LAKIALOITE 8/2001 vp

LA 8/2001 vp - Kirsi Ojansuu /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Laki ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta tuli voimaan toukokuussa 2000. Lakia sovellettiin ensimmäisen kerran syksyn 2000 kunnallisvaaleissa. Lain mukaan lahjoituksen suuruus ja antaja on kunnallisvaaleissa ilmoitettava, mikäli lahjoitussumma on vähintään 10 000 markkaa. Jo lain ensimmäinen soveltaminen osoittaa, että kunnallisvaaleissa ilmoitusrajan tulisi olla huomattavasti alhaisempi.

Syksyn 2000 kunnallisvaaleissa varoja käytettiin varsin vaihtelevasti, mutta pääsääntöisesti yksittäiset tukisummat olivat niin pieniä, ettei lahjoittajien nimiä tarvinnut kertoa. Esimerkiksi Kuopiossa ilmoitusten mukaan suurin vaalibudjetti oli 11 000 markkaa ja keskimääräiset valtuutettujen tai varavaltuutettujen vaalibudjetit olivat 3 500 markkaa. Alustavat tiedot kunnallisvaalien varainhankinnasta osoittavat, että 10 000 markan ilmoitusraja on useimmissa kunnissa liian korkea, kun sitä verrataan keskimääräisiin kampanjakustannuksiin ja yksittäisiin lahjoituksiin.

Vertailun vuoksi todettakoon, että vuoden 1999 eduskuntavaaleissa vähintään 10 000 markkaa yrityksiltä, järjestöiltä tai yksityishenkilöiltä kertatukena saaneita ehdokkaita oli vain noin 11 % kaikista eduskuntaan pyrkineistä. Kunnallisvaaleissa kampanjabudjetit ovat huomattavasti pienemmät kuin eduskuntavaaleissa.

Lain tavoitteena oli lisätä vaalirahoituksen avoimuutta ja sitä kautta poliittisen järjestelmän uskottavuutta ja luotettavuutta. Kun keskeiset rahoituslähteet saatetaan julkisuuteen, äänestäjillä on mahdollisuus arvioida sidoksia, joita vaaleissa valitun henkilön ja tämän vaalikampanjan rahoittajan välille on mahdollisesti syntynyt. Monissa kunnallisissa päätöksissä on kyse isoista taloudellisista eduista, ja siksi kysymys kunnallisvaalikampanjoiden rahoittajista on tärkeä politiikan uskottavuuden ja avoimuuden kannalta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 12 päivänä toukokuuta 2000 ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta annetun lain (414/2000) 3 §:n 2 momentti seuraavasti:

3 §

Ilmoitettavat tiedot

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Erikseen on ilmoitettava kunkin yksittäisen tuen arvo ja sen antajan nimi, jos tämä arvo on presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa vähintään 20 000 markkaa, eduskuntavaaleissa vähintään 10 000 markkaa ja kunnallisvaaleissa vähintään 5 000 markkaa. Tueksi lasketaan rahana, tavarana, palveluna tai muulla vastaavalla tavalla korvauksetta saatu suoritus ottamatta kuitenkaan huomioon tavanomaista talkootyötä tai tavanomaisia ilmaispalveluja. Yksityishenkilön nimeä ei saa ilmoittaa ilman hänen nimenomaista suostumustaan, jos hänen antamansa tuen arvo jää alle mainitun rajan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002.

_______________

Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2001

  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Erkki Kanerva /sd
  • Petri Salo /kok
  • Sulo Aittoniemi /alk
  • Risto Kuisma /rem
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Mikko Elo /sd
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Toimi Kankaanniemi /skl
  • Veijo Puhjo /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Leena Rauhala /skl
  • Ismo Seivästö /skl
  • Raimo Mähönen /sd
  • Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
  • Unto Valpas /vas
  • Kari Kärkkäinen /skl
  • Hannes Manninen /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Annika Lapintie /vas
  • Janina Andersson /vihr
  • Ulla Anttila /vihr
  • Irina Krohn /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Klaus Bremer /r
  • Gunnar Jansson /r
  • Kirsi Piha /kok
  • Marja Tiura /kok