Perustelut

Yleistä

Direktiiviehdotuksen tavoitteena on antaa yleiset puitteet oikeudenmukaiselle ja oikeuksiin perustuvalle lähestymistavalle työperäisessä maahanmuutossa. Tarkoituksena on yksinkertaistaa työperäisen maahanmuuton lupaprosessia sekä kaventaa työperäisten oikeuksien eroa jäsenvaltiossa laillisesti asuvien kolmannen maan kansalaisten ja oman väestön välillä. Näihin tavoitteisiin pääsemiseksi direktiivissä keskitytään kahteen kokonaisuuteen: 1) yhteen yhdistettyyn lupaan (oleskelu- ja työnteko-oikeus), joka myönnetään yhden luukun periaatteen mukaisesti ja 2) kaikille laillisesti jäsenvaltiossa asuville kolmannen maan työntekijöille myönnettävään yhdenvertaiseen kohteluun.

Työntekijän käsite ja direktiivin soveltamisala

Direktiiviehdotuksen artiklassa 2 määritellään, mitä direktiivissä tarkoitetaan työntekijän käsitteellä. Artiklassa 3 määritellään direktiivin soveltamisala.

Hallintovaliokunta tukee valtioneuvoston kantaa, jonka mukaan kolmannen maan työntekijän määritelmä (Artikla 3) pitää pyrkiä rajaamaan niin, että se koskee selkeästi ainoastaan työsuhteita.

Yhdenvertaisen kohtelun soveltamisalaa koskevan artiklan 2 osalta keskusteluissa on ollut esillä kaksi sisältövaihtoehtoa. Laajan soveltamisalan sisältävässä ehdotuksessa direktiiviä sovellettaisiin kolmansien maiden kansalaisiin, joiden 1) maahantulo perustuu muuhun kuin työntekoon, mutta joilla on silti oikeus työntekoon muun oleskeluluvan nojalla tai 2) joiden maahantulo perustuu työntekoon kansallisen tai unionin lainsäädännön mukaisesti.

Hallintovaliokunta tukee valtioneuvoston kannattamaa suppeampaa soveltamisalaa, jonka mukaan yhdenvertainen kohtelu myönnettäisiin vain niille, jotka kuuluvat jälkimmäiseen 2) -ryhmään. Selvää on, että valiokunta ei kannata ehdotuksia soveltamisalan edelleen laajentamisesta koskemaan vielä kausityöntekijöitä, itsenäisiä ammatinharjoittajia, alle 6 kuukautta kestäviä työsuhteita sekä kaikkien maahantuloperusteiden ottamista mukaan soveltamisalaan.

Yhdenvertainen kohtelu ja asumisperusteinen sosiaaliturva

Direktiiviehdotuksen artiklassa 12 säädetään oikeudesta yhdenvertaiseen kohteluun jäsenvaltioiden omien kansalaisten kanssa muun muassa työolosuhteiden, palkan, irtisanomissuojan ja ammattijärjestöihin liittymisoikeuden osalta. Lisäksi yhdenvertainen kohtelu sisältäisi oikeuden koulutukseen ja opetukseen, tutkintojen tunnustamiseen, oikeuteen tiettyihin sosiaaliturvaetuuksiin ja ansioperusteisten eläkkeiden maksamiseen palattaessa kolmanteen maahan sekä oikeuden tiettyihin muihin palveluihin.

Työskentelyyn perustuva sosiaaliturva

Unionin ulkopuolelta Suomeen muuttava henkilö kuuluu nykyisin työskentelyyn perustuvan sosiaaliturvan eli työeläke-, tapaturma- ja työttömyysvakuutuksen alaisuuteen työskentelyn aloittamisesta lukien. Sairasvakuutetuksi hän tulee joko asumisen tai työnteon perusteella. Työnteon perusteella henkilö on sairasvakuutettu työskentelyn aloittamisesta lukien, jos hän työskentelee yhtäjaksoisesti vähintään neljän kuukauden ajan, vaikka häntä ei pidettäisi Suomessa asuvana.

Asumiseen perustuva sosiaaliturva

Unionin ulkopuolelta Suomeen muuttava henkilö kuuluu nykyisin asumisperusteisen sosiaaliturvan, kuten lapsilisälain, äitiysavustuslain ja kansaneläkelain piiriin maahan tulosta lukien, jos hänen katsotaan muuttavan Suomeen vakinaisesti asumaan. Asumisen ratkaisee Kansaneläkelaitos asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain mukaisen asumiskäsitteen mukaan. Suomessa asuvana pidetään henkilöä, jolla on Suomessa varsinainen asunto ja koti ja joka jatkuvasti pääasiallisesti oleskelee täällä. Lisäksi edellytetään, että Suomeen muuttavalla henkilöllä pääsääntöisesti on vähintään yhden vuoden oleskeluun oikeuttava oleskelulupa.

