Määrä- ja osa-aikaisten työsuhteiden käyttö on joillakin aloilla lisääntynyt kohtuuttomasti. Esimerkiksi majoitus- ja ravitsemusalalla vuonna 2000 työskenteli vakituisessa ja kokoaikaisessa työsuhteessa vain 56 prosenttia työntekijöistä muiden ollessa määrä- ja osa-aikaisia. Koska kyse on keskiarvoluvusta, löytyy myös työnantajia, joiden työntekijöistä selkeästi alle puolet on toistaiseksi voimassa olevassa ja kokoaikaisessa työsuhteessa.

Työntekijän kannalta työsuhteen pysyvyys ja kokoaikaisuus ovat seikkoja, jotka luovat tarpeellista turvallisuuden tunnetta työntekijän elämään. Toisaalta edellä mainitut seikat hyödyttävät myös työnantajaa parantuneena työmotivaationa ja -panoksena. Koska sosiaaliturvamaksuilla pystytään osittain ohjaamaan työnantajien käyttäytymistä, on perusteltua, että paljon määrä- ja osa-aikatyöntekijöitä käyttävillä työnantajilla maksurasitus on korkeampi. Aivan vastaavasti on perusteltua, että niillä työnantajilla, jotka noudattavat vastuullista työnantajapolitiikkaa, maksurasitus on pienempi.

Sosiaaliturvamaksujemme suuruus perustuu tällä hetkellä hyvin paljon työnantajayrityksen kokoon. Kansaneläkemaksu on porrastettu kolmeen eri luokkaan palkkojen ja käyttöomaisuuden poistojen mukaan siten, että maksu on joko 1,35 tai 3,55 taikka 4,45 prosenttia. Työkyvyttömyyseläke- ja työttömyyseläkemaksussa työnantajalla ei ole lainkaan omavastuuta alle 50 työntekijän yrityksessä, kun tämän jälkeen työnantajan omavastuu asteittain kohoaa 80 prosenttiin 825 työntekijän yrityksissä.

Työttömyysvakuutusmaksukin on porrastettu työnantajan maksaman palkkasumman mukaan siten, että maksu on 0,7 prosenttia, kun palkkasumma on alle 840 940 euroa ja 2,7 prosenttia, kun palkkasumma ylittää edellä mainitun luvun. Maksujen suuruuden vaihtelu johtaa helposti keinotekoisiin yritysjärjestelyihin, joilla yritystoimintaa pilkotaan pienempiin kokonaisuuksiin työnantajavastuiden pienentämiseksi.

Työntekijäin eläkelain (395/1961) mukainen eläkelainsäädäntö takaa, että työntekijä saa sen sosiaaliturvan, joka hänelle palkan ja työsuhteen ehtojen nojalla kuuluu. Työnantajien rahoitusvastuu onkin lainsäädännössä rakennettu vastaamaan näitä etuuksia. Sen vuoksi on lain tavoitteiden vastaista, että näitä pakolliseen sosiaaliturvaan kuuluvia periaatteita ei noudateta. Vasta muutaman vuoden ikäinen työntekijäin eläkelain 1 §:n 6 momentti mahdollistaa sen, että väärinkäytöstilanteisiin puututaan. Työpaikoilta kuuluneet viestit kuitenkin osoittavat, että säännös toimii vajavaisesti, joten säännöksen sanamuotoa on selkeytettävä ja tiukennettava. Yritysten toimintamoraalin kannalta on tärkeää, että väärinkäytöksiin puututaan johdonmukaisesti. Mikäli lakialoitteessa esitetyt muutokset eivät poista keinotekoisia yritysten pilkkomisia, tulee tulevaisuudessa harkita myös sitä, että työnantajien maksurasitus yhtenäistetään samansuuruiseksi erikokoisissa yrityksissä, koska ainoastaan riittävän suuriksi mitoitetut maksut varmistavat sosiaaliturvamme rahoituspohjan ja poistavat esimerkiksi julkisuudessa esillä olleet tarpeet korottaa työntekijän sairausvakuutusmaksua.