PERUSTELUT

Johdanto

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 9 päivänä lokakuuta 2003 sosiaalineuvos Elli Aaltosen selvityshenkilönä laatimaan ehdotukset toimenpiteistä, joilla omaishoitoa voidaan kehittää. Selvityksessä tuli kiinnittää erityisesti huomiota omaishoidon tuen perusteisiin, määrään ja omaishoidon vapaajärjestelyjen kehittämiseen. Selvityshenkilön esitykset omaishoidon uudistamiseksi valmistuivat maaliskuussa 2004, ja ne sisältyvät julkaisuun "Valtakunnallinen omaishoidon uudistaminen — selvityshenkilön raportti" (Sosiaali- ja terveysministeriö, Työryhmämuistioita 2004:3). Tämä aloite pohjautuu suureksi osaksi selvityshenkilön mietintöön.

Yleisperustelut

Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) tutkimuksen mukaan Suomessa on noin 300 000 omaishoitajaa, joista omaishoitolain mukaisen kunnallisen omaishoidon tuen piirissä on vain noin 30 000. Omaishoitajat tekevät hoitotyötä pääasiallisesti ansiotyön sijasta. Lähes 60 prosenttia omaishoidon tukea saavista hoitajista on eläkkeellä, noin 25 prosenttia työssä ja loput joko työttöminä tai virkavapaalla.

Hoidettavista enemmistö on yli 65-vuotiaita. Lähes puolet hoidettavista tarvitsee apua vanhuuden vuoksi. Omaishoidossa olevista hoidettavista hyvin monet tarvitsevat runsaasti apua ympäri vuorokauden. Omaishoidon piirissä kaikkiaan olevista henkilöistä noin 60 000:n on arvioitu olevan pysyvästi tai ajoittain laitoshoitokuntoisia.

Omaishoitotilanne kestää usein vuosia. Vanhukset ovat asiakkaina lyhyemmän aikaa, tavallisesti vuodesta viiteen vuoteen, mutta vammaisasiakkailla omaishoito saattaa kestää jopa vuosikymmeniä.

Omaishoitolain mukainen omaishoidon tuki annetaan yleisimmin palkkiona. Tutkimusten mukaan omaishoidon tuen piiriin päässeet saavat ensisijaisesti palkkion ja vain vähäisessä määrin kunnan palveluja, vaikka palvelujen (mm. kodinhoitoapu, ohjaus ja neuvonta sekä kuntoutus) tulisi lain mukaan olla olennainen osa omaishoidon kokonaisuutta. Ne kotitaloudet, jotka eivät ole päässeet omaishoidon tuen piiriin, ovat tutkimusten mukaan saaneet jonkin verran kotihoitoa ja tukipalveluja sekä vähäisessä määrin sijaishoitoa, neuvontaa, ohjausta sekä kuntoutusta.

Omaishoidon ongelmana on omaishoidon tuen arvioinnin kirjavuus, sillä kunnat arvioivat omaishoidon tuen tarpeen hyvin erilaisilla tavoilla. Toinen merkittävä puute on hoito- ja palvelusuunnitelmien ylimalkaisuus, minkä vuoksi hoidon tueksi annetut palvelut ovat pääosin vähäisiä tai jopa olemattomia. Kolmas ongelma on, etteivät kunnat osoita talousarviossaan omaishoidon tukeen riittäviä määrärahoja, jolloin tuki saattaa loppua kesken vuoden, vaikka tuen tarve säilyy entisellään. Lisäksi taloustaantuman myötä monet kunnat ovat kustannuksia säästääkseen irtisanoneet hoitosopimuksia ja lopettaneet omaishoidon tuen maksamisen. Samoin uusien hoitosopimusten tekeminen on joissakin kunnissa lopetettu kokonaan säästösyistä.

Ongelmia on myös lakimääräisten vapaapäivien pitämisessä. Monet omaishoitajat eivät voi pitää kolmea lakisääteistä vapaapäiväänsä kuukaudessa sen vuoksi, ettei kunta lain velvoitteista huolimatta järjestä sopivaa sijaishoitoa hoidettavalle vapaapäivien ajaksi. Myöskään yhä yleistynyt palvelusetelin käyttö vapaapäiväjärjestelynä ei toimi tyydyttävästi, ja palvelusetelin arvo jää usein niin alhaiseksi, että se riittää vain osaan niistä palveluista, joita lakimääräisten vapaapäivien viettäminen edellyttäisi.

