Lakialoitteessa esitetään, että työttömyysturvalaissa (602/1984) säädettyjä palkansaajan työssäolo- ja paluuehtoaikoja lyhennetään nykyisestä 43 viikosta 34 viikkoon.

Lipposen hallitukset ovat onnistuneet merkittävästi vähentämään työttömyyttä ja nostamaan työllisyysastetta 1990-luvun alkupuolen massatyöttömyyden lukemista. Myös pitkäaikaistyöttömyys on vähentynyt. Tästä huolimatta liian moni suomalainen on syrjäytynyt työelämästä ja ajautunut pitkäaikaistyöttömyyden kautta köyhyyteen.

1990-luvun laman seurauksena jouduttiin leikkaamaan työttömyysturvaa monin eri tavoin. Ensisijaisen työttömyysturvan tason alhaisuus ja edellytysehtojen tiukkuus ovat tehneet monista työttömistä sosiaalitoimistojen toimeentulotukiasiakkaita. Toimeentulotukiasiakkaista noin puolella on pääasiallisena tulolähteenä työttömyysturva. Valitettavan moni työtön joutuu myös turvautumaan leipäjonojen ja ruokapankkien antimiin. Niinpä suurimpien kaupunkien tekemissä selvityksissä ruokapankin asiakkaina olevista kotitalouksista noin 60 % sai pääasiallisen toimeentulonsa työttömyysturvasta.

Työttömyysturvalain suurimmat heikennykset tehtiin vuonna 1996, jolloin maassamme oli 448 000 työtöntä työministeriön tilastojen mukaan. Tällöin mm. ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäolo- ja paluuehtoa kiristettiin merkittävästi. Työttömyysturvalakiin vuonna 1996 tehdyn muutoksen ja tammikuun 2001 välisenä aikana voidaan havaita tapahtuneen monia muutoksia työttömien toimeentulon rakenteessa. Työttömiä oli työministeriön tilastojen mukaan tammikuussa 2001 kaikkiaan 323 600. Heistä oli ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla 135 940 henkeä, kun ansiosidonnaisella päivärahalla oli vuonna 1996 vielä 235 250 työtöntä. Sen sijaan työmarkkinatukea saavien määrässä ei ole tapahtunut olennaista muutosta, sillä vuonna 1996 työmarkkinatuella oli 178 300 työtöntä ja tämän vuoden tammikuussa vastaava luku oli 163 700.

Yleisenä johtopäätöksenä voidaan sanoa, että pitkällä aikavälillä suurin köyhyys- ja syrjäytymisriski liittyy siihen, että kaikki työ ei kerrytä täysimääräisiä ansiosidonnaisia etuuksia. Tähän asiaan on kiinnittänyt huomiota myös SAK:n hallitus 12.3.2001 todetessaan seuraavaa: "SAK pitääkin todellisena lääkkeenä köyhyyteen työn tarjoamisen ohella ansioturvalle pääsyn helpottamista. SAK odottaakin, että hallitus tekee nopeassa aikataulussa kolmikantaisen valmistelun pohjalta ehdotuksen tarvittavista toimista."

On syytä erikseen mainita, että matalapalkkaiset pätkätyösuhteet sekä epäsäännöllisiä ja vähäisiä työtunteja sisältävät osa-aikatyöt ovat jatkuvasti lisääntyneet. Esimerkiksi SAK:n järjestötutkimuksen mukaan vuonna 2000 SAK:laisista oli määräaikaisissa työsuhteissa 21 %, kun vuonna 1995 heitä oli vain 8 %. Työssäoloehdon kriteereiden saavuttaminen on nykyisillä työmarkkinoilla monelle pätkätyöläiselle vaikeaa, jopa mahdotonta. Erityisen vaikea tilanne on pätkätyöläisten osalta alueilla, joilla on muutoinkin korkea työttömyys.

Pitkäaikaisen työmarkkinatuen varassa elämisen ja köyhyyden välillä on selvä yhteys. Köyhyys ja syrjäytyminen tulee kalliiksi, ei vain yksilölle itselleen ja hänen lähipiirilleen, vaan myös koko yhteiskunnalle. Hyvinvointiyhteiskuntaan eivät kuulu leipäjonot. Köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämiseksi on helpotettava työttömyysturvan saantiehtoja. Työssäolo- ja paluuehtoajan lyhentäminen kannustaisi työttömiä aktiiviseen työnhakuun ja alentaisi entisestään kynnystä ottaa vastaan pätkätöitä. Edellä mainituilla perusteilla lakialoitteessa esitetään, että lyhennetään työttömyysturvalaissa säädettyjä palkansaajan työssäolo- ja paluuehtoaikoja kymmenestä kuukaudesta noin kahdeksaan kuukauteen eli 34 kalenteriviikkoon. Käytännössä muutos lyhentäisi sekä peruspäivärahan että ansioon suhteutetun päivärahan työssäoloehtoaikaa ja työttömyysturvalain 26 §:n mukaista ns. paluuehtoaikaa. Muutoksen seurauksena työtön pääsisi työllistyttyään pari kuukautta nykyistä lyhyemmillä työntekojaksoilla peruspäivärahan tai ansioon suhteutetun työttömyysturvan piiriin.