Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Yhdistyneiden Kansakuntien biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen mukaan Suomi on sitoutunut hidastamaan merkittävästi luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi valtioneuvosto on periaatepäätöksellään 21.12.2006 hyväksynyt Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategian vuosille 2006—2016.

Osana edellä mainittua strategiaa toteutetaan parhaillaan ympäristöministeriön johdolla Suomen lajiston uhanalaisuuden kokonaisarviointia. Seuraava yhteenveto ilmestyy vuonna 2010. Arviointi perustuu lajin häviämisriskiin, ja siinä noudatetaan. Maailman luonnonsuojeluliiton (IUCN) laatimaa uhanalaisuusluokitusta ja sen soveltamisohjeita.

Edellisen arvion (Suomen lajien uhanalaisuus 2000, Uhanalaisten lajien II seurantaryhmä) mukaan siiliä ei luokiteltu silmälläpidettäväksi tai uhanalaiseksi lajiksi. Jo tässä arviossa noudatettiin IUCN:n soveltamisohjeita, vaikka ne eivät olleet vielä lopullisesti valmiita. Nyt käynnissä oleva arviointi tapahtuu asiantuntijaryhmissä, jotka parhaan käytettävissä olevan tiedon perusteella selvittävät lajien populaatioiden koossa sekä levinneisyys- ja esiintymisalueessa tapahtuneet muutokset, vertaavat niitä aikaisempaan tietoon sekä esittävät näiden perusteella arviot lajien häviämisriskistä ja määrittävät lajien uhanalaisuusluokat. Siili on mukana arvioinnissa ja saa tarvittaessa jonkin IUCN:n määrittämistä uhanalaisuusluokista.

Jos siilikannassa tapahtuneet muutokset osoittautuvat niin suuriksi, että sen luontainen säilyminen on vaarantunut, voidaan se luonnonsuojelulain 46 §:n perusteella annettavalla asetuksella säätää uhanalaiseksi lajiksi. Jos häviämisuhka on ilmeinen, voidaan se 47 §:n perusteella säätää erityisesti suojeltavaksi lajiksi, jonka elvyttämiseksi ympäristöministeriön on tarvittaessa laadittava ohjelma.

Siili on selvästi kulttuurisidonnainen laji, ja merkittävimmät syyt sen taantumaan ovat sen elinympäristössä tapahtuneet muutokset. Rakennettu ympäristö tarjoaa sille entistä vähemmän suojaisia pihoja ja kulkureittejä. Kotitalousjätteiden käsittelyn parantuminen on vähentänyt siilin ravinnonsaantimahdollisuuksia. Vastuu luonnon monimuotoisuuden säilymisestä on läpäisevä, ja se on huomioitava kaikissa luontoa muuttavissa hankkeissa. Maankäytön päätöksissä ja suunnitelmien vahvistamisessa on pyrittävä ratkaisuihin, jotka aiheuttavat mahdollisimman vähäisiä vaikutuksia luonnon monimuotoisuudelle eivätkä vaaranna esimerkiksi siilin säilymistä rakennettujen alueiden lajina.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Genom Förenta Nationernas konvention om biologisk mångfald har Finland förbundit sig att hejda utarmningen av den biologiska mångfalden på ett märkbart sätt. För att uppnå detta mål har statsrådet med sitt principbeslut från den 21 december 2006 godkänt strategin för bevarande och hållbart nyttjande av biologisk mångfald i Finland 2006—2016.

Inom ramen för strategin i fråga görs som bäst under ledning av miljöministeriet en samlad bedömning av utrotningshoten mot arterna i Finland. Följande sammandrag kommer 2010. Bedömningen utgår från risken för utrotning av respektive art och följer den klassificering av utrotningshotade arter och anknytande tillämpningsanvisningar som har utarbetats av Internationella naturvårdsunionen (IUCN).

I föregående bedömning (Suomen lajien uhanalaisuus 2000) som har sammanställts av den andra arbetsgruppen för utrotningshotade arter var igelkotten inte listad som en missgynnad eller utrotningshotad art. Redan i denna bedömning tilllämpades IUCN:s tillämpningsanvisningar, även om de ännu inte hade fått sin slutliga utformning. Den nu pågående bedömningen görs av expertgrupper som med stöd av bästa tillgängliga information kartlägger förändringar i storleken på arternas population och i deras utbrednings- och förekomstområde, jämför förändringarna med tidigare uppgifter samt lägger utifrån detta fram förslag till en bedömning av den aktuella artens risk för utrotning och fastställer olika kategorier för arterna beroende på hur starkt hotade de är. Igelkotten ingår i bedömningen och kommer vid behov att placeras i någon av IUCN:s kategorier.

Om det visar sig att förändringarna i igelkottsbeståndet är så stora att stammens naturliga fortlevnad är hotad, kan det genom förordning som utfärdas med stöd av 46 § i naturvårdslagen stadgas att arten är hotad. Om risken för utrotning är uppenbar kan det med stöd av 47 § stadgas att arten kräver särskilt skydd. Vid behov ska miljöministeriet utarbeta program för att återuppliva beståndet av denna art.

Igelkotten är en starkt kulturbunden art och de främsta orsakerna till dess tillbakagång är förändringarna i den omgivande livsmiljön. Den byggda miljön erbjuder igelkotten allt färre skyddade gårdar och rutter. Hanteringen av hushållsavfall har förbättrats, vilket har minskat igelkottens möjligheter att hitta föda. Ansvaret för bevarandet av naturens mångfald är genomgripande och ska beaktas i alla projekt som påverkar naturen. I samband med markanvändningsbeslut och när planer fastställs är det viktigt att man når lösningar som påverkar den biologiska mångfalden i så liten utsträckning som möjligt och som inte hotar exempelvis igelkottens fortbestånd som en art i byggda områden.