Muita epäkohtia ovat omaishoidon tuen pienuus sekä omaishoidon tuen kohtuuton verotus. Olisi välttämätöntä, että omaishoidon erityisluonne otettaisiin verotuksessa huomioon ja omaishoidon tuki olisi siten osittain verovapaa ansiotulo, kuten esimerkiksi opintotuki on. Omaishoitajan työ tuottaa sekä kunnalle että valtiolle huomattavia säästöjä, ja se tulisi huomioida myös omaishoitajan verotuksessa.

Omaishoitajan saama omaishoidon tuki lasketaan omaishoitajan tuloksi varhaiseläkkeitä ja sosiaalietuuksia määriteltäessä. Tämä pienentää mm. varhaiseläkkeen tasoa. Omaishoidon erityisluonne huomioon ottaen tämä ei ole asianmukaista. Olisi tärkeää, että omaishoidon tuki luettaisiin etuoikeutetuksi tuloksi, jota ei otettaisi huomioon tulona omaishoitajan saamissa sosiaalietuuksissa, kuten esimerkiksi laskettaessa hänen varhaiseläkkeensä määrää tai määriteltäessä hänen oikeuttaan saada toimeentulotukea. Kun omaishoidon tukea ei lasketa tuloksi sosiaalietuuksia määriteltäessä, olisi monella varhaiseläkeläisellä nykyistä paremmat mahdollisuudet ryhtyä omaishoitajaksi, kun maksettava omaishoidon tuki ei vähentäisi hänen eläketuloaan.

Omaishoitaja ei käytännössä saa työttömyysturvaa omaishoidon tuen rinnalla siinäkään tapauksessa, että hoito ei ole sitovaa ja hän voisi samaan aikaan olla työmarkkinoiden käytettävissä. Työministeriö on antanut työvoimatoimikunnille omaishoitajien oikeudesta työttömyyskorvaukseen ohjeen, jonka mukaan on mahdollista maksaa työttömyyskorvausta omaishoitajalle näissä ei-ympärivuorokautisissa omaishoitotilanteissa. Ministeriön ohjeesta huolimatta työvoimatoimikunnat ovat yleensä kategorisesti evänneet omaishoitajilta mahdollisuuden työttömyyskorvaukseen. Myös omaishoidon päättyessä hoitajia kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, sillä työ ei täytä työttömyysturvalain mukaista työssäoloehtoa, jolloin omaishoitaja joutuu pitkään karenssiin. Vaikkei omaishoitotyö ole työsopimuslain mukaista työtä, se on täysin verrattavissa palkkatyöhön työssäoloehtoa määriteltäessä.

Epäkohtana on myös pidettävä sitä, ettei omaishoitajalla ole oikeutta työterveyshuollon palveluihin. Käytännössä hänen tekemänsä työ on verrattavissa kunnan vanhustenhuollon työntekijöiden työhön, joskin omaishoitaja tekee yleensä pidempiä päiviä ja epäsäännöllisiä työaikoja. Omaishoitaja tarvitsee työterveyshuollon palveluja tukemaan terveyttään ja jaksamistaan.

Lakialoitteella pyritään korjaamaan edellä mainittuja epäkohtia, samalla kun omaishoidon tuen rahoitus siirtyy kunnilta Kansaneläkelaitokselle selvityshenkilö Elli Aaltosen esitysten mukaisesti.

Yksityiskohtaiset perustelut

4 §:n 3 momentti.

Vapaapäiväjärjestelyihin ehdotetaan erityistä tarkennusta siinä tapauksessa, että kunta järjestää omaishoitajien vapaan palveluseteliä käyttäen. Ehdotetaan, että palvelusetelin arvo olisi määrältään niin suuri, että hoidettava voi sen avulla ostaa tarvittavat palvelut ja hoitaja voisi pitää vapaansa lyhentämättömänä kolmen vuorokauden pituisena.

5 §:n 1 ja 2 momentti.

