Arvonlisäverolain 3 §:n mukaan tavaran tai palvelun myyjä ei lähtökohtaisesti ole verovelvollinen, jos liikevaihto yhden kalenterivuoden aikana ei ylitä 8 400 euroa. Arvonlisäverovelvollisuuden ulkopuolelle on lähinnä hallinnollisista syistä jätetty vähäiseksi määritelty tavaroiden ja palvelujen myyntitoiminta. Mikäli 8 400 euron liikevaihdon raja ylittyy, on myyjä arvonlisäverovelvollinen koko myyntinsä osalta.

Nykyinen verovelvollisuuden alaraja on liian alhainen ja kankea. Verovelvollisuuden alaraja aiheuttaa hankaluuksia useille pienyrittäjille. Pienimuotoista liiketoimintaa harjoittavat yrittäjät ja muut yhteisöt pitävät liikevaihtonsa keinotekoisesti 8 400 euron alarajan alapuolella. Tämä voi johtaa joko tahallisiin tai tuottamuksellisiin verotuksen laiminlyönteihin.

Arvonlisäverotuksessa sovellettavasta veropohjasta ja verokannasta on säännelty Suomea sitovasti Euroopan yhteisöjen arvonlisäverodirektiiveissä. Direktiivit määrittelevät yksityiskohtaisesti EU:n jäsenvaltioiden arvonlisäverojärjestelmien pääpiirteet. Yksittäiset jäsenvaltiot voivat direktiivien mukaan päättää liiketoiminnan verollisuutta ja sovellettavaa verokantaa koskevista kansallisista säännöksistä suhteellisen vapaasti. Direktiivien asettamissa rajoissa voidaan ottaa huomioon jäsenvaltioiden erilaisista yhteiskunnallisista olosuhteista johtuvat kansalliset tarpeet lainsäädännölle. Direktiivien soveltamisessa on EU:n komission mukaan erityisen tärkeää se, ettei kansallinen lainsäädäntö vääristä kilpailua yhteismarkkinoilla tai niiden merkittävällä osalla (kilpailuneutraliteetti).

Liittymissopimuksessa Euroopan unioniin Suomelle myönnettiin oikeus vapauttaa verosta sellaiset vähäisen liiketoiminnan harjoittajat, joiden vuosiliikevaihto jää alle 10 000 euron.

Yksi Suomen vaikeimmin ratkaistavista ongelmista on jo pitkään jatkunut korkea työttömyysaste. Valtioneuvoston käynnistämän yrittäjyyshankkeen tärkeimpänä tavoitteena on ollut vauhdittaa yrittäjyyttä sekä yritysten kasvua ja kilpailukykyä, sillä nämä ovat vakaan talouskasvun jatkumisen ja työllisyyden paranemisen keskeisiä edellytyksiä. Työllisyysaste on noussut jatkuvasti, mutta tästä huolimatta pitkäaikaistyöttömien määrä on edelleen säilynyt korkeana.

Pienyritykset ovat avainasemassa työllistämisessä. Työllisyyden edistämiseksi ja edelleen pienyrittäjyyteen kannustamiseksi on muutettava arvonlisäverolainsäädäntöä vähäisen toiminnan osalta siten, että pienimuotoista liiketoimintaa harjoittavilla yrityksillä ja ammatinharjoittajilla olisi asteittain aleneva arvonlisäverotuksen perusvähennys. Vähennys pienenisi asteittain yrityksen tilitettävien arvonlisäverojen kasvaessa, ja näin ollen vero nousisi liukuvasti täyteen määräänsä. Malli ei erottelisi yrityksiä sen mukaan, miten arvonlisä on aikaansaatu, vaan vähennyksen suuruus suhteutuisi yrityksen omaan tilitettävään veroon. Perusvähennysmalli toimisi samaan tapaan kuin kunnallinen ansiotulovähennys.

Perusvähennys olisi määrältään 3 360 euroa. Se pienenisi liukuvasti tilitettävän veron kasvaessa. Poistumaa loivennettaisiin poistumakertoimella. Näin ollen verotuki kohdentuisi laajemmin pienyrityksiin kuin aivan verollisen rajan tuntumassa oleviin. Tällä vähennettäisiin ehdotettavan verotuen aiheuttamia kilpailuhäiriöitä.

Perusvähennys siis pienenisi suhteutettuna verollisten myyntien ja ostojen perusteella laskettavien verojen erotukseen eli tilitettävän veron määrään ja poistuisi veron kasvaessa. Valitsemalla vähennykselle kunnallisen ansiotulovähennyksen tavoin poistumista loiventavan kertoimen vähennys poistuisi kertoimella kerrotun veron määrän ylittäessä perusvähennyksen määrän. Perusvähennyksessä, jossa vakio on 3 360 euroa ja poistumakerroin 0,5, valtiontalouden kustannusvaikutusten arvioidaan olevan noin 75 miljoonaa euroa. Pitkällä tähtäimellä kustannusvaikutukset loivenisivat huomattavasti työllistävyyden ja yrittäjyyden kannattavuuden myötä.