LAKIALOITE 148/2005
vp
LA 148/2005
vp - Merikukka Forsius /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki Suomen perustuslain 28 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Suomalaisessa yhteiskunnassa on eri tavoin pyritty
luomaan lasten vanhemmille mahdollisuus täysipainoiseen
vanhemmuuteen ja samalla turvaamaan mahdollisuus osallistua työelämään. Lähtökohtana
on ollut vaihtoehtoisten tuki- ja palvelujärjestelmien
avulla luoda valinnan mahdollisuuksia työssäkäynnin
ja lasten hoidon yhteensovittamiseksi. Tuki- ja palvelujärjestelmissä on
pyritty huomioimaan erilaiset elämäntilanteet.
Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista edistetään
erityisesti perhevapailla. Perhevapaiden tarkoituksena on helpottaa
pienten lasten vanhempien työ- ja perhe-elämän
yhteensovittamista silloin, kun perheessä on pieniä lapsia.
Perhevapaat mahdollistavat pienten lasten vanhempien jäämisen
määräajaksi pois työelämästä hoitamaan
lasta sekä kasvamaan yhdessä lapsen kanssa. Perheiden
erilaisia tarpeita varten on käytettävissä useita
perhevapaamuotoja, joita työsopimuslain perusteella ovat
muun muassa äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa
sekä hoitovapaa. Perhevapaasäännöksillä turvataan esimerkiksi
molempien vanhempien oikeus olla poissa työstä hoitamassa
kokoaikaisesti pientä lasta.
Myös kansanedustaja voi olla perheellinen tai odottaa
lasta. Kansanedustajalla ei nykyisen perustuslain mukaan kuitenkaan
ole todellista mahdollisuutta pidempien perhevapaiden pitämiseen
edes lapsen ollessa vauvaikäinen, tai hänen eduskuntatyönsä jää hoitamatta.
Toisaalta nykyisessä perustuslaissa katsotaan edustajantoimen
hoitamisen keskeytyvän Euroopan parlamentissa toimimisen
ja asevelvollisuuden suorittamisen ajaksi. Euroopan parlamentissa
toimimisen aikana edustajantointa hoitaa varaedustaja.
Kansanedustajien täysipainoisen vanhemmuuden turvaamiseksi
myös heille tulisi perustuslaissa luoda mahdollisuus jäädä halutessaan perhevapaalle
siten, ettei toimi eduskunnassa jää hoitamatta.
Kotiin jäävän kansanedustajan toivomuksesta
yli kolme kuukautta kestävien vanhempain- tai hoitovapaajaksojen
ajaksi tehtävää hoitamaan kutsuttaisiin
varakansanedustaja.
Edustajantoimen keskeytyminen ja varaedustajan kutsuminen kansanedustajan
tehtävää hoitamaan on tehtävä mahdolliseksi
myös yli kolme kuukautta kestävän sairauspoissaolon
ajaksi. Lisäksi mahdollisuus varaedustajan kutsumiseen
on annettava asevelvollisuutta suorittavalle kansanedustajalle.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
Suomen perustuslain 28 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti,
joka on tehty perustuslain 73 §:ssä säädetyllä tavalla,
muutetaan Suomen perustuslain 28 §:n
1 momentti seuraavasti:
28 §
Edustajantoimen keskeytyminen sekä siitä vapauttaminen
ja erottaminen
Edustajantoimen hoitaminen keskeytyy siksi ajaksi, jonka kansanedustaja
toimii Euroopan parlamentin jäsenenä. Edustajantointa
hoitaa tänä aikana hänen varaedustajansa.
Edustajantoimen hoitaminen keskeytyy myös asevelvollisuuden
suorittamisen sekä yli kolme kuukautta kestävän äitiys-
tai vanhempainlomakauden, hoitovapaan ja sairauspoissaolon ajaksi.
Tämän ajan edustajantointa hoitaa edustajan varaedustaja,
mikäli edustaja niin haluaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta
2006.
_______________
Helsingissä 18 päivänä marraskuuta
2005
- Merikukka Forsius /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Irina Krohn /vihr
- Ulla Anttila /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Tarja Cronberg /vihr