PERUSTELUT

Nykyisessä oikeuskäytännössä luonnolliseksi vähennykseksi hyväksytään toisella paikkakunnalla tapahtuvasta työskentelystä aiheutuneet ylimääräiset elantokustannukset, jos työttömänä ollut verovelvollinen työskentelee toisella paikkakunnalla ainoastaan lyhyen aikaa ja tämän perusteella työskentelyä voidaan pitää tilapäisenä (KHO 25.2.2000 taltio 384 [2000:12]).

Matkakustannukset, jotka aiheutuvat työskentelypaikkakunnan ja varsinaisen asuinpaikkakunnan välisistä matkoista, ovat merkittävä menoerä niille ihmisille, jotka ovat joutuneet valitsemaan asuinpaikkakunnan työttömyyden sijasta muuton toiselle paikkakunnalle (työntekopaikkakunnalle), jossa heillä on työllistymismahdollisuus. Asuinpaikkakunnan vaihto ei tällöin ole aina mahdollista esimerkiksi sen vuoksi, että työn perässä muuttavan perheellä on työ- ja koulutuspaikat perheen asuinpaikkakunnalla. Nykyiset vähennyssäännökset verotuksessa eivät tue tällaisten perheiden tilannetta, joka usein on syntynyt pakon sanelemana.

Lakialoitteessa työntekokuukausilla tarkoitetaan niitä kuukausia, joina henkilö on ollut töissä työntekopaikkakunnalla vähintään 14 vuorokautta. Lomakuukausina ei voisi tehdä työnteko- ja asuinpaikkakunnan välisiä, vähennykseen oikeuttavia matkoja.

Uuden säännöksen lähtökohtana on tukea perheitä, joissa toinen perheen huoltajista on joutunut kauas perheensä asuinpaikkakunnalta. Tämän vuoksi lakialoitteessa kotimatkojen verotukea saisi vain yli 100 kilometrin pituisista työnteko- ja asuinpaikan välisistä matkoista. Verovelvollisella olisi erikseen oikeus työntekopaikkakunnalla matkakuluvähennykseen asunnon ja työpaikan välisistä matkoista tuloverolain 93 §:n mukaan.