Omaishoidon tuen määrää tulee tarkistaa. Alimmaksi tuen määräksi ehdotetaan 450 euroa kuukaudessa ja ympärivuorokautisessa hoidossa 850 euroa kuukaudessa.

5 §:n 3 momentti.

Kunnat ovat maksaneet erityisen raskaissa, ympärivuorokautisissa hoitotilanteissa jopa 1 300 euron kuukausipalkkioita. Jottei näiden sitovaa hoitotyötä tekevien omaishoitajien tuen määrä laskisi, on tärkeää, että kunnat voisivat maksaa edelleen kunnallista omaishoidon tukea. Omaishoidon tuki olisi tällöin Kansaneläkelaitoksen maksaman palkkion ja kunnan maksaman omaishoidon tuen yhdistelmä.

5 §:n 4 momentti.

Koska omaishoidon rahamääräinen tuki aiheuttaa ongelmia mm. varhais- tai muulla eläkkeellä olevalle omaishoitajalle ja muutoinkin omaishoitajan hakiessa sosiaalietuuksia, ehdotamme, että omaishoidon tuki luettaisiin etuoikeutetuksi tuloksi sosiaalietuuksista päätettäessä. Näin voitaisiin lisätä kiinnostusta omaishoitoon, koska omaishoidon tuen palkkio on riittämätön normaaliin toimeentuloon ja elämiseen.

7 §:n 1 momentti.

Ehdotamme, että omaishoidon tuki siirtyisi Kansaneläkelaitokselle, mutta kunnat huolehtisivat edelleen omaishoidon tukeen liittyvistä palveluista ja vapaapäiväjärjestelyistä, jotka kirjataan omaishoitosopimukseen. Ehdotuksen mukaan Kansaneläkelaitos tekisi päätöksen rahamääräisestä omaishoidon tuesta ja ennen päätöksen tekoa Kansaneläkelaitoksen tulisi saada omaishoitosopimus, jossa on sovittu hoidon tueksi annettavista palveluista ja vapaapäiväjärjestelyistä. Siirron yhteydessä Kansaneläkelaitoksen muut etuudet, kuten hoitotuki ja vammaistuki, ehdotetaan pidettäviksi erillään omina itsenäisinä etuuksinaan eikä muutoksia tältä osin ehdoteta.

8 §:n 1 momentti.

Hakemuksen jättämisen jälkeen Kansaneläkelaitos tekisi päätöksen omaishoidon tuesta käyttäen apunaan omaishoitosopimusta sekä yhtenäistä valtakunnallista arviointikriteeristöä, jonka yksityiskohdat vahvistettaisiin sosiaali- ja terveysministeriön antamassa asetuksessa. Kansaneläkelaitoksen toteuttama arviointi tuen saamisen edellytyksistä varmistaisi kansalaisten tasa-arvoisen kohtelun omaishoidon tuessa riippumatta siitä, missä kunnassa hoidettava ja hoitaja asuvat.

9 §.

Omaishoitosopimuksen irtisanomista ja purkamista koskeva pykälä ehdotetaan muutettavaksi, koska omaishoitosopimukset muuttuvat hoito- ja palvelusuunnitelmasta tehtäviksi sopimuksiksi, jotka ovat voimassa saman ajan kuin päätös omaishoidon tuen palkkiosta.

9 §:n 2 momentti.

Omaishoitajalla tulee olla mahdollisuus saada työttömyysturvaa, jos hän on työmarkkinoiden käytettävissä. Omaishoitajan mahdollisuudet saada työttömyysturvaa on selvennettävä lainsäädännöllä, koska työministeriön asiasta antamat ohjeet eivät ole osoittautuneet riittäviksi.

9 §:n 4 momentti.

Ehdotus sisältää myös omaishoitajille oikeuden saada samanlaista työterveyshuoltoa kuin kunnan työntekijät. Omaishoitajat tekevät kunnan kannalta hyödyllistä ja hoitomenoja säästävää työtä. Näin ollen omaishoitajille tulee antaa samanlaiset työterveyshuoltopalvelut kuin kunnan työntekijöille.

11 §.

Kansaneläkelaitoksen omaishoitoa koskevista päätöksistä tulisi olla samanlainen valitusoikeus kuin Kansaneläkelaitoksen vammaistukea ja eläkkeensaajien hoitotukea koskevista päätöksistä.