LISÄTALOUSARVIOALOITE 2/2014 vp

LTA 2/2014 vp - Annika Lapintie /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Altian myyntivaltuuden poistaminen

Eduskunnalle

Hallitus on päättänyt rahoittaa lisäbudjetin menoja myymällä valtion omistaman Altian osakkeita. Omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Pekka Haaviston (vihr) mukaan valtio voi säilyä osaomistajana.

Suomalaisten yhtiöiden liukuminen ulkomaisille sijoittajille on huolestuttavaa. Esimerkiksi lääkärikeskusketjut ovat suurelta osin siirtyneet ulkomaiseen omistukseen sillä seurauksella, että ne eivät juuri maksa veroja. Myös muiden alojen yritysten kohdalla on sama tilanne.

Sen sijaan, että keskisuurten yritysten omistus säilyisi Suomessa ja ne kasvaisivat täällä ja laajentaisivat tarpeen mukaan toimintaansa myös ulkomailla, niistä tulee ulkomaisten konsernien osia ja alisteisia niiden strategioille.

Myymällä Altian sijoittajille valtio osallistuu nyt tähän ulosmyyntiin, josta on haittaa työllisyydelle ja verokertymille. Lisäbudjetin rahoittaminen ei voi olla Altiasta kiinni.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta poistaa valtion vuoden 2014 lisätalousarvion momentin  23.10.88 perusteluista maininnan Altian omistuksesta luopumisesta.

Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2014

  • Annika Lapintie /vas