PERUSTELUT

Suomessa julkisen terveydenhuollon kokonaismenot kohoavat hieman yli 8 miljardiin euroon vuodessa, josta suurin osa kuluu TULE-sairauksien, hengitys- ja verenkiertoelimistön sairauksien sekä mielenterveystyön erilaisiin kustannuksiin. Näissä sairauksissa tärkeitä hoidon kulmakiviä ovat riittävän fyysisen aktiivisuuden määrä ja terveellinen ravinto.

Ruokavaliohoidolla saadaan tieteellisten tutkimusten mukaan hyviä tuloksia ainakin diabeteksen, kohonneen verenpaineen, kohonneiden veren rasva-arvojen ja lihavuuden hoidossa. Keliakiassa ja lasten ruoka-aineallergioissa ravitsemushoito on tällä hetkellä ainoa hoitomuoto. Suurten kansantautien lisäksi on paljon muita potilaita, joilla sairauden takia ruokavalio ja ravinnonsaanti on puutteellista, mm. monet syöpäpotilaat, ruoka-allergiset lapset ja huonokuntoiset vanhukset. He tarvitsisivat nykyistä enemmän tietoa ravitsemuksen hoitavista vaikutuksista.

Ravitsemushoidot ovat terveyden edistämisessä usein lääkkeitäkin tehokkaampia, vaikka ruokavalion toteuttaminen on joskus paljon vaikeampaa kuin pilleripurkin avaaminen. Ravitsemushoitojen etuna on kuitenkin se, että ravinto vaikuttaa samanaikaisesti hyvin moneen terveysongelmaan. Esimerkiksi aikuistyypin diabetesta sairastavalle ihmiselle, jolla on korkean verensokerin lisäksi verenpainetta, paino ja kolesteroli koholla, riittää yhdeksi ja ainoaksi lääkkeeksi usein ruokavalio. Lääkehoidossa jokaiseen vaivaan pitää löytää oma lääke. Ja vaikka lääkkeitä hoidossa tarvitaankin, ravitsemus toimii usein muun hoidon tukena.

Ravitsemuksen mahdollisuudet sairauksien hoidossa, kuntoutuksessa ja ehkäisyssä ovat Suomessa vielä suurelta osin hyödyntämättä. Ruokavaliohoitoa yksilö- ja ryhmätasolla voitaisiin toteuttaa paljon nykyistä tehokkaammin, mutta tämänhetkisillä ravitsemusterapeuttimäärillä hoitoa ei voida toteuttaa. Valmistuneita ravitsemusterapeutteja ei palkata julkiseen terveydenhuoltoon riittävästi pääosin siitä syystä, että ravitsemusterapeutin palvelut eivät lääkärin määräämänäkään kuulu sairausvakuutuslain korvausjärjestelmän piiriin.

Nykyisillä ravitsemusterapeuttimäärillä (1 ravitsemusterapeutti/75 000 asukasta) voidaan hoitaa vain jäävuoren huippu. Tässä Suomi on muiden maiden terveydenhuoltojärjestelmiä jäljessä (esim. Ruotsissa on 1 ravitsemus-terapeutti/20 500 asukasta). Yli puolet suomalaisista asuu kunnissa, joissa ei ole lainkaan ravitsemusterapeutin palveluita perusterveydenhuollossa. Kun muun terveydenhuoltohenkilöstön antaman ravitsemusneuvonnan määrä ja laatu vaihtelevat mm. työkiireiden, ravitsemusasioiden arvostuksen ja tietotaidon mukaan, tilanne vaatii toimenpiteitä. Tämän vuoksi ravitsemusterapeuttien — jotka ovat laillistettuja terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja joiden toimintaa Terveydenhuollon oikeusturvakeskus seuraa ja valvoo — palvelut tulee saada Kelan korvausjärjestelmän piiriin. Muutos mahdollistaisi asiantuntevan ja yksilöllisen ravitsemushoidon potilaille, joille se on hoidon kannalta välttämätöntä.

Nyt Kansaneläkelaitos edellyttää ennen tiettyjen sairauksien hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden korvaamista (mm. verenpainelääkkeet ja laihdutuslääkkeet), että potilaan tulee pyrkiä hoitamaan sairauttaan ruokavalio- ja elämäntapamuutoksilla. Vaatimus on perusteltu mutta kohtuuton, kun monilla potilailla ei nykytilanteessa ole mahdollisuutta saada riittävän asiantuntevaa opastusta ruokavaliomuutosten tehokkaaseen toteuttamiseen.