LAKIALOITE 60/2009 vp

LA 60/2009 vp - Outi Mäkelä /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki vammaisetuuksista annetun lain 14 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Aloitteessa ehdotetaan ruokavaliokorvausta koskevan 14 §:n muuttamista siten, että gluteenittomasta ruokavaliosta myönnetty korvaus korotetaan nykyisestä 21 eurosta 35 euroon.

PERUSTELUT

Keliakia on sairaus, johon ei ole olemassa muuta hoitokeinoa kuin gluteeniton ruokavalio, jota on noudatettava koko eliniän ajan. Sairauden tyypillisiin oireisiin kuuluvat monenlaiset vatsavaivat sekä anemia. Gluteeni aiheuttaa keliakiaa sairastavalle henkilölle ohutsuolen limakalvon tulehduksen ja suolinukkavaurion, joka heikentää ravintoaineiden imeytymistä. Lisäksi keliakian oireita voivat olla osteoporoosi, hammaskiilteen vauriot, suun limakalvomuutokset sekä erilaiset keskushermosto- ja niveloireet. Hoidon laiminlyöminen voi aiheuttaa mainittujen oireiden vuoksi merkittäviä kustannuksia terveydenhuoltojärjestelmälle unohtamatta myöskään asianomaiselle itselleen aiheutuvia kärsimyksiä.

Edellä lueteltuja keliakiasta aiheutuvia vaivoja voidaan asianmukaisella hoidolla eli ruokavalion noudattamisella ehkäistä tehokkaasti. Ruokavaliokorvaus on vuonna 2002 päätetty 21 euron suuruiseksi. Korvauksen ostovoima on elinkustannusindeksin perusteella heikentynyt noin 11 prosenttia. Keliakialiiton vuonna 2008 tekemän arvion mukaan ruokavaliosta aiheutuu kuukausittain keskimäärin 48,50 euron ylimääräiset kustannukset keliakiaa sairastavalle.

Ruokavaliokorvauksen säätämisen jälkeen lääkekorvausjärjestelmää on uudistettu, ja muissa vastaavanlaisissa sairauksissa alemman erityiskorvausluokan mukainen korvausosuus on 72 prosenttia. Keliakialiiton ehdotus on, että keliakian hoitona käytettävän gluteenittoman ruokavalion korvaustaso määritettäisiin samalla perusteella. Sisällöllisesti ottaen kysymys on hyvin pitkälti samasta asiasta, joten tätäkin kautta ehdotus on perusteltu. Kuukausittaisten lisäkustannusten ollessa 48,50 euroa tulisi korvaus siten nostaa tämän lakialoitteen mukaiseen 35 euroon.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

vammaisetuuksista annetun lain 14 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan vammaisetuuksista annetun lain (570/2007) 14 §:n 1 momentti seuraavasti:

14 §

Ruokavaliokorvaus

Oikeus ruokavaliokorvaukseen on 16 vuotta täyttäneellä henkilöllä, jonka on asianmukaisesti määritellyn sairauden takia ehdottoman välttämätöntä käyttää gluteenittomia tuotteita. Ruokavaliokorvaus on 35 euroa kuukaudessa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2009

  • Outi Mäkelä /kok
  • Merja Kyllönen /vas