LAKIALOITE 67/2007
vp
LA 67/2007
vp - Anne Kalmari /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki geenitekniikkalain 21 c §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Aloitteessa esitetään täydennettäväksi
lakia geenitekniikkalain muuttamisesta siten, että kuluttaja
voisi tietää pakkausmerkintöjen perusteella, onko
kotieläintuotteen tuotantoketjussa eläinten ruokintaan
käytetty geenimuunneltua rehua.
PERUSTELUT
Tällä hetkellä kotieläintuotteiden
tuotantoketjussa käytettyä muuntogeenisiä ainesosia
sisältävää rehua ei EU-lainsäädännön
mukaan tarvitse ilmoittaa liha-, maitovalmiste- tai kananmunapakkauksissa.
Geenitekniikkaa ei voi pitää tavanomaisen kasvinjalostuksen
jatkeena, koska siinä liikutaan lajirajojen yli. Geenimuuntelun
terveysvaikutuksia ovat tutkineet lähinnä ne tahot,
jotka itse tuotteitakin ovat valmistaneet. Geenimuunnellut kasvit
eivät ole kiistattomasti turvallisia, vaan on myös
tutkijoita, jotka varoittavat geenimuuntelun vaaroista ympäristölle
ja ihmiselle. Geenit saattavat viedä mukanaan muutakin
informaatiota kuin toivottuja ominaisuuksia. Vaikutukset saattavat
näkyä vasta pitkällä aikavälillä.
Kuluttajan mahdollisuus tiedonsaantiin elintarvikkeen tuotantotavoista
on keskeinen elintarvikeketjun läpinäkyvyysperiaate.
Kuluttajalla pitää olla mahdollisuus ostopäätöksillään
ottaa kantaa muuntogeenisten kasvien viljelyyn, vaikka muuntogeenistä ainesta
olisi käytetty tuotteessa ainoastaan välillisesti.
Vain pakollinen pakkausmerkintä varmistaa kuluttajan tiedonsaannin.
On ensiarvoisen tärkeää, että kuluttaja
voi tehdä itse valintansa siitä, käyttääkö hän
geenimuunneltua tuotetta vai ei. Samoin hänellä tulee olla
oikeus tietää, onko tuotantoketjussa käytetty
geenimuuntelua. Avoimuusperiaatteen mukaisesti tämän
tulee selvitä pakkausmerkinnöistä.
Monissa EU-maissa keskustellaan merkinnän ulottamisesta
geenimuunnellulla rehulla kasvatettujen eläinten tuotteisiin.
Asiasta keskusteltiin myös laajasti EU-parlamentissa asetuksen 1829/2003
säätämisen yhteydessä. Yli miljoona EU-kansalaista
on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan merkintöjä myös
eläinkunnan tuotteisiin. Ko. asetuksen jakson 2 soveltamisala
artiklassa 12 ei sisällä rehuja, minkä vuoksi
rehujen merkintä voidaan säätää kansallisesti.
Hallitusohjelman mukaan käynnistetään
suomalaisen ruoan edistämisohjelma, jonka tavoitteena on
ruoan arvostuksen kohottaminen, laadun kehittäminen, ravitsemuskäyttäytymisen ohjaaminen
sekä luomu- ja lähiruoan edistäminen.
Hallitusohjelmassa suomalaisen, terveellisen ja turvallisen, ruoan
vientiä edistetään. Tuotantotavoista
kertovilla pakkausmerkinnöillä voidaan edesauttaa
hallitusohjelman tavoitteiden toteutumista.
Useat järjestöt, mm. MTK, Maa- ja kotitalousnaisten
Keskus, Suomen Keittiömestarit ja Luomuliitto, ovat vaatineet
merkinnän ulottamista geenimuunnellulla rehulla ruokittujen eläinten
tuotteisiin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
geenitekniikkalain 21 c §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 17 päivänä maaliskuuta
1995 annetun geenitekniikkalain (377/1995)
21 c §:n 1 momentti, sellaisena kuin
se on laissa 847/2004, seuraavasti:
21 c §
Merkinnät
Muuntogeenisten tuotteiden ja tuotteiden, joiden elinkaaren
aikana on käytetty muuntogeenisiä organismeja,
markkinoille saattamisen kaikissa vaiheissa pakkausmerkinnässä tai
tuotteen mukana olevassa asiakirjassa on oltava maininta "Tämä tuote
sisältää muuntogeenisiä organismeja
tai raaka-aineen tuotantoon on käytetty geenimuunneltua
rehua", jollei muualla toisin säädetä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________