LISÄTALOUSARVIOALOITE 8/2002 vp

LTA 8/2002 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lehtomäen paikallistien 16853 perusparantamiseen

Eduskunnalle

Karstulan ja Soinin kuntien alueella on Lehtomäen paikallistie 16853, jonka pituus on 20 kilometriä. Tiestä 15 kilometriä on Karstulan kunnan alueella ja 5 kilometriä Soinin kunnan alueella. Tie on heikkokuntoinen eikä vastaa nykyaikaisen liikennöinnin vaatimuksia. Tien vaikutusalueella sijaitsee mm. 11 turvetyömaata, joiden yhteinen kuljetusmäärä on vuodessa 4 000—5 000 rekkakuormaa. Tien vaikutuspiirin kylissä on vilkas yritystoiminta, ja siellä on mm. matkailuyritys, jonka toiminnan kannalta esteettömät, ympäri vuoden toimivat liikenneyhteydet ovat välttämättömiä. Alueen puuvarojen kuljettaminen jalostuslaitoksille vaatii myös raskaan liikenteen kestävän liikenneväylän.

Kansalaisten tasa-arvoisuuden kannalta voidaan edellyttää, että myös haja-asutusalueilla asuvilla ihmisillä ja siellä toimivilla yrityksillä on kohtuullisessa tai ainakin kaikkina vuodenaikoina liikennöitävissä olevat liikenneväylät. Haja-asutusalueella asuvat joutuvat pitkien etäisyyksien vuoksi vuosittain liikennöimään enemmän kuin taajamissa asuvat, ja siten he maksavat polttoaineverojen muodossa enemmän veroja valtiolle.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 lisätalousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 840 000 euroa Lehtomäen paikallistien 16853 perusparantamiseen.

Helsingissä 17 päivänä toukokuuta 2002

  • Lauri Oinonen /kesk