LISÄTALOUSARVIOALOITE 8/2003
vp
LTA 8/2003
vp - Lauri Oinonen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen aikuislukiotoiminnan
aloittamiseen Haapamäen yhteiskoulun lukiossa
Eduskunnalle
Keuruun kaupungin Haapamäen yhteiskoulussa ja
sen lukiossa on erinomaiset työtilat ja pätevä opettajakunta.
Koulu sijaitsee kolmen maakunnan solmukohdassa läntisessä Keski-Suomessa
ja on normaalitoiminnoissaan yhteyksissä Pirkanmaalle,
koska osa lukion oppilaista tulee perinteisesti Vilppulan kunnasta.
Pirkanmaata edustavat kuntanaapureina myös Mänttä ja
Virrat sekä kohtuullisella etäisyydellä aikuisopiskelua
ajatellen myös Ruovesi ja Kuru. Kuntanaapurina pohjoisessa
Etelä-Pohjanmaalta on Ähtäri ja aikuisopiskelun
etäisyydellä kohtuudella saavutettavissa ovat
myös Alavus, Töysä, Lehtimäki
ja Soini. Keski-Suomesta aikuislukio-opiskelu palvelisi omaa kuntaa,
Keuruun kaupunkia ja Multiaa.
Kyseisellä maakuntien solmualueella ei ole aikuisille
suunnattua erityistä lukionkäyntimahdollisuutta.
Haapamäki soveltuisi sijainniltaan tähän
erityisen hyvin ajatellen maantieyhteyksiä ja myös
olemassa olevia juna- ja linja-autoyhteyksiä.
Vajaan tunnin automatkalla hyvin laajat alueet kolmesta maakunnasta
saavutettaisiin kätevästi.
Potentiaalisia aikuisia lukion oppimäärän
suorittamiseen varmasti löytyisi, jos opiskelumahdollisuus
tähän olisi olemassa ja tästä tiedotettaisiin
riittävästi. Keuruun varuskunta ja Ison Kirjan
oppilaitos Keuruulla voisivat mm. olla yhteistyökumppaneita
halukkaiden lukio-opiskelijoiden osalta.
Koska paras tapa saada jotain aikaiseksi — aikuislukiotoiminta
voisi alkaa erikseen järjestettynä jo kuluvan
kalenterivuoden aikana ja jatkua täysimittaisena vuoden
2004 alusta tai syksystä 2004 — olisi tarpeen
tehdä ratkaisut ja osoittaa valtion toimesta tarvittavat
voimavarat jo kuluvalle vuodelle, jolloin tehtäisiin tarvittavat
hallinnolliset päätökset, tiedotettaisiin
opiskelusta ja aloitettaisiin muutamia kursseja. Haapamäen yhteiskoulun
normaalin opetuksen rinnalle ja siihen mukaan on aloitettu audiovisuaalisen
viestinnän, mediakasvatuksen ja elokuvan opetusta. Tähän
liittyen olen jättänyt myös toimenpidealoitteen
22.5.2003 ja lisätalousarvioaloitteen 27.5.2003.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2003
lisätalousarvioon momentin 29.40.30 perusteluihin
maininnan, että määrärahaa saa
käyttää erityisrahoituksen osoittamiseen
aikuislukiotoiminnan aloittamiseen Haapamäen yhteiskoulun
lukiossa palvelemaan läntistä Keski-Suomea, Pohjois-Pirkanmaata
ja kaakkoista Etelä-Pohjanmaata.
Helsingissä 27 päivänä toukokuuta
2003
- Lauri Oinonen /kesk
- Sari Essayah /kd