LAKIALOITE 62/2009
vp
LA 62/2009
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Laki rikoslain 23 luvun 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Maassamme hukkuu vuosittain noin 200 ihmistä.
Puolet kaikista näistä onnettomuuksista tapahtuu
alkoholin vaikutuksen alaisena. Kuolemaan johtaneissa veneilyonnettomuuksissa
noin kahdessa kolmasosassa tapauksista alkoholilla on ollut osuutta
onnettomuuteen. Hukkumisonnettomuus on useimmiten monen tekijän
summa. Lieväkin humalatila lisää onnettomuusriskiä,
koska arviointikyky, reaktionopeus ja liikkeiden hallinta heikkenevät.
Onnettomuusriski on kaksinkertainen kahden keskioluen ja kymmenkertainen
5—6 oluen jälkeen. Myös erilaisten huumaavien
ja väsyttävien lääkkeiden käyttö moninkertaistaa
onnettomuusriskin.
Sama alkoholimäärä, joka seurustelutilanteessa
ravintolassa on harmiton, voi tilanteessa, jossa on toimittava,
aiheuttaa onnettomuuden. Esimerkiksi venettä kuljetettaessa
tai uidessa vähäinenkin alkoholimäärä on
riski. Alkoholia nauttineena ei useinkaan huomaa suorituskykynsä heikentymistä.
Arvostelukyvyn heikentyminen aiheuttaa turhien riskien ottamista
ja humalassa usein tehdään asioita, joita ei tehtäisi
selvin päin.
Vuonna 2008 poliisi havaitsi ratsioissa yhteensä 59
vesiliikennejuopumusta. Kaiken kaikkiaan poliisi puhallutti 2 718
veneen kuljettajaa. Alkoholia maistelleita oli 19,2 % puhallutetuista,
joista "vahvemmin" maistelleita (0,50—0,99 promillea) oli
4,7 %. Eniten alkoholia nauttineita veneilijöitä löytyi
alle rekisteröintirajan olevista veneistä, eli
moottoriveneistä, joissa on enintään
20 hevosvoiman moottori. Järvialueilla ruorijuoppoja tutkituista
pienveneilijöistä oli 3,21 % ja
merialueilla 4,24 %. Viime vuonna Länsi-Suomen
merivartioston 643 tehtävästä yli 40
johtui alkoholista.
Valistuksesta ja tiedottamisesta huolimatta maistissa olevia
veneilijöitä on yhtä paljon kuin aiemminkin.
Alkoholin osuus tapaturman syntyyn kirjataan tilastoihin vasta,
jos onnettomuuden uhrin veren alkoholipitoisuus on ollut yli yhden
promillen, joka on vesiliikennejuopumuksen alaraja. Henkilö,
jonka verestä mitataan yksi promille tai vastaavasti uloshengitysilmasta 0,50
milligrammaa alkoholia litrasta, on jo kohtalaisen voimakkaasti
päihtynyt. Ei ole mitään perustetta sille,
että vesiliikennejuopumuksen promilleraja on kaksi kertaa
niin korkea kuin tieliikenteen, ja niin ollen lähentelee
jo tieliikenteessä määriteltyä törkeän
rattijuopumuksen raja-arvoa. Poliisijohtaja Kimmo Hakosen mukaan
tulisi vakavasti harkita veneilijöiden promillerajan laskemista:
"Yksi promille alkoholia veressä on liikaa nopean tai suuren
vapaa-ajan aluksen kipparille. Tieliikenteen promillerajoja olisi
harkittava myös vesiliikenteessä." Aiemmin saman
lakialoitteen hylkäämistä on perusteltu
sillä, että suuri yleisö vastustaisi
veneilyn promillerajan laskemista. Enemmistö kansalaisista
on promillerajan alentamisen kannalla. Viime vuonna julkaistun tutkimuksen
mukaan kuitenkin lähes kolme neljästä suomalaisesta
laskisi nykyistä yhden promillen rajaa. Puolet kannattaa
promillerajan laskemista samalle tasolle kuin autoilijoilla, neljännes
on nollarajan kannalla. Lakialoitetta on vastustettu myös
sen vuoksi, ettei promillerajaa vesillä kyetä valvomaan
riittävästi. On kuitenkin hyvä muistaa,
että lailla on myös ennalta ehkäisevä vaikutus
ja vaikutus asenteisiin vesillä liikkumiseen. Poliisin nykyiselläkin
valvonnalla voidaan saada kiinni alemman promillerajan ylitykseen
syyllistyneet ruorijuopot.
Myös vesiskoottereilla ja muilla niihin rinnasteisilla
moottorikäyttöisillä vesikulkuneuvoilla
liikkuminen tulee liittää vesiliikennejuopumusta
säätelevän lainsäädännön
piiriin. Vesiliikenteen turvallisuuden parantamiseksi ja kuolemaan
johtavien onnettomuuksien vähentämiseksi on vesiliikennejuopumuksen
promilleraja muutettava yhdenmukaiseksi tieliikenteessä voimassa
olevan 0,5 promillen rajan kanssa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
rikoslain 23 luvun 5 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 19 päivänä joulukuuta
1889 annetun rikoslain (39/1889) 23
luvun 5 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on
laissa 1198/2002, seuraavasti:
23 luku
Liikennerikoksista
5 §
Vesiliikennejuopumus
Joka ohjailee alusta tai muuta moottorikäyttöistä vesikulkuneuvoa
tai toimii aluksessa sen kulun turvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä
1) nautittuaan alkoholia niin, että hänen
verensä alkoholipitoisuus tehtävän aikana
tai sen jälkeen on vähintään
0,5 promillea tai että hänellä tällöin
on vähintään 0,25 milligrammaa alkoholia
litrassa uloshengitysilmaa tai että hänen kykynsä tehtävän
vaatimiin suorituksiin on huonontunut, tai
2) käytettyään muuta huumaavaa ainetta
kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen
kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin
on heikentynyt,
ja jos olosuhteet ovat sellaiset, että teko on omiaan
aiheuttamaan vaaraa kuljettajan tai toisen henkilön turvallisuudelle,
on tuomittava vesiliikennejuopumuksesta sakkoon tai vankeuteen
enintään kahdeksi vuodeksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta
2009