PERUSTELUT

Suomen terveydenhuolto on jatkuvassa muutoksessa ja vaikeuksissa. Muutospaine on kovin suuri ja kaikki resurssit tulisi käyttää hyväksi oikealla tavalla, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Tämän periaatteen pitäisi koskea myös yhteistyötä julkisen sektorin sekä kolmannen sektorin ja yksityissektorin suhteen. Lisäksi näyttää siltä, että kuntien rahoitusosuus kansalliseen terveysprojektiin osallistumisessa on suurissa vaikeuksissa. Valtio on hyvittänyt oman osuutensa oikein, mutta suurta epävarmuutta on kunnallisen rahoituksen toteutumisen suhteen.

Kuntien alibudjetointi terveyden- ja sairaudenhoitoon näyttää olevan toistuvaa ja näitä alijäämäisiä budjetteja on jälkikäteen luonnollisesti jouduttu täydentämään vuosittain. Eduskunnan oikeusasiamies moitti kuntia alibudjetointiongelmasta vuoden 2002 lopulla perustuen vuonna 2000 jätettyyn kanteluun.

Nykyinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on paisunut liian suureksi yksiköksi. Byrokratia on syrjäyttänyt potilaat, henkilökunnan ja sairaanhoidon. Niin lääkärin kuin potilaankin kannalta olisi edullista, mikäli jäsenkunnalla olisi mahdollisuus halutessaan erota sairaanhoitopiiristä. Tämä takaisi sen, että muutoksiin pystyttäisiin reagoimaan herkemmin ja nopeammin. Myös resurssien mitoittaminen olisi nykyistä helpompaa, eikä jatkuvaa sairaanhoidon alibudjetointia pääsisi tapahtumaan.

Hiljattain laaditussa kansallisessa projektissa terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi painotetaan myös sairaanhoitopiireissä olevien päällekkäisten toimintojen vähentämistä ja investointien tehokkaampaa kohdentamista ja käyttöä. Jatkossa olisikin siis järkevää sallia itsenäinen toiminta sairaanhoitopiiristä riippumatta, mikäli kunta pystyy osoittamaan voivansa hoitaa erikoissairaanhoitoon liittyvät velvoitteet tehokkaammin ja paremmin kuin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä.