LISÄTALOUSARVIOALOITE 43/2004
vp
LTA 43/2004
vp - Toimi Kankaanniemi /kd
Tarkistettu versio 2.0
Valtion osakemyyntitulojen käyttö liikenneinvestointeihin
Eduskunnalle
Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen
kehyspäätöksessä maaliskuussa
2004 todettiin, että "jos vuotuiset osakemyyntitulot ylittävät 500 miljoonaa
euroa, hallitus on hallitusohjelmaa täydentäen
sopinut, että ylitteestä voidaan käyttää harkinnan
mukaan enintään 10 % kertaluonteisiin
lisämenoihin, lähinnä infrastruktuuri-investointeihin
sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan edistämiseen
menosäännön tai vaalikauden kehyksen
estämättä".
Hallituksen päätös merkitsee sitä,
että valtion osakkeiden myyntituloista ei voida rahoittaa
esimerkiksi järkeviä liikenneinvestointeja, joiden tuottavuus
on hyvä ja jotka turvallisuuden kannalta ovat kiireisiä.
Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen totesikin
Uutispäivä Demarin haastattelussa 24.5.2004, että "hallituksen
sopimus osakemyyntituloista on järjetön". Myös muut
ministerit ovat voimakkaasti arvostelleet hallituksen päätöstä,
josta valtiovarainministeri Antti Kalliomäki kuitenkin
pitää tiukasti kiinni mm. vastauksessaan kirjalliseen
kysymykseen KK 312/2004 vp.
Päätöstä on muutettava siten,
että pääosa myyntituloista käytetään
liikenneinvestointeihin ja osa mahdollisesti tutkimus- ja kehitystoiminnan
edistämiseen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy valtion vuoden 2004
lisätalousarvion luvun 31.24 perusteluissa
seuraavan lausuman: "Eduskunta edellyttää, että valtion
osakemyyntituloista pääosa käytetään
kertaluonteisiin liikenneinvestointeihin menosäännön
tai vaalikauden kehyksen estämättä."
Helsingissä 31 päivänä toukokuuta
2004