LAKIALOITE 42/2004 vp

LA 42/2004 vp - Arto Satonen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki kansalaisuuslain 15 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Suomen työmarkkinoilta poistuu joka vuosi tästä eteenpäin 10 000 ihmistä enemmän kuin mitä työmarkkinoille tulee. Tarvitsemme osaavaa työvoimaa maamme rajojen ulkopuolelta. Parhaiten suomalaiseen yhteiskuntaan integroituvat Suomessa vuosia opiskelleet ja asuneet, joille Suomeen työhön jääminen olisi luonteva vaihtoehto. Lisäksi on taloudellisesti perusteltua, että Suomi edesauttaa niiden ihmisten sitoutumista Suomen työmarkkinoille, joiden opiskelu on maksettu suomalaisten maksamilla veroilla.

Suomen kansalaisuutta haettaessa opiskeluaikaa ei huomioida vaadittavaan kuuden vuoden asumisaikaan, koska opiskelijat oleskelevat maassa väliaikaisella oleskeluluvalla (B-status). Kansalaisuuteen vaaditaan kuuden vuoden yhtäjaksoinen asuminen maassa pysyvällä oleskeluluvalla (A-status).

Koko opiskeluaikaa ei tulisi hyväksyä asumisajaksi, sillä se voisi johtaa tilanteeseen, jossa opiskelemalla voisi koota koko asumisajan. On kuitenkin kohtuutonta, että esimerkiksi Suomessa neljä vuotta opiskellut, Suomeen töihin jäävä ihminen joutuu odottamaan mahdollisuutta kansalaisuuden saamiseen vielä kuusi vuotta.

Opiskeluajasta puolet tulisi hyväksyä kansalaisuuteen vaadittavaan asumisaikaan. Ehtoa kuitenkin rajoitettaisiin siten, että opiskeluaikaisesta asumisesta asumisehtoon hyväksyttäisiin enintään puolet kansalaisuuteen vaadittavasta ajasta, eli enintään 3 vuotta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

kansalaisuuslain 15 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 16 päivänä toukokuuta 2003 annetun kansalaisuuslain (359/2003) 15 §:ään uusi 3 momentti seuraavasti:

15 §

Asumisajan alkaminen

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Suomeen työskentelemään jääneen opiskelijan kohdalla asumisaikaan lasketaan puolet väliaikaisella opiskeluluvalla asutusta ajasta, kuitenkin enintään puolet kansalaisuuslain vaatimasta asumisajasta.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 13 päivänä huhtikuuta 2004

  • Arto Satonen /kok
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Unto Valpas /vas
  • Petri Salo /kok
  • Jan Vapaavuori /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Lyly Rajala /kok
  • Ilkka Kanerva /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Suvi Lindén /kok
  • Maija Perho /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Minna Lintonen /sd
  • Reijo Paajanen /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Jere Lahti /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Minna Sirnö /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Miapetra Kumpula /sd
  • Anne Holmlund /kok
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Satu Taiveaho /sd
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Kalevi Olin /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Arja Alho /sd
  • Ilkka Taipale /sd
  • Klaus Pentti /kesk
  • Seppo Särkiniemi /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Anne Huotari /vas
  • Säde Tahvanainen /sd
  • Kimmo Sasi /kok
  • Ahti Vielma /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Jyrki Katainen /kok
  • Tero Rönni /sd
  • Rauno Kettunen /kesk
  • Jyri Häkämies /kok
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Tapani Mäkinen /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Eva Biaudet /r
  • Christina Gestrin /r
  • Jari Koskinen /kok
  • Tuija Nurmi /kok
  • Leena Harkimo /kok
  • Mikko Elo /sd
  • Roger Jansson /r
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Lasse Virén /kok
  • Risto Kuisma /sd
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Janina Andersson /vihr
  • Seppo Lahtela /kesk
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Matti Kangas /vas
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Timo Seppälä /kok
  • Esko Kurvinen /kok
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Sari Essayah /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Leena Rauhala /kd
  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Pertti Salovaara /kesk
  • Nils-Anders Granvik /r
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Liisa Jaakonsaari /sd
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Satu Hassi /vihr
  • Heli Paasio /sd
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Olli Nepponen /kok
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Tuomo Hänninen /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Heidi Hautala /vihr
  • Arto Bryggare /sd
  • Erkki Virtanen /vas
  • Harry Wallin /sd
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Susanna Rahkonen /sd
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Hannu Takkula /kesk
  • Maija-Liisa Lindqvist /kesk
  • Ben Zyskowicz /kok
  • Ulla Anttila /vihr
  • Lasse Hautala /kesk