LAKIALOITE 128/2006
vp
LA 128/2006
vp - Ulla Anttila /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki jäteverolain muuttamisesta
Eduskunnalle
Tämä aloite on osa vihreän
eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.
Jäteveroa peritään eräin
poikkeuksin kaikenlaisesta yleiselle kaatopaikalle toimitettavasta jätteestä.
Veron piiriin kuuluu 1,9 miljoonaa tonnia yleiselle kaatopaikalle
toimitettavaa jätettä. Vero ei kuitenkaan koske
yksityisille kaatopaikoille eli teollisuuden ja muun tuotantotoiminnan
omille kaatopaikoille toimitettavaa jätettä, jota
oli vuonna 2003 noin 6,7 miljoonaa jätetonnia.
Jäteveron taso on Suomessa olennaisesti alhaisempi
kuin monissa Pohjoismaissa, vain 30 euroa yleiselle kaatopaikalle
toimitetulta jätetonnilta. Esimerkiksi Norjassa jätevero
on 39,4 euroa ja Tanskassa 50,2 euroa kaatopaikalle toimitetusta
jätetonnista. Useassa Euroopan maassa jätevero
on lisäksi korkeampi, jos kaatopaikalle tuodaan hyödyntämiskelpoista
jätettä.
Jätteen synnyn ehkäisyyn ja toisaalta hyötykäyttöön
ja kierrätykseen voidaan vaikuttaa hallinnollisilla ja
taloudellisilla keinoilla. Ohjauskeinoja on kuitenkin vahvistettava,
jotta valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa sovitut kierrätys-
ja jätteiden määrän vähentämistavoitteet sekä kansallisen
ilmasto-ohjelman mukaiset päästövähennystavoitteet
saavutettaisiin.
Käsitellessään valtioneuvoston selontekoa kansallisesta
ilmastostrategiasta eduskunta katsoikin, että jäteveroa
tulisi nostaa ja se tulisi asteittain ulottaa koskemaan teollisuuden
kaatopaikkoja. Teollisuuden kaatopaikkojen saaminen veron piiriin
vähentäisi myös kaatopaikoille vietyjen
biohajoavien jätteiden määrää nykyisestä.
Biohajoavat jätteet tulisi saada kokonaan pois kaatopaikoilta,
koska niistä kaatopaikoilla muodostuva metaani on noin
20 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.
Esitämme, että jätevero nostettaisiin
40 euroon jätetonnilta. Tämä lisäisi
verotuloja veron keräystavasta johtuen 15 miljoonalla eurolla ensi
vuonna. Samalla esitämme, että jätevero laajennetaan
koskemaan myös yksityisiä kaatopaikkoja. Yksityisille
kaatopaikoille toimitettavan jätteen veroksi esitämme
20:tä euroa jätetonnilta, jolloin yksityisille
kaatopaikoille kertyvästä jätteestä voidaan
arvioida saatavaksi ensi vuonna verotuloina 120 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
jäteverolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 28 päivänä kesäkuuta
1996 annetun jäteverolain (495/1996)
4 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1066/2002,
sekä
muutetaan 2 §:n 1 momentin 4 kohta
ja 4 §:n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat,
2 §:n 1 momentin 4 kohta laissa 1157/1998 ja
4 §:n 1 momentti mainitussa laissa 1066/2002,
seuraavasti:
2 §
Tässä laissa tarkoitetaan:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4) kaatopaikalla jätteen käsittelypaikkaa,
jonne jätettä sijoitetaan maan päälle
tai maahan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4 §
Veroa on suoritettava 40 euroa tonnilta jätettä,
joka toimitetaan yleiselle kaatopaikalle, ja 20 euroa tonnilta jätettä,
joka toimitetaan teollisuuden ja muun tuotantotoiminnan omille kaatopaikoille.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2007.
_______________
Helsingissä 19 päivänä lokakuuta
2006
- Ulla Anttila /vihr
- Oras Tynkkynen /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Johanna Sumuvuori /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Jyrki Kasvi /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Merikukka Forsius /vihr