LAKIALOITE 109/2003 vp

LA 109/2003 vp - Leena Rauhala /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Laki tuloverolain muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa ehdotetaan, että kunnallisten perhepäivähoitajien kustannuskorvaukset olisivat verovapaita.

PERUSTELUT

Omassa kodissaan työskenteleviä perhepäivähoitajia oli vuonna 2000 Stakesin tilastojen mukaan 17 400, kun vielä vuonna 1991 kuntien palveluksessa työskenteli 21 500 perhepäivähoitajaa. Perhepäivähoitopaikat eivät enää vähene yhtä rajusti kuin lamavuosina, mutta kehityssuunta on edelleen sama. Esimerkiksi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa ja Tampereella kunnallisessa perhepäivähoidossa oli viime vuoden lopussa liki 500 lasta vähemmän kuin edellisvuonna. Nyt monet kunnat kamppailevat perhepäivähoitajapulassa.

Perhepäivähoitajan työ ei selvästikään kiinnosta ammattina enää samalla tavalla kuin 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Syitä tähän on monia. Kiinnostuksen puutteeseen voi olla syynä esimerkiksi haluttomuus kuluttaa omaa kotiaan lasten temmellyskenttänä. Perhepäivähoitajan työpäivät ovat pitkiä ja palkka on jäänyt jälkeen yleisestä hinta- ja palkkakehityksestä.

Siksi on täysin kohtuutonta, että pienipalkkaisten perhepäivähoitajien rahapalkan lisäksi saama ns. kustannuskorvaus lasten hoidostaaiheutuneista välittömistä kuluista on verollista tuloa, vaikka se on tarkoitettu kulukorvaustyyppiseksi korvaukseksi hoidosta aiheutuvista kuluista: huoneiston käytöstä, aterioista, askartelutarvikkeista ja muista hoitokuluista. Tämä korvaus lisätään kokonaisverotuksessa hoitajien palkan päälle ja sen mukaan määrätään veroaste ja sen mukaan määräytyvät mm. hoitajan mahdollisesti saamat erilaiset sosiaalietuudet. Tällaiseen vääryyteen on saatava pikimmiten muutos.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

tuloverolain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 30 päivänä joulukuuta 1992 annettuun tuloverolakiin (1535/1992) uusi 92 b § seuraavasti:

Osittain tai kokonaan verovapaat ansiotulot

92 b §

Perhepäivähoidon kustannuskorvaus

Veronalaista tuloa ei ole korvaus, joka kunnalliselle perhepäivähoitajalle maksetaan hoidosta aiheutuneiden välittömien kustannusten kattamiseksi. Verohallitus antaa vuosittain tarkemmat määräykset kustannuskorvausten perusteista ja määristä.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2003

  • Leena Rauhala /kd