Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Puolustusvoimat on 24.8.2012 päättänyt luopua seitsemästä ampumarata-alueesta. Tehdyt luopumispäätökset perustuvat puolustusvoimauudistuksen jatkosuunnitteluvaiheessa puolustusvoimien tekemään selvitykseen, jossa on puolustusvoimien käyttötarpeen ohella otettu huomioon myös reserviläisten ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen tarpeet. Puolustusvoimien toimien tavoitteena on huolehtia siitä, että reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöillä on jatkossakin mahdollisuudet harjoitella ammuntaa puolustusvoimien käytössä olevilla ampumaradoilla asianmukaisissa ja turvallisissa olosuhteissa. Yhteistyön organisointi ja maanpuolustusjärjestöjen toiminnan seuraaminen kuuluvat jatkossakin puolustusministeriön hallinnonalalle.

Puolustusvoimien käytössä olevat ampumarata-alueet (ratapohja, ampumakentät) omistaa Metsähallitus ja niillä olevat rakenteet (ampumakatokset, maalilaitealustat, näyttösuojat) omistaa Senaatti-kiinteistöt. Yhdestä ampumaradasta puolustusvoimielle aiheutuvat tilahallintakustannukset ovat tällä hetkellä keskimäärin noin 10 000—50 000 euroa vuodessa. Lisäksi ympäristölainsäädäntö edellyttää lähitulevaisuudessa merkittäviä parantamisinvestointeja, mikäli ampumaradat halutaan säilyttää tässä käytössä. Investointitarve vaihtelee ratakohtaisesti noin 100 000—500 000 euroa riippuen ampumarata-alueen tämän hetkisestä kunnosta.

Senaatti-kiinteistöt voi vuokrata hallitsemaansa valtion omaisuutta vain valtion käyttäjille. Ampumaratojen toiminta pääsääntöisesti lakkaa siinä vaiheessa, kun puolustusvoimat luopuu niiden käytöstä, ellei valtion muillakaan toimijoilla ole ampumaratoihin liittyviä käyttötarpeita. Joissain tapauksissa julkinen taho, esimerkiksi kunta, voisi lunastaa ampumaradan käyttöönsä.

Edellytyksenä on, että toimija ottaa vastatakseen ampumaratoihin liittyvät kustannusvastuut ml. myös ympäristövastuut. Yksityisille tahoille alueita ei voida vuokrata.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Försvarsmakten beslutade 24.8.2012 avstå från sju skjutbaneområden. Besluten grundade sig på en utredning som gjorts inom ramen för det andra skedet av försvarsmaktsreformen. I utredningen tas hänsyn inte bara till försvarsmaktens behov utan också till det behov av skjutbaneområden som reservister och det frivilliga försvaret har. Försvarsmakten strävar efter att se till att reservist- och försvarsorganisationer också i framtiden ska kunna ordna skjutövningar under sakliga och säkra förhållanden på skjutbanor som är i försvarsmaktens användning. Att organisera samarbetet och följa försvarsorganisationernas verksamhet hör också i fortsättningen till försvarsministeriets förvaltningsområde.

De skjutbaneområden som försvarsmakten använder (markgrunden och skjutfälten) ägs av Forststyrelsen medan konstruktionerna och anordningarna (skjutplatser under tak, målställ och markörgravar) ägs av Senatfastigheter. Försvarsmaktens kostnader för förvaltningen av skjutbanor ligger för närvarande på ett årsgenomsnitt om 10 000—50 000 euro per bana. Miljölagstiftningen kommer inom en nära framtid att kräva betydande förbättringsinvesteringar om man vill ha kvar skjutbanorna för detta ändamål. Investeringsbehovet varierar från en skjutbana till en annan, men kommer att ligga på ca 100 000—500 000 euro beroende på banans skick.

Senatfastigheter kan hyra ut statens egendom i sin besittning endast till statliga användare. I regel upphör skjutbanornas verksamhet då försvarsmakten avstår från att använda dem, om ingen annan statlig aktör har användning för banorna i någon form. I vissa fall kan någon annan offentlig aktör, exempelvis en kommun, lösa in rätten att använda en skjutbana.

En förutsättning är i så fall att den nya aktören åtar sig ansvaret för kostnaderna, inklusive ansvaret för miljön. Områdena kan inte hyras ut till privata.