Perustelut
         
         Sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun tarkistaminen
         
         Sairausvakuutuslain perusteella määrättäviä vakuutusmaksuja
            ovat vakuutetun sairausvakuutusmaksu ja työnantajan sairausvakuutusmaksu. Vakuutetun
            sairausvakuutusmaksun muodostavat sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu
            sekä sairausvakuutuksen päivärahamaksu.
            Sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun maksuprosentista on tähän
            asti sairausvakuutuslain 23 §:n 2 momentin säännöksen
            mukaisesti säädetty vuosittain lailla. Nyt esillä olevaan
            hallituksen esitykseen sisältyvän 2. lakiehdotuksen
            mukaan mainittua momenttia muutettaisiin niin, että sairaanhoitomaksun
            maksuprosentista säädettäisiin vuosittain
            ennen marraskuun 23 päivää annettavalla
            valtioneuvoston asetuksella.
         
         
         Perustuslakivaliokunta on aiemmin todennut, että sairausvakuutusmaksut
            ovat valtiosääntöoikeudellisesti
            veroja (PeVL 36/2005 vp, s. 2/II).
            Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion verosta säädetään
            lailla, joka sisältää säännökset
            verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen
            oikeusturvasta. Ehdotuksen arvioinnin kannalta on siksi merkityksellistä,
            täyttääkö se vaatimuksen sairaanhoitomaksun
            suuruuden perusteiden säätämisestä lailla.
            Tältä kannalta on huomattava, että asetuksenantajan
            harkintavaltaa on sairausvakuutuslain muilla säännöksillä merkittävästi
            rajoitettu. Lain 18 luvun 23 §:n 1 momentin mukaan sairaanhoitomaksun
            maksuprosenttia on tarkistettava siten, että sairaanhoitomaksujen tuotoilla
            ja valtion rahoitusosuudella voidaan kattaa sairaanhoitovakuutuksen
            kulut, jotka luetellaan saman luvun 8 §:ssä. Luvun
            9 §:ssä on täsmälliset säännökset
            siitä, miten paljon vakuutetuilta perittävän
            sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun tuotoilla rahoitetaan sairaanhoitovakuutuksen
            kulujen yhteismäärästä. Vastaava säännös
            valtion rahoitusosuudesta on luvun 10 §:ssä.
            Muun kuin ansiotulon perusteella tehtävästä sairaanhoitomaksun
            korotuksesta säädetään puolestaan
            18 luvun 20 §:n 2 ja 3 momenteissa. Tällaisessa
            sääntely-yhteydessä asetuksenantajan
            harkintavalta tulee perustuslakivaliokunnan mielestä lain
            tasolla riittävästi lain säännöksin
            sidotuksi eikä ehdotus sen vuoksi vaikuta lakiehdotuksen
            käsittelyjärjestykseen. Valtiosääntöoikeudelliselta
            kannalta valiokunta huomauttaa kuitenkin pitävänsä merkittävästi
            parempana vaihtoehtona, että lakiin otetaan perussäännös
            lukuarvoin osoitetusta suhteellisen suppeasta vaihteluvälistä,
            jonka puitteissa lain muiden säännösten
            perusteella määräytyvän sairausvakuutuksen
            sairaanhoitomaksun suuruutta voidaan valtioneuvoston asetuksella
            muuttaa. 
         
         
         Sairaanhoitomaksun suuruus on nykyisin ilmaistu sairausvakuutuslain
            18 luvun 20 §:n 1 momentissa täsmällisenä lukuna,
            jota on vuosittain tarkistettu erillisellä lailla. Momenttia
            ei nyt ehdoteta muutettavaksi. Ehdotetussa asetuksenantovaltuudessa
            on asiallisesti kysymys asetuksenantajan toimivallasta muuttaa laissa
            alun perin säädettyä prosenttimäärää ja
            siten lakia. Perustuslakivaliokunta on vakiintuneessa käytännössään
            katsonut, että tarkastikaan sidottua lain muuttamisvaltaa
            ei ole asianmukaista säätää asetuksenantajalle,
            ellei siihen ole erityisiä ja painavia syitä (PeVL
               36/2005 vp, s. 3/II sekä PeVL
               9/2005 vp, s. 4/II ja siinä viitatut
            lausunnot). Esimerkiksi vuosittain tarkistettavan maksun liittyminen
            laajempaan toistuvasti muutettavien maksujen kokonaisuuteen voi
            olla tällainen syy. Pääsäännön
            mukaan lain muuttamisvallan tulee kuitenkin säilyä lainsäätäjällä.
            Sosiaali- ja terveysvaliokunnan on tämän
            vuoksi syytä harkita, onko lain muuttamista tarkoittavan
            valtuuden sisällyttäminen lakiin asiallisesti
            ylipäänsä tarpeen.
         
         
         Vakuutusvalvontaviraston määräystenantovalta
         
         Hallituksen esitykseen sisältyvän 3. lakiehdotuksen
            mukaan Kansaneläkelaitoksesta annettuun lakiin lisättäisiin
            uusi 12 g §, jossa säädettäisiin
            eläkevastuurahastosta. Pykälän 3 momentin
            mukaan eläkevastuun täyden määrän
            laskemisessa noudatetaan soveltuvin osin eläkesäätiölain
            6 luvussa säädettyjä perusteita, joista
            Vakuutusvalvontavirasto antaa tarkemmat määräykset. 
         
         
         Perustuslakivaliokunta on aiemmin useassa eri yhteydessä pitänyt
            mahdollisena määräystenantovallan
            osoittamista Vakuutusvalvontavirastolle (ks. esim. PeVL
               17/2004 vp, s. 3/II ja PeVL
               2/2004 vp, s. 3/I). Sääntelyn
            kohteena olevaan toimintaan liittyy runsaasti sellaisia ammatillisia
            erityispiirteitä, joita valiokunnan käytännössä on
            vakiintuneesti pidetty perustuslain 80 §:n 2 momentissa
            tarkoitettuina erityisinä syinä. Ehdotettu valtuussäännös
            ei ole kuitenkaan sanonnaltaan onnistunut, koska sen voidaan ymmärtää viittaavan
            mahdollisuuteen antaa määräyksiä mm.
            eläkesäätiölain 6 luvun noudattamisen
            laajuudesta. Siksi säännöstä on
            syytä tarkistaa esimerkiksi niin, että Vakuutusvalvontavirasto
            voi antaa tarkempia määräyksiä eläkesäätiölain
            mainitussa luvussa säädettyjen perusteiden soveltamisesta
            eläkevastuun täyden määrän
            laskemiseen eläkevastuurahastossa.