LAKIALOITE 19/2003 vp

LA 19/2003 vp - Toimi Kankaanniemi /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki hautaustoimilain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Lakialoitteessa ehdotetaan, että hautaustoimilain 6 §:ään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin, että yleistä hautausmaata ylläpitäville evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnille ja seurakuntayhtymille annettaisiin oikeus edelleen määrätä, että rintamasotilastunnuksesta annetun asetuksen (772/1969) mukaisen tunnuksen omanneiden vainajien osalta hautaustoimesta perittävät maksut voidaan päättää yleistä tasoa alhaisemmiksi tai jättää maksut kokonaan perimättä.

Eduskunta hyväksyi 7 päivänä helmikuuta 2003 uuden hautaustoimilain (HE 204/2002 vp). Laki tulee voimaan vuoden 2004 alusta alkaen. Uuden lain tavoite on edistää uskonnon- ja omantunnonvapauden käytännön toteutumista hautaustoimessa. Lain mukaan evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien hautausmaat toimivat edelleen yleisinä hautausmaina, joilta jokainen vainaja on oikeutettu saamaan hautasijan.

Hautaustoimilain 6 §:n mukaan hautaustoimessa hautasijan luovuttamisesta, hautaamiseen liittyvistä palveluista ja haudan hoidosta perittävien maksujen perusteiden tulee olla samat kaikille, joilla on oikeus tulla asianomaiselle hautausmaalle haudatuksi, riippumatta seurakunnan jäsenyydestä. Perusteena samansuuruisille maksuille on se, että evankelis-luterilaiset seurakunnat saavat osuuden yhteisöveron tuotosta.

Eduskunnan hyväksymän lain 6 §:n tiukka sanamuoto merkitsee sitä, että nykyisin monien seurakuntien ja seurakuntayhtymien sotiemme veteraaneille antamista yleistä tasoa alemmista tai kokonaan maksuttomista hautasijoista, hautauspalveluista ja haudan hoidosta on luovuttava. Vuoden 2004 alun jälkeen siis sotiemme veteraanien hautasijat tulevat maksullisiksi, ellei lakia muuteta. Tätä on pidettävä täysin kohtuuttomana.

Perustuslakivaliokunta ei ole hautaustoimilaista antamassaan lausunnossa pitänyt samansuuruisia maksuja ehdottomana vaatimuksena. Mainittuun pykälään onkin perusteltua lisätä uusi momentti, jolla mahdollistetaan nykyistä vastaavan käytännön jatkuminen. Tämä on tärkeää, jotta voimme näin osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta sotiemme veteraaneja ja heidän läheisiään kohtaan.

Lainmuutoksella ei ole merkittävää taloudellista vaikutusta nykytilanteeseen verrattuna.

Laki on tarkoitettu tulevaksi voimaan samanaikaisesti hautaustoimilain kanssa vuoden 2004 alusta alkaen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

hautaustoimilain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään päivänä kuuta 2003 annetun hautaustoimilain ( /2003) 6 §:ään uusi 3 momentti seuraavasti:

6 §

Hautaustoimessa perittävät maksut

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Seurakunnalla tai seurakuntayhtymällä on 2 momentin säännöksestä huolimatta oikeus määrätä 1 momentissa tarkoitetut maksut maksettaviksi alennettuina tai jättää ne kokonaan perimättä, jos vainajalla on ollut rintamasotilastunnus.

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004.

_______________

Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2003

  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Reijo Paajanen /kok
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Bjarne Kallis /kd
  • Sari Essayah /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Lyly Rajala /kd