Kunnalliset sosiaali- ja terveyspalvelut

Unionin ulkopuolelta Suomeen muuttava henkilö kuuluu nykyisin kunnallisten sosiaali- ja terveyspalvelujen piiriin siitä lukien, kun hänellä on kotikunta Suomessa. Kotikunnan henkilö saa, jos hänellä on jatkuvaan tai pysyvään oleskeluun oikeuttava oleskelulupa. Kotikunnan saa myös henkilö, joka on saanut vähintään yhden vuoden tilapäiseen oleskeluun oikeuttavan luvan ja hänellä on tarkoitus jäädä Suomeen vakinaisesti. Asumisen vakinaisuutta osoittaa tällöin vähintään kahden vuoden työsopimus.

Direktiivin vaatimus tasavertaisesta kohtelusta

Nykylainsäädännön mukaan ongelmalliseksi osoittautuisi direktiiviehdotuksen vaatimus tasavertaisesta kohtelusta maan kansalaisten kanssa silloin, kun maahantulo tapahtuisi lyhytaikaisen työskentelyn vuoksi ilman asumistarkoitusta tai maahantulon peruste olisi jokin muu, mutta oleskelulupa sallisi työnteon. Työnteko on sallittu esimerkiksi opiskelijoille.

Direktiivin artiklan 12 laajan soveltamisalan mukainen muotoilu edellyttäisi, että Suomen pitäisi muuttaa sosiaaliturvalainsäädäntöään ja ottaa direktiivin soveltamisalan piirissä olevat työntekijät asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin asettamatta asumisen kestoon tai pysyvyyteen liittyviä ehtoja. Yhdenvertainen kohtelu edellyttäisi myös, että mukana seuraavat perheenjäsenet saisivat perhe-etuudet.

Julkisten terveyspalvelujen osalta tämä tarkoittaisi sitä, että työntekijöille ja heidän mukanaan seuraaville perheenjäsenille olisi annettava samat oikeudet kuin maassa asuville siinäkin tapauksessa, ettei heillä ole kotikuntaa Suomessa. Suomen lainsäädäntöä olisi tällöin täydennettävä siten, että kunnalla olisi velvoite antaa palvelut myös näille henkilöille siinä laajuudessa ja samoin asiakasmaksuin kuin kunnan asukkaille.

Hallintovaliokunta on lähtökohtaisesti kannattanut lähestymistapaa, jossa artiklan 12 soveltamisala olisi rajattu vain niihin, joille on myönnetty oleskelulupa työntekoa varten (ns. suppea soveltamisala) tai jäsenvaltio olisi halutessaan voinut valita tämän soveltamisalan. Mikäli tätä tavoitetta ei neuvotteluissa kuitenkaan voida saavuttaa, hallintovaliokunta kannattaa Euroopan parlamentin työllisyysvaliokunnan ehdotusta siitä, että jäsenmaille jätettäisiin mahdollisuus rajata asumiskriteerin perusteella myönnettyjä oikeuksia niiden henkilöiden osalta, joiden oleskelulupa on annettu muusta syystä kuin työntekoa varten mutta joilla on oikeus tehdä työtä.

Valiokunta toteaa vielä, että direktiiviehdotus on kuntien kannalta erittäin ongelmallinen, mikäli tullaan edellyttämään, että vailla kotikuntaa oleville pitää myöntää kunnalliset terveyspalvelut maahantulosta lähtien. Jos henkilöllä ei ole kotikuntaa Suomessa, ei ole myöskään kuntaa, joka olisi oikeutettu saamaan kunnallisveron itselleen. Hallintovaliokunta yhtyy tämän vuoksi sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossaan (StVL 4/2010 vp) esille ottamaan näkemykseen, että mikäli vailla kotikuntaa oleville unionin ulkopuolelta Suomeen muuttaville direktiivin soveltamisalan piirissä oleville työntekijöille myönnetään kunnalliset terveyspalvelut maahantulosta lähtien, on kansalliseen lainsäädäntöön luotava järjestelmä, jolla kunnille korvataan näiden henkilöiden terveydenhoidon kustannukset valtion varoista.