Perustelut
Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on hallinnassaan mittava
aineellinen kulttuuriperintö kulttuuriympäristöineen,
rakennuksineen, esineistöineen ja arkistoineen. Kirkot
ovat myös paikkakunnillaan tai alueillaan rakennustaiteen, rakennushistorian
sekä kaupunki- tai kyläkuvan kannalta merkittäviä rakennuksia.
Niillä on myös paikallisyhteisön historiaan
liittyviä ja symbolimerkityksiä. Kirkkolaissa
olevien suojelusäännösten mukaisesti
kirkko on ottanut vastuun omasta rakennusperinnöstään.
Sivistystysvaliokunta pitää tärkeänä,
että kirkollisten rakennusten suojelua koskeva lainsäädäntö nyt ajanmukaistetaan
ja saatetaan vastaamaan maamme rakennussuojelun käytäntöjä.
Hallituksen esityksen sisältämät muutokset
parantavat kirkollisten rakennusten suojeluun liittyviä menettelyjä nykyisestä.
Valiokunta kannattaa sitä, että Museoviraston
käyttöä asiantuntijana vahvistetaan ja
että kirkolliset rakennukset saadaan nykyistä laajemmin
lausuntomenettelyn piiriin. Viraston lausunto olisi pyydettävä suunnitelmista,
jotka koskevat 50 vuotta täyttäneen kirkollisen
rakennuksen olennaista muuttamista, purkamista tai sen käyttötarkoituksen
muuttamista, vaikka rakennus ei ole suojeltu. Museovirastolla on
siten mahdollisuus arvioida kohteen kulttuurihistoriallista
arvoa jo suunnitteluvaiheessa.
Museovirastolla olisi myös oikeus antaa ohjeita sekä valitusoikeus
tietyistä suojeltua rakennusta koskevista päätöksistä.
Ne eivät kuitenkaan ulottuisi kaikkiin niihin kirkollisiin
rakennuksiin, joita koskevista toimenpiteistä Museovirastolta
on pyydettävä lausunto. Tämä korostaa
alistusviranomaisena toimivan Kirkkohallituksen vastuuta osaltaan
valvoa lain tarkoituksen toteutumista. Lausuntomenettelyn yhteydessä virastolla,
samoin kuin seurakunnalla, olisi kuitenkin luonteva mahdollisuus
arvioida tarve Kirkkohallitukselle osoitettavan suojelualoitteen
tekemiseen kohteen rakennushistorian, -taiteen, -tekniikan tai erityisten
ympäristöarvojen perusteella.
Kaikkien seurakuntien hallinnossa ei ole käytettävissä rakennuttamisen
osaamista, ja erityisesti silloin on tärkeää,
että Museoviraston kanssa asiointiin sisältyy
mahdollisuus saada korjausneuvontaa. Museoviraston kokemuksen mukaan
kaikkien osapuolten resurssien kannalta keskeistä on myös
se, millaisen suunnan muutos- tai korjaushanke alkuvaiheessaan saa.
Lausuntovaihe on kevyempi tapauksissa, joissa muutosten tavoitteet
ja suunnittelun riittävä laatu on varmistettu.
Korjaus- ja muutoshankkeissa samoin kuin suojelun päättämistä koskevissa asioissa
Museoviraston lausuntomenettely auttaa myös selvittämään,
liittyykö asiaan muita, esim. muinaismuistolain mukaisia
intressejä ja mikä on niiden vaikutus asiakokonaisuuteen.
On myös huomattava, että kirkollisen rakennuksen
suojelu koskee myös sen kiinteää sisustusta
ja siihen liittyviä taideteoksia ja maalauksia. Muutos-
ja korjaustöihin liittyy mm. sisätilojen olosuhdemuutoksia,
joilla on vaikutuksia erilaisiin materiaaleihin, pintakäsittelyihin
ja maalauksiin, mukaan lukien penkkien, lehterien, puuveistosten
ja alttaritaulujen maalipