Lailla huoltovarmuuden turvaamisesta (1390/1992)
         turvataan poikkeusoloissa väestön toimeentulon,
         maan talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta
         välttämättömät taloudelliset toiminnot.
         Energiahuolto on tässä keskeisessä asemassa.
         Huoltovarmuuskeskuksella onkin huoltovarmuusrahasto, johon tuloutetaan
         nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain
         (1472/1994) nojalla kannettava huoltovarmuusmaksu.
      
      
      Noin 70 % maamme käyttämästä energiasta on
         peräisin maahan tuoduista energianlähteistä, joten
         on sisänsä varsin luonnollista, että erityisesti
         näitä energianlähteitä on varastoituna
         huoltovarmuuden turvaamismielessä. Niidenhän tulee
         olla turvallisesti hyödynnettävissä olemassa olevissa
         käyttöjärjestelmissä.
      
      
      Fossiilisten polttoaineiden ja ydinvoimalaitosten energianlähdevarastot
         riittäisivät nykyisellään muutamasta
         kuukaudesta 12 kuukauden käyttöön. Turvallisuusnäkökohta
         ratkaistaisiin tietenkin kussakin kriisitilanteessa sen luonne huomioon
         ottaen.
      
      
      Pisimpään eli 13 kuukautta riittäisivät
         polttoturpeen varastot. Vaikka huoltovarmuusajattelua ei olisikaan
         olemassa, turvetoimiala olisi joutunut joka tapauksessa keräämään
         varastoja, sillä turpeennosto tapahtuu sään
         sanelemilla ehdoilla. Turvetta on pakko varastoida sadekesien varalta.
         Jo tässä katsannossa 13 kuukautta on huoltovarmuusmielessä lyhyt
         aika, sillä kaksi pahaa sadekesää peräkkäin
         on täysin mahdollinen asia. 
      
      
      Turve on kotimainen energianlähde. Huoltovarmuuskohteiden
         luettelosta puuttuu toinen kotimainen energianlähde, jonka
         käyttö on nopeassa kasvussa, nimittäin
         puu. Mm. lämpölaitosten sekä sähkön
         ja lämmön yhteistuotannon laitosten ympäristölupien
         ehtojen täyttösyistä turpeen ja puuhakkeen
         yhteiskäyttö on lisääntynyt. Yleistä on,
         että vanhoissa laitoksissa puun osuutta pyritään
         nostamaan 40 prosenttiin käytetystä polttoaineesta.
         Maahamme on rakennettu viime aikoina myös yksinomaan puuhun
         energianlähteenä toimintansa perustavia
         laitoksia.
      
      
      Tässä muuttuneessa tilanteessa on luontevaa ja
         yhteiskunnan kokonaisedun mukaista ryhtyä varastoimaan
         huoltovarmuusperusteellakin energiapuuta. Oikein järjestettynä tämä palvelisi
         taloudellisesti mielekkäällä tavalla
         myös normaaliaikojen energiapuun käyttötarvetta.
      
      
      Nykyisellään erityisesti metsien päätehakkuista
         peräisin olevassa energiapuumateriaalissa on kaksi ongelmaa.
         Siinä on liikaa sekä vettä että puuhun
         tarttuneita kivennäismaa- ja muita epäpuhtauksia.
         Kumpikin näistä ongelmista on poistettavissa samalla
         kun puulle luodaan huoltovarmuusvarastointijärjestelmä.
      
      
      Kautta maan tulisi perustaa tiheähkö verkosto
         asfaltoituja ja viemäriojitettuja energiapuun varastoalueita.
         Investointi- ja osittain käyttörahoitukseen voitaisiin
         käyttää huoltovarmuusrahastoon kerättyjä varoja
         ja — tarpeen niin vaatiessa — valtion
         talousarviossa osoitettuja määrärahoja.
         Tämä edellyttää muutosta ao.
         lain 11 §:ään.
      
      
      Varastokentät omistaisi tarkoitusta varten perustettu
         yritys tai ao. kunta, jollainen vuokraisi kohtuullista korvausta
         vastaan niitä nykyisille ja tuleville energiapuun käyttäjille.
         Näin pystyttäisiin vanhan halkokulttuurin mukaisesti
         kunnolla kuivattamaan puumateriaali ennen sen käyttöä polttoaineena
         ao. laitoksissa. Huoltovarmuusaika olisi vähintään
         sama kuin on nyt polttoturpeella.
      
      
      Vielä 1950-luvulla kautta maan oli teiden varsilla
         lanssipaikkoja, joissa veistettiin egyptinparruja, kuorittiin pöllejä ja
         varastoitiin muutoin vain puuta. Nykyisin vaatimukset tällaiselle
         varastoalueelle ovat toiset. Parasta olisi, että seudullisissa
         yleiskaavoissa varauduttaisiin energiapuun huoltovarmuusvarastoihin.
         Seutukunnan metsävarannon mukaan olisi laskettavissa siellä tarvittavan
         verkoston laajuus.
      
      
      Kansallisessa metsäohjelmassa otetaan selvästi
         kantaa puun energiakäytön edistämisen puolesta.
         Metlan tuoreet tutkimustulokset osoittavat, että puuta
         on nyt metsissämme enemmän kuin koskaan sataan
         vuoteen ja metsät tuottavat puuta enemmän kuin
         koskaan aikaisemmin. Tämä tarkoittaa, että toisaalta
         päätehakkuista ja toisaalta nuorien metsien hoidon
         yhteydessä on otettavissa energiapuuta runsaasti ja pysyvästi.
      
      
      Energiapuuvarastojen kokonaismitoituksessa tulisi varautua kymmenen
         miljoonan kiintokuutiometrin vuotuiseen varastointiin. Jos maassamme
         on näyttävästi varauduttu puun energiakäyttöön,
         siitä tulee myös luonteva osa talousmetsien hoitoa.
         Nyt kaikkinaiset hoitorästit ovat valitettavan yleisiä.
      
      
      Valtiovalta on toistuvasti vaatinut kotimaisten uusiutuvien
         energianlähteiden osuuden lisäämistä maan
         energiahuollossa. Tämä tarve kärjistyisi
         tilanteessa, jossa jouduttaisiin turvautumaan huoltovarmusvarastoihin.
         Puu energianlähteenä muodostaa ihanteellisen kohteen
         tässä mielessä, koska hyvin suunniteltu
         huoltovarmuusvarastointi on samalla jatkuvakäyttöinen osa
         normaalia energiahuoltoa.