KESKUSTELUALOITE 4/2003 vp

KA 4/2003 vp - Jutta Urpilainen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.1

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen

Eduskunnan puhemiehelle

Opetusministeriö on jättänyt lausuntokierrokselle koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman seuraavaksi viisivuotiskaudeksi 2003—2008. Lausunnot valmistuvat lokakuun aikana, ja hallituksen käsittelyyn suunnitelma tulee vuoden loppuun mennessä. Suunnitelmassa linjataan suomalaisen koulutusjärjestelmän tulevaisuutta sekä tutkimuksen painopisteitä. Tavoitteita asetetaan mm. ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojärjestelmälle, korkeakoulujen opiskelijavalintauudistukselle, opettajakoulutukselle sekä koulutuksen alueelliselle vaikuttavuudelle. Lisäksi suunnitelmassa kiinnitetään huomiota maahanmuuttajien koulutuksellisiin haasteisiin.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan edellytyksenä on koulutettu ja osaava väestö. Koulutusjärjestelmän haasteet on nähtävä haasteina hyvinvoinnille ja taloudelliselle menestymisellemme. Näihin haasteisiin vastaa opetusministeriön hallinnonala, jonka osuus valtion talousarviosta on yli 16 prosenttia. Ministeriön viisivuotiskaudeksi valmistaman kehittämissuunnitelman vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen, sillä tämän päivän sivistykselliset ja teknologiakehitystä painottavat tutkimusorientaatiot luovat pohjaa vuosikymmenten päähän jatkuvalle innovatiiviselle osaamiselle. Nyt asetetuista koulutusjärjestelmää koskevista tavoitteista ja tutkimusarvoista tulisi käydä laajaa keskustelua myös eduskunnassa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisestä.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2003

  • Jutta Urpilainen /sd
  • Minna Lintonen /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Jyrki Katainen /kok
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Minna Sirnö /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Tuomo Hänninen /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Paula Risikko /kok
  • Bjarne Kallis /kd

_________

Ajankohtaiskeskustelu 13.11.2003