellä.
23 §
Muutoksenhaun ja tulliviranomaisen tekemän oikaisun
johdosta maksettava korko
Jos polttoainemaksu on muutoksenhaun tai tulliviranomaisen tekemän
oikaisun johdosta kumottu tai polttoainemaksua on alennettu, asianomaiselle
on maksettava takaisin liikaa suoritettu määrä sekä sille
vuotuista korkoa, joka on kutakin kalenterivuotta edeltävän
puolivuotiskauden korkolain (633/1982) 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko
vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä.
Korko lasketaan polttoainemaksun maksupäivästä takaisinmaksupäivään.
Palautukselle maksettava korko ei ole tuloverotuksessa
veronalaista tuloa.
Jos muutoksenhaun johdosta polttoainemaksua määrätään
suoritettavaksi tai sen määrää korotetaan,
tulliviranomainen perii polttoainemaksun ja sille veronlisäyksestä ja
viivekorosta annetussa laissa säädetyn viivekoron.
24 §
Valtion puhevallan käyttäminen
Valtion puolesta puhevaltaa muutoksenhakua ja oikaisua koskevissa
asioissa käyttää tullipiirissä oleva
tulliasiamies tai, jos asia koskee Tullihallituksen päätöstä taikka
valittamista korkeimpaan hallinto-oikeuteen, Tullihallituksessa oleva
tulliasiamies.
Tulliasiamiestä kuullaan ja päätös
annetaan hänelle tiedoksi siten, että tulliasiamiehelle
varataan tilaisuus tutustua päätökseen
ja sen perusteena oleviin asiakirjoihin.
25 §
Äänestys hallintotuomioistuimissa
Jos tämän lain nojalla tehtyä muutoksenhakua
ratkaistaessa ilmaantuu eri mielipiteitä, tulee päätökseksi
se mielipide, jota useimpien on katsottava kannattaneen. Äänten
jakautuessa tasan päätökseksi tulee se
mielipide, joka on maksuvelvolliselle edullisempi, tai jollei tätä perustetta
voida soveltaa, se mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut.
26 §
Täytäntöönpano
Maksuvelvollinen on velvollinen maksamaan määrätyn
polttoainemaksun siitä huolimatta, että polttoainemaksuun
haetaan muutosta.
27 §
Aiheettoman suorituksen palauttaminen
Joka osoittaa suorittaneensa erehdyksessä polttoainemaksua,
on oikeutettu hakemuksesta saamaan suorittamansa määrän
takaisin asianomaiselta tulliviranomaiselta. Erehdyksenä ei pidetä polttoainemaksun
suorittamista siinä tarkoituksessa, että aluksen
käyttöä ei estettäisi, tai olosuhteissa,
joissa tätä tarkoitusta voidaan pitää ilmeisenä.
Jos kaksi tai useampi on suorittanut samasta aluksesta polttoainemaksua,
liikaa maksettu polttoainemaksu palautetaan hakemuksesta sille,
joka ei ole maksuvelvollinen.
28 §
Polttoainemaksun huojentaminen ja maksunlykkäys
Tullihallitus voi hakemuksesta erityisistä syistä määräämillään
ehdoilla kokonaan tai osittain vapauttaa polttoainemaksun sekä viivekoron
ja lykkäyksen vuoksi suoritettavan koron maksamisesta,
jos näiden perimistä täysimääräisenä voidaan
pitää ilmeisen kohtuuttomana. Valtiovarainministeriö voi
ottaa periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen.
Tullihallitus voi hakemuksesta myöntää erityisistä syistä lykkäystä polttoainemaksun
suorittamiselle valtiovarainministeriön määräämin ehdoin,
jos polttoainemaksun suorittamista määräajassa
voidaan pitää ilmeisen kohtuuttomana. Valtiovarainministeriö voi
ottaa lykkäysasian ratkaistavakseen.
29 §
Rangaistussäännökset
Joka kuljettaa alusta, josta on erääntynyttä polttoainemaksua
suorittamatta, on tuomittava polttoainemaksurikkomuksesta sakkoon.
30 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.