LAKIALOITE 106/2002
vp
LA 106/2002
vp - Jouko Jääskeläinen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki lapsilisälain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Lapsilisän tarkoituksena on korvata kuluja,
joita lapsista aiheutuu perheen tulotasosta riippumatta, ja taata
lapsen taloudellinen perusturva. Ensimmäisestä lapsesta
maksettava lapsilisä on 90 euroa kuukaudessa.
Lapsilisiä maksetaan alle 17-vuotiaista lapsista. Lapsilisää saavia
perheitä arvioidaan olevan vuonna 2003 noin 571 200.
Lapsilisiä leikattiin vuonna 1995, eikä niitä ole
nostettu yleisen kustannustason noususta huolimatta. Voidaankin
sanoa, että lapsilisien ostovoima on laskenut huomattavasti.
Lapsilisät ovat jääneet jälkeen
lasten todellisista kulutusmenoista, jotka koulutus mukaan lukien
ovat nelin- tai viisinkertaiset lapsilisän määrään
verrattuna.
Syntyvyys on viime vuosina laskenut. Väestöliiton
uuden perhebarometrin mukaan lapsiperheet olisivat halukkaita saamaan
nykyistä useampia lapsia, jos yhteiskunta tulisi aikaisempaa
enemmän vastaan perheiden taloudellisen epävarmuuden
poistamiseksi. Yhtenä käytännön
toimena lapsiperheet esittivät lapsilisän korottamista.
Lapsilisät ovat merkittävä lapsiperheiden
ja lapsettomien perheiden välisten elinkustannusten tasaaja.
Lapsilisä vaikuttaa perheen arkeen konkreettisella tavalla,
ja siksi lapsiperheiden toimeentulon turvaamiseksi lapsilisän
ostovoima tulisi palauttaa leikkauksia edeltävälle
tasolle.
Aloitteessa esitetään lapsilisien korotusta
tässä vaiheessa 1,5 prosentilla. Korotuksen toteuttaminen
maksaa 20 miljoonaa euroa. Jatkossa lapsilisät
olisi sidottava yleiseen indeksiin, joka vuosittain automaattisesti
korottaisi niitä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
lapsilisälain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä elokuuta
1992 annetun lapsilisälain (796/1992)
7 §, sellaisena kuin se on laissa 530/2001,
seuraavasti:
7 §
Lapsilisän määrä
Lapsilisä on lasta kohden 91,35 euroa kalenterikuukaudessa.
Jos 6 §:ssä tarkoitetulla henkilöllä on
oikeus nostaa lapsilisää useammasta kuin yhdestä lapsesta,
hänelle maksetaan lisäksi 20,81 euron suuruista
sisaruskorotusta siten, että toisesta lapsilisään
oikeuttavasta lapsesta maksetaan yksi sisaruskorotus, kolmannesta
kaksi ja neljännestä lapsesta kolme sisaruskorotusta
sekä viidennestä ja jokaisesta seuraavasta lapsesta
neljä sisaruskorotusta.
Yksinhuoltajan lapsesta lapsilisä maksetaan korotettuna
34,10 eurolla kalenterikuukaudessa. Yksinhuoltajalla tässä laissa
tarkoitetaan lapsilisän nostamiseen oikeutettua henkilöä,
joka ei lapsilisän maksukuukauden alkaessa ole avioliitossa
tai joka ennen maksukuukauden alkua on muuttanut puolisostaan erilleen
yhteiselämän lopettamiseksi. Yksinhuoltajana ei
kuitenkaan pidetä henkilöä, joka avioliittoa
solmimatta jatkuvasti elää yhteisessä taloudessa
avioliitonomaisissa olosuhteissa toisen henkilön kanssa.
Jos lapsi on 11 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla
laitos- tai perhehoidossa ja lapsilisä maksetaan kunnalle
taikka jos lapsilisä 12 §:n 1 momentin nojalla
maksetaan lapselle itselleen, lapsilisä on 91,35 euroa
kalenterikuukaudessa. Yksinhuoltajan lapsesta lapsilisä kuitenkin
maksetaan korotettuna 34,10 eurolla kalenterikuukaudessa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2003.
_______________
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2002
- Jouko Jääskeläinen /kd
- Bjarne Kallis /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Ismo Seivästö /kd
- Leea Hiltunen /kd
- Marja-Leena Kemppainen /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Sakari Smeds /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Leena Rauhala /kd