Yleisperustelut

Yleistä

Tullilaitoksen toimintaympäristö on kokenut viime vuosina merkittäviä muutoksia. Suomen tullilaitos on nykyisin osa Euroopan unionin tullijärjestelmää. Suomi on liittynyt henkilöiden vapaata liikkuvuutta sääntelevään Schengenin sopimukseen. Suomen itäraja on samalla sekä tulliliiton että Schengen-alueen ulkoraja. Myös Suomen ulkomaankaupassa ja ulkomaanliikenteessä on tapahtunut suuria muutoksia. Ulkomaanliikenteen volyymi on kasvanut voimakkaasti, ja tavaroiden maahantuonnin ja maastaviennin lisäksi Suomea käytetään paljon kauttakulkumaana. Kuljetusten ja siihen liittyvän liiketoiminnan siirtyminen ulkomaisten toimijoiden hallintaan on lisääntynyt. EU:n tullilainsäädäntö on parhaillaan uudistumassa. Lisäksi tietotekniikkaa ja sähköisiä menettelyjä otetaan tullitoiminnassa yhä laajemmin käyttöön.

Fiskaalisten tehtävien lisäksi tullilaitos vastaa tullivalvonnasta sekä tulliliiton ulkorajalla että sisäkaupan ja sisäliikenteen osalta ja suorittaa tullirikostorjuntaa. Tulliviranomaisella on keskeinen asema kansainvälisen talousrikollisuuden torjunnassa. Tullilaitos on toimivaltainen tutkimaan kaikki ulkomaankaupassa ja -liikenteessä tapahtuneiksi epäillyt tullirikokset siitä riippumatta, onko rikottu kansallista vai yhteisön lainsäädäntöä. Tullimiehellä on tulliviranomaisen suorittamassa esitutkinnassa sama oikeus ryhtyä tutkintatoimenpiteisiin ja käyttää pakkokeinoja kuin poliisimiehellä poliisiviranomaisen suorittamassa esitutkinnassa, pois lukien peitetoiminta ja valeosto.

Keskusrikospoliisin ja tullin mukaan järjestäytyneellä rikollisuudella on merkittävä rooli kansainväliseen tavaraliikenteeseen liittyvissä väärinkäytöksissä ja rikoksissa. Tullilta saatujen vuoden 2007 rikollisuustilannetta koskevien tietojen mukaan keskeisimmät konkretisoituneet uhat ovat korkeasti verotettavien tuotteiden ja huumeiden salakuljetus Suomeen sekä Venäjän liikenteeseen kytkeytyvä talousrikollisuus. Tullin mukaan suurin osa havaituista Venäjän liikenteen epäselvyyksistä liittyy tulliasiakirjoihin tai niissä oleviin leimoihin sekä tullille esitettyihin kauppalaskuihin. Epäselvyyksiä ilmenee käytännössä logistiikkaketjun useissa eri vaiheissa, myös Suomen puolella.

Vuosille 2008—2011 hyväksytyn sisäisen turvallisuuden ohjelman mukaan tullivalvonnalla pyritään varmistamaan ulkomaanliikenteen ja -kaupan säännöstenmukaisuus ja turvallisuus sekä ehkäisemään ja paljastamaan tullirikoksia. Ohjelman mukaan on myös tarkistettava ne lainsäädännön puutteet, jotka estävät viranomaisia puuttumasta nykyistä tehokkaammin tilanteisiin, joissa tullille on tuonnin, viennin tai kauttakulkuliikenteen yhteydessä annettu vääriä tietoja. Tulliselvitysrikosten kriminalisointi sisältyy myös talousrikollisuuden ja harmaan talouden vähentämiseksi tehdyn valtioneuvoston periaatepäätöksen lainsäädäntöhankkeisiin.

Esitys tulliselvitysrikoksia koskevaksi lainsäädännöksi toteuttaa edellä mainittuja linjauksia. Sääntelyllä parannetaan tulliviranomaisen toimintaedellytyksiä tehtäviensä hoidossa. Lisäksi säännöksillä pyritään turvaamaan markkinoiden häiriötön toiminta ja tasavertainen kilpailuasema kaikille toimijoille sekä parantamaan logistisen ketjun turvallisuuden tasoa.

Lakiehdotukset on laadittu noudattaen rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksuttua periaatetta, jonka mukaan vankeusuhkaiset rangaistussäännökset keskitetään rikoslakiin. Siten tulliselvitysrikosten lisäksi rikoslain 46 lukuun sisällytetään säännökset vientitavaran alkuperää koskevan väärän tiedon antamisesta, puolustustarvikkeiden maastavientirikoksesta ja kaksikäyttötuotteiden vientivalvontailmoituksen laiminlyönnistä, joista nykyisin säädetään asianomaisissa erityislaeissa. Tullilaissa säädetään jatkossakin sakonuhkaisesta tullirikkomuksesta.

Tullivarmuuteen ja tullirikosten ennalta ehkäisemiseen liittyvistä keinoista

Tullilaitokselle voidaan antaa tavaroiden maahantuonnin ja maastaviennin yhteydessä puutteellisia tai virheellisiä tietoja useassa eri tarkoituksessa. Tarkoituksena voi olla esimerkiksi arvonlisäveron välttäminen. Esityksen perusteluissa on todettu arvonlisäverojärjestelmän mahdollistavan sen, että henkilö voi muuttaa verotukseen vaikuttavaa menettelyään vielä sen jälkeen, kun hän on jäänyt kiinni väärien tietojen antamisesta, ja välttää samalla veropetoksen täyttymisen. Tulliselvitysrikossääntelyn yhtenä vaihtoehtona on tästä syystä ollut esillä veropetossääntelyn kehittäminen.

Valiokunnan näkemyksen mukaan veropetossääntelyn muuttamista ei voida pitää riittävänä tullilaitokselle annettaviin tietoihin liittyvien ongelmatapausten ratkaisemiseksi. Virheellisten tietojen antamisella voidaan tavoitella myös esimerkiksi tullilainsäädäntöön perustuvien vakuusmaksujen alentamista. Voimassa olevan lainsäädännön on todettu olevan tältä osin puutteellinen. On tärkeää, että uusi kriminalisointi soveltuu petosriskeille alttiiden tavaroiden kauttakulkukuljetuksista kannettavaa, tulleja ja veroja vastaavaa vakuutta koskeviin rikoksiin.

Kiellon tai ehdon vastaisesta maahantuonnista tai maastaviennistä on kyse esimerkiksi silloin, kun lastin sisältö ilmoitetaan toiseksi, jotta mahdollistetaan kielletyn tavaran, esimerkiksi räjähtävien ja palavien nesteiden tai dopingaineiden, käsittely. Teko ei liity verotukseen, eikä se aina täytä muidenkaan rikosten tunnusmerkistöä. Tyypillisenä voidaan pitää myös tekoa, jossa tavara on kadonnut tullivarastosta, mutta tästä ei ole tehty riittäviä merkintöjä varastokirjanpitoon. Saadun selvityksen mukaan voimassa olevat veropetos-, säännöstely- ja salakuljetusrikoksia koskevat säännökset eivät mahdollista riittävän tehokasta puuttumista esimerkiksi tullivarastojen valvontaan.

Lisäksi, mikäli ratkaisua ongelmaan haettaisiin veropetossääntelyn kautta, sääntelyn muuttaminen koskisi tai sen muuttamisen yhteydessä ainakin tulisi harkittavaksi yhteys muihin verolajeihin. Saadun tiedon mukaan niiden osalta ei tullilaitoksen käytännössä kuitenkaan ole havaittu samanlaista ongelmatilannetta kuin arvonlisäverotuksessa tavaran maahantuonnin yhteydessä.

Ilmoitusvelvollisuuden asianmukaista täyttämistä on pyritty tehostamaan asettamalla hallinnollisia sanktioita, kuten tullinkorotus tai virhemaksu. Hallinnolliset sanktiot eivät välttämättä kuitenkaan ole tehokkaita esimerkiksi silloin, kun toiminnalla tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä, kun kysymyksessä oleva yritys on bulvaani, joka ei harjoita tosiasiallisesti liiketoimintaa, tai kun yritys ei kykene maksamaan hallinnollista seuraamusta.

Kansallisen ja kansainvälisen viranomaisyhteistyön ja tietojenvaihdon kehittäminen on tärkeää rajat ylittävän rikollisuuden ehkäisemisessä. Viranomaisyhteistyön kehittämistä painotetaan muun muassa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa yhtenä rajaturvallisuuden parantamiseen liittyvänä strategisena linjauksena. Kansallinen sekä Venäjän ja EU-maiden poliisi-, raja-, tulli-, viisumi- ja maahanmuutto- sekä oikeusviranomaisten yhteistyö on tässä keskeinen lähtökohta.

Tullin ja verohallinnon yhteistyö rikostorjunnassa on saadun selvityksen mukaan sen sijaan melko vähäistä. Sitä tulisikin valiokunnan mielestä tehostaa. Yksinomaan tullin ja verohallinnon yhteistyötä kehittämällä ei valiokunnan käsityksen mukaan kuitenkaan voida korjata niitä puutteita, jotka liittyvät esimerkiksi tullin mahdollisuuksiin seurata sitä, päätyvätkö tavarat tosiasiallisesti verollisen liiketoiminnan ja arvonlisäverotuksen piiriin vai myydäänkö ne lain vastaisesti verotta kotimaassa tai muualla Euroopan yhteisössä. Verohallinnon kanssa tehtävällä yhteistyöllä ei myöskään ole mahdollista puuttua muihin kuin verotukseen liittyviin tilanteisiin. Kansainvälisen viranomaisyhteistyön osalta valiokunta korostaa etenkin Venäjän kanssa tehtävän tulliyhteistyön merkitystä.

Tulliselvitysrikos vaarantamisrikoksena

Esityksen mukaan tulliselvitysrikokseen syyllistyy se, joka jättää täyttämättä tullilainsäädännössä säädetyn ilmoitus- tai tiedonantovelvollisuuden taikka sellaista velvollisuutta täyttäessään antaa väärän tai puutteellisen tiedon siten, että teko on omiaan aiheuttamaan 1) veron määräämättä jättämisen, sen määräämisen liian alhaisena tai veron aiheettoman palauttamisen, 2) tullivelkaa koskevan vakuuden määräämisen liian pieneksi taikka 3) laissa säädetyn tai sen nojalla annetun kiellon tai ehdon vastaisen tavaran maahantuonnin tai maastaviennin.

Rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksessa on useassa kohdin käytetty tulliselvitysrikokselle ehdotettua rikostunnusmerkistön kirjoittamistapaa. Vaarantamistunnusmerkki on voitu rakentaa abstraktisen vaarantamisrikoksen mallin mukaisesti. Tällöin sinänsä haitallinen ja paheksuttava menettely — kuten ehdotetussa rikoslain 46 luvun 7 §:ssä lakisääteisen velvollisuuden täyttämättä jättäminen taikka sen virheellinen täyttäminen — vaarantaa oikeudellisesti suojattavaa intressiä. Perusteena tällaiselle sääntelytavalle on esitetty muun muassa se, että tietyn vahinkoseurauksen tai konkreettisen vaaraseurauksen vaatiminen heikentää lainvalvontaviranomaisten mahdollisuuksia puuttua torjuttavaan toimintaan riittävän aikaisessa vaiheessa ja että tekijään kohdistettavan moitearvostelun kannalta on satunnaista, jääkö kyseinen seuraus syntymättä. Juuri tällaisesta tulliselvitysrikoksessa on kysymys.

Tunnusmerkistössä ratkaisevaa on olosuhdetahallisuuden edellytysten täyttyminen. Oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä olosuhdetahallisuuteen on liitetty selonottovelvollisuus velvollisuuden sisällöstä tai olosuhteiden käsillä olosta (esim. KKO 1995:64). Esityksen perusteluissa on selostettu varsin monipuolisesti tavaroiden tuontiin ja vientiin liittyviä ilmoitusvelvollisuuksia. Olosuhdetahallisuuden harkinta jää arvioitavaksi oikeuskäytännössä tunnusmerkistöerehdystä koskevan rikoslain 4 luvun 1 §:n perusteella (LaVM 28/2002 vp).

Tulliselvitysrikoksen yhteydessä tietojen antamisella tarkoitetaan esityksen perustelujen mukaan paitsi tietojen välitöntä antamista tulliviranomaiselle, myös tietojen merkitsemistä tullilainsäädännön edellyttämällä tavalla asiakirjoihin tulliviranomaista varten, esimerkiksi tullivarastointimenettelyn aikana tavarakirjanpitoon. Se, kuka on muodollisesti vastuussa tiedonantovelvollisuuden täyttämisestä, määräytyy ensisijaisesti tullikoodeksin määräyksiä noudattaen. Rangaistavan menettelyn täyttyminen edellyttää poikkeamista alaa koskevasta sääntelystä, jota saattavat tarkentaa alalla vakiintuneet tavat. Esimerkiksi vakiintuneesti käytetyissä sopimusehdoissa määritellään yleensä huolitsijan ja toimeksiantajan oikeudet ja velvollisuudet.

Tulliselvitysrikoksen itsenäisestä luonteesta

Tulliselvitysrikossääntelyn valmistelun ja valiokuntakäsittelyn yhteydessä on tuotu esiin kysymys siitä, onko tulliselvitysrikoksessa kyse veropetoksen valmistelun kriminalisoinnista ja tulisiko sääntelyä siinä tapauksessa harkita toteutettavaksi muulla tavoin.

Suomen rikosoikeudessa rikoksen valmistelulla tarkoitetaan rikokseen tähtäävää toimintaa, jolla luodaan edellytyksiä rikoksen myöhemmälle toteuttamiselle. Rikoksen valmistelu on rangaistavaa vain, jos se on säädetty rangaistavaksi erillisessä rikostunnusmerkistössä. Suomessa valmistelu on säädetty rangaistavaksi vain poikkeuksellisesti (esim. joukkotuhonnan valmistelu, valtiopetoksen valmistelu, yleisvaarallisen rikoksen valmistelu, terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu, huumausainerikoksen valmistelu, maksuvälinepetoksen valmistelu ja rahanväärennyksen valmistelu). Valmistelua koskeviin rangaistussäännöksiin voidaan rinnastaa eräät rikokset, joiden rikosnimikkeissä ei puhuta valmistelusta, mutta joissa on kyse valmisteluluonteisen teon tekemisestä tarkoituksessa tehdä tahallinen rikos tai edistää sellaista (esim. huumausainerikoksen edistäminen).

Valmistelun ja yrityksen rajaa määrittää rikoslain 5 luvun 1 §:n 2 momentti. Sen mukaan teko on edennyt rikoksen yritykseksi, kun tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä. Rikoksen yritys on kysymyksessä silloinkin, kun sellaista vaaraa ei aiheudu, jos vaaran syntymättä jääminen on johtunut vain satunnaisista syistä. Rikoksen valmistelutoimet ovat yritystä varhaisempia tekoja, joissa rikoksen tekemistä ei ole vielä aloitettu. Rikoksen tekemiseen tähtääviä valmisteluna rangaistavia toimia tai tekoja on usein vaikea määritellä tai kuvata rikostunnusmerkistössä. Valmistelukriminalisointien soveltamisalan laajentamiseen on laillisuusperiaatteeseen ja käytännön näyttöongelmiin liittyvien syiden vuoksi suhtauduttu Suomessa varauksellisesti (HE 44/2002 vp).

Myös rikos, joka on jo täyttynyt, voi tosiasiallisesti merkitä jonkin muun rikoksen valmistelua osana laajempaa rikoskokonaisuutta. Esimerkkejä voidaan mainita muun muassa erilaisista väärennysrikoksista. Esimerkiksi väärennys (rikoslain 33 luvun 1 §) on usein käytännössä petoksen (rikoslain 36 luvun 1 §) valmistelua: joku valmistaa väärän asiakirjan aikoen käyttää sitä erehdyttääkseen toista ja saadakseen tästä jotain hyötyä. Väärennyksen tunnusmerkistö ei edellytä, että asiakirjaa käytettäisiin nimenomaan petoksen tekemiseksi.

Tulliselvitysrikoksen tunnusmerkistöllä on tarkoitus sanktioida muitakin kuin pelkästään veron välttämiseen tähtääviä tekoja. Siksi valiokunta pitää tulliselvitysrikoksen muodostamista itsenäiseksi tunnusmerkistöksi perusteltuna.

Sääntelyn sanktiotasosta

Se, että tulliselvitysrikos on kirjoitettu abstraktisen vaarantamisrikoksen muotoon, tulee ottaa huomioon myös teon moitittavuutta tarkasteltaessa. Suhteellisuusperiaate edellyttää, että rikoksen rangaistusasteikon on vastattava teon moitittavuutta.

Tulliselvitysrikoksina voidaan tehdä moitittavuudeltaan hyvin eriasteisia tekoja. Tämän vuoksi tulliselvitysrikosten osalta ehdotetaan säädettäväksi perustekomuodon lisäksi törkeästä ja lievästä tekomuodosta. Tulliselvitysrikoksen seuraamuksena on esityksen mukaan sakkoa tai enintään yksi vuosi kuusi kuukautta vankeutta. Törkeän tulliselvitysrikoksen rangaistusasteikoksi ehdotetaan vähintään neljä kuukautta ja enintään kolme vuotta vankeutta. Lievästä tulliselvitysrikoksesta seuraamuksena on sakkoa.

Rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä vankeusuhkainen rangaistustaso on ollut perusteltavissa sellaisissa tapauksissa, joissa sinänsä haitallinen ja paheksuttava menettely vaarantaa oikeudellisesti suojattavaa intressiä. Valiokunta katsoo, ettei sakkorangaistus riittävästi osoita tulliselvitysrikoksen moitittavuutta esimerkiksi silloin, kun kyse on suunnitelmallisesta, ammattimaisesta tai toistuvasta menettelystä, kun teko on tehty järjestäytyneen rikollisryhmän toiminnassa tai kun se koskee suuria tai arvokkaita tavaraeriä. Osa tulliselvitysrikoksista puolestaan on vähäisiä tekoja, joiden osalta sakkorangaistus on perusteltu ja myös rikosprosessuaalisesti tarkoituksenmukainen.

Tulliselvitysrikoksia on verrattu esityksen perusteluissa rikoslain 16 luvun 7 §:n rekisterimerkintärikokseen ja 51 luvun 5 §:n arvopaperimarkkinoita koskevaan tiedottamisrikokseen, joiden voidaan katsoa olevan tunnusmerkistöjensä ja suojelukohteidensa puolesta lähellä tulliselvitysrikoksia, vaikka tekotapojen välillä on eroja. Tässäkin suhteessa tulliselvitysrikosten rangaistusasteikot asettuvat oikeaan suhteeseen tekojen moitittavuuteen nähden. Tulliselvitysrikoksia ei sen sijaan voida valiokunnan mielestä verrata suoraan esimerkiksi verotusmenettelystä annetun lain 87 §:ään, jossa on kysymys sivullisen, tai muutoin muun kuin verovelvollisen, tiedonantovelvollisuudesta. Tulliselvitysrikoksessa ei myöskään ole kyse yleisestä tiedonantokriminalisoinnista.

Rikoslain 46 lukuun esitetään lisättäväksi uusi 15 §, jonka sisällöstä säädetään pääosin jo voimassa olevan 46 luvun 7 §:ssä. Säännöksen 1 momentin mukaan säännöksessä mainituissa pykälissä tarkoitettuna rikoksena ei pidetä vähäistä ilmoittamis- tai tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntiä eikä muuta vähäistä menettelytapamääräyksen rikkomista. Säännökseen on esitetty tässä yhteydessä lisättäväksi viittaukset tulliselvitysrikoksiin ja kaksikäyttötuotteiden vientivalvontailmoituksen laiminlyöntirikokseen. Rajoitussäännös ei tarkoita sitä, ettei tällainen vähäinen teko voisi olla rangaistava jonakin muuna rikoksena.

Käytännössä rajoitussäännöksen soveltaminen tulliselvitysrikosten yhteydessä tulee arvioitavaksi tehtäessä harkintaa lievän tulliselvitysrikoksen ja tullilaissa säädetyn tullirikkomuksen välillä, joissa molemmissa on kyse vähäisistä teoista. Myös tullirikkomuksesta seuraamuksena on sakkoa. Lievän tulliselvitysrikoksen ja tullirikkomuksen ero on siinä, että tulliselvitysrikos on rangaistava vain tahallisesti tehtynä ja se koskee ainoastaan pykälässä määriteltyjä tilanteita. Muut vähäiset teot tulevat arvioitaviksi tullirikkomusta koskevan säännöksen perusteella.

Pakkokeinoista

Tulliviranomaisen oikeudesta käyttää pakkokeinoja säädetään tullilaissa sekä telekuuntelusta, televalvonnasta ja teknisestä tarkkailusta rikoksen selvittämiseksi pakkokeinolaissa. Törkeän tulliselvitysrikoksen enimmäisrangaistukseksi ehdotetusta kolmen vuoden vankeusrangaistuksesta seuraa, että tullilain 20 d—20 e §:ssä säädetyistä tiedonhankintakeinoista sekä pakkokeinolain 5 a luvussa säädetyistä pakkokeinoista mainitun rikoksen tutkinnassa rajautuisivat pois matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen, tekninen kuuntelu muualla kuin asunnossa sekä telekuuntelu. Televalvonta olisi mahdollista tullilain 20 e §:n nojalla, muttei pakkokeinolain 5 a luvun 3 §:n nojalla.

Pakkokeinolakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset, joiden perusteella törkeän tulliselvitysrikoksen esitutkintaa varten voitaisiin myöntää lupa telekuunteluun, televalvontaan ja tekniseen kuunteluun. Koska törkeillä tulliselvitysrikoksilla on usein läheinen yhteys muuhun suunnitelmalliseen yritystoiminnassa ja järjestäytyneen rikollisuuden toiminnassa ilmenevään talousrikollisuuteen, pakkokeinoja koskevien toimivaltuuksien laajentaminen on talousrikostorjunnan ja -tutkinnan kokonaisuuden kannalta tarpeen. Esityksen perusteluissa on arvioitu varsin perusteellisesti eri pakkokeinojen edellytyksiä ja soveltuvuutta törkeän tulliselvitysrikoksen selvittämisessä. Toimivaltuus asettuu valiokunnan näkemyksen mukaan oikeassa suhteessa teon moitittavuuteen ja rangaistusasteikkoon.

Valiokunta korostaa, että pakkokeinojen käytössä tulee noudattaa suhteellisuusperiaatetta. Pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:n mukaan pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Esitettyjen tutkintakeinojen käyttö on läheisessä yhteydessä tullin muiden kansallisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa tekemään rikostorjuntayhteistyöhön. Erityisesti viranomaisten välinen tietojenvaihto mahdollistaa pakkokeinojen ja muiden tutkintakeinojen asianmukaisen kohdistamisen, mikä edistää suhteellisuusperiaatteen noudattamista mainittujen pakkokeinojen käytössä.

Tullirikossäännösten soveltumisesta ns. kaksoislaskutukseen

Esityksen perusteluissa on selostettu Venäjälle suuntautuvan viennin yhteydessä ilmennyttä kaksoislaskutusta. Kaksoislaskutustapauksissa Suomen tullilaitokselle esitetään myyjän kirjoittama yleensä oikeansisältöinen lasku. Ennen tavaroiden tullaamista Venäjällä niihin liittyvät vientiasiakirjat vaihdetaan ja Venäjän tulliviranomaisille esitetään uusi lasku, joka on kirjoitettu tavaroiden oikeata arvoa huomattavasti pienemmälle kauppasummalle. Tällaiset tapaukset, joissa vääränsisältöinen lasku on esitetty Venäjän tulliviranomaisille ilman Suomen tulliviranomaiseen kohdistuvia vaikutuksia, jäävät esitetyn rangaistussääntelyn soveltamisalan ulkopuolelle.

Esitettyä sääntelyä voidaan sen sijaan soveltaa tapauksiin, joissa kaksoislaskutusta on käytetty Suomeen tapahtuvassa tuonnissa. Myös Venäjälle suuntautuvaan vientiin liittyvissä kaksoislaskutustapauksissa voi Suomen tulliviranomaiselle esitetty lasku olla virheellinen esimerkiksi selvästi vääräksi ilmoitetun tavaran arvon vuoksi. Mahdollista on esimerkiksi myös se, että Venäjän esittämän virka-apupyynnön johdosta asiaa tutkittaessa Suomen tulliviranomaiselle esitetään kolmas lasku, joka on sisällöltään virheellinen. Tällöin tulliselvitysrikossääntely soveltuu, jos tunnusmerkistössä säädetyt edellytykset täyttyvät.