Perustelut

Yleistä

Hallituksen esityksen tarkoituksena on saattaa voimaan aikuisten kansainvälisestä suojelusta tehty yleissopimus, joka sisältää määräyksiä muun muassa toimivallasta, sovellettavasta laista sekä toisessa sopimusvaltiossa tehdyn päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta. Samassa yhteydessä uudistettaisiin kansalliset kansainvälistä holhousta koskevat säännökset vastaamaan yleissopimuksen periaatteita.

Suomen lainsäädännön osalta yleissopimus koskee erityisesti aikuisten edunvalvontaa tilanteissa, joissa on kansainvälisiä liittymiä. Tällaisia tilanteita syntyy muun muassa silloin, kun suojeltava henkilö omistaa omaisuutta eri valtioissa tai asuu muualla kuin kansalaisuusvaltiossaan. Yleissopimukseen sitoutuminen helpottaa aikuiselle määrätyn edunvalvojan tehtävien toteuttamista rajat ylittävissä tilanteissa, jotka ihmisten liikkuvuuden lisääntyessä ovat yhä yleisempiä. Lakivaliokunta pitää Suomen sitoutumista yleissopimukseen kannatettavana ja puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä vähäisin muutosehdotuksin ja seuraavin huomautuksin.

Vieraassa valtiossa annetun päätöksen tunnustaminen ja täytäntöönpanokelpoisuus

Hallituksen esitykseen sisältyvän 2. lakiehdotuksen 10 a luvun 95 j ja 95 k §:ssä säädetään vieraassa valtiossa annetun edunvalvontaa koskevan päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoisuuden vahvistamisesta Suomessa. Nämä kysymykset ratkaisisi Helsingin hovioikeus ensimmäisenä oikeusasteena. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että toisin kuin ehdotetun 95 j §:n 3 momentista asian vireilletulotapa ei ilmene nimenomaisesti ehdotetusta 95 k §:stä. Lakitekstin sisäisen johdonmukaisuuden ja selkeyden vuoksi valiokunta ehdottaa, että myös 95 k §:ään lisätään sana "hakemuksesta".

Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että koska lakiehdotukseen ei sisälly erityissäännöksiä vieraassa valtiossa annetun päätöksen tunnustamista ja täytäntöönpanokelpoisuutta koskevien asioiden käsittelystä hovioikeudessa, tarkoitus on, että käsittelyssä noudatetaan soveltuvin osin hakemusasian käsittelyä koskevia säännöksiä ja periaatteita. Erityissäännöksiä ei myöskään esitetä asian käsittelystä hovioikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena, mistä seuraa, että myös oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 13—17 § tulevat sovellettaviksi. Valitusaika korkeimpaan oikeuteen on tällöin 30 päivää hovioikeuden päätöksen antamisesta. Saadun selvityksen mukaan esityksessä tarkoitetuissa edunvalvonta-asioissa ei ole katsottu tarpeelliseksi säätää normaalia valitusaikaa lyhyemmästä valitusajasta, koska kyseisissä asioissa varsinaisilla täytäntöönpanotoimilla on käytännössä vähäinen merkitys, minkä vuoksi ne eivät yleensä ole kiireellisiä. Tässä suhteessa ne eroavat esimerkiksi lapsikaappaustilanteita koskevista vieraassa valtiossa annetuista lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetuista päätöksistä, joissa valitusaika on 14 päivää. Jos edunvalvonta-asiassa on poikkeuksellisesti tarve kiireellisiin ratkaisuihin, Suomen viranomaiset voivat järjestää edunvalvonnan lakiehdotuksen 95 c §:n nojalla.

Myöskään hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena antaman päätöksen noudattamisesta ja täytäntöönpanokelpoisuudesta ei esitetä erityissäännöksiä. Tällöin noudatetaan yleistä pääsääntöä, jonka mukaan päätöstä noudatetaan ja se on täytäntöönpanokelpoinen, kun se on lainvoimainen. Saadun selvityksen mukaan varsinaisten täytäntöönpanotoimien vähäinen merkitys käytännössä ja se, etteivät nyt tarkoitetut edunvalvonta-asiat tästä syystä ole yleensä kiireellisiä, puoltavat myös tässä yhteydessä normaalin pääsäännön noudattamista. Toisaalta, jos syntyy kiireellinen tarve turvata päämiehen asema ja oikeudet Suomessa sellaisessa tilanteessa, jossa odotetaan hovioikeuden päätöstä vieraassa valtiossa annetun edunvalvontaa koskevan päätöksen tunnustamisesta tai täytäntöönpanokelpoisuudesta taikka odotetaan korkeimman oikeuden ratkaisua hovioikeuden päätöksestä tehdystä valituksesta, maistraatti tai käräjäoikeus voi ehdotetun kiireellisiä tilanteita koskevan 95 c §:n nojalla määrätä edunvalvojan. Valiokunta pitää esitettyä ratkaisua perusteltuna todeten kuitenkin selvyyden vuoksi, että ratkaisu merkitsee sitä, että esityksessä tarkoitetuissa kansainvälisissä tilanteissa ei noudateta vastaavanlaisia erityissäännöksiä kuin edunvalvonnan määräämistä tai toimintakelpoisuuden rajoittamista koskevissa kansallisissa tilanteissa, joissa tuomioistuimella on mahdollisuus antaa väliaikainen määräys ennen asian lopullista ratkaisemista (79 §) ja joissa päätöstä on noudatettava välittömästi päätöksen antamisen jälkeen (83 §). Tarvetta antaa tällaisia erityissäännöksiä ei synny, koska kiireellinen edunvalvonta voidaan hoitaa ehdotetun 95 c §:n nojalla. Toisaalta ratkaisusta seuraa se, että vieraassa valtiossa annetun päätöksen tunnustaminen tai täytäntöönpanokelpoisuuden vahvistaminen ja kiireellisen edunvalvonnan tarve arvioidaan eri viranomaisissa. Tämä on valiokunnan mielestä kuitenkin luontevaa ottaen huomioon, että kyseisissä asioissa arvioidaan eri kysymyksiä ja tarvittava selvitys on erilaista.