LAKIALOITE 119/2007
vp
LA 119/2007
vp - Pentti Oinonen /ps
Tarkistettu versio 2.0
Laki poronhoitolain 31 ja 32 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Suurpeto-ongelmien ohella eräs ongelma poronhoitoalueilla
on porojen aiheuttamat vahingot maanviljelykselle ja loma-asutuksille.
Nykyinen poronhoitolaki tulisi ottaa kriittiseen tarkasteluun, sillä paliskuntien
ja ns. porottomien intressit törmäävät
usein vastakkain, mistä aiheutuu ongelmia maanomistajien
ja jopa naapurien keskuudessa.
Asutuilla alueilla vapaana laiduntavat porot aiheuttavat vakavaa
vahinkoa tuhoamalla asuntojen, tonttien ja loma-asuntojen kotirauhaa
esimerkiksi asettumalla pihapiiriin, tallaamalla ja syömällä marja-
ja kasvimaita, kukkapenkkejä ja muita tarhauksia sekä ulostamalla
ympäriinsä. Lisäksi ne aiheuttavat tuhoja
yksityisille kiinteistöille esimerkiksi tunkeutumalla loma-asuntojen
kuisteille ja terasseille, ulostamalla niille tai jopa rikkomalla
ikkunoita sarvillaan.
Nykyinen poronhoitolain 31 § käsittelee
porojen aiheuttamien vahinkojen ehkäisyä. Kyseisessä pykälässä ei
oteta selkeästi kantaa loma-asuntojen ja yksityisten omistamien
maiden asemaan vahinkojen sattuessa eikä siihen, voiko näiden
omistaja kieltää porojen laiduntamisen maillaan
vahinkojen ehkäisemiseksi.
Lain 32 § puolestaan velvoittaa paliskunnat huolehtimaan
aitauksen tai muun vastaavan rakennelman rakentamisella, etteivät
porot pääse aiheuttamaan vahinkoa viljelyksille,
puutarhoille, vakinaisten asuntojen pihoille ja muille erityiseen
käyttöön otetuille alueille. Ongelmia
onkin aiheuttanut erityisesti kysymys loma-asuntojen ja niiden tontilla
olevien istutusten ja omaisuuden suojaamisesta, johon halutaan tällä lainmuutoksella
selkeyttä.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
poronhoitolain 31 ja 32 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 14 päivänä syyskuuta
1990 annetun poronhoitolain (848/1990)
31 §:n 1 momentti ja 32 §:n
1 momentti seuraavasti:
31 §
Vahinkojen ehkäiseminen
Poroja on hoidettava siten, etteivät ne pääse viljelyksille
ilman maanomistajan, taikka silloin kun hallintaoikeus kuuluu muulle
kuin maanomistajalle, haltijan lupaa eivätkä aiheuta
vahinkoa metsänuudistusaloilla oleville taimikoille tai
muutoinkaan aiheuta tarpeettomasti vahinkoa maa- tai metsätaloudelle.
Muualla kuin saamelaisvaltuuskunnasta annetun asetuksen [(824/73)
1 §:n 3 momentissa] tarkoitetulla saamelaisten
kotiseutualueella poroja on lisäksi hoidettava siten, etteivät
ne pääse puutarhoihin, vakinaisten asuntojen pihoihin
tai muille erityiseen käyttöön otetuille
alueille. Porojen laiduntaminen yksityisten omistamilla mailla ja
loma-asuntotonteilla on sallittua silloin, kun paliskunta ja yksityinen
maanomistaja näin erikseen sopivat.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
32 §
Aitaamisvelvollisuus
Paliskunta on velvollinen rakentamaan aidan, muun laitteen tai
rakennelman (aitaaminen) viljelysten ja muualla kuin saamelaisten
kotiseutualueella myös puutarhojen, vakinaisten ja loma-asuntojen
pihojen, yksityisten omistamien maiden ja muiden erityiseen käyttöön
otettujen alueiden suojaamiseksi poroilta. Aitaamisvelvollisuuden
edellytyksenä on, että aitaaminen on tarpeen vahinkojen
estämiseksi ja että rakentamiskustannukset ovat
kohtuulliset aitaamisesta todennäköisesti saatavaan
hyötyyn verrattuna. Riidan aitaamisvelvollisuudesta ratkaisee
arvioimislautakunta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2008.
_______________
Helsingissä 8 päivänä marraskuuta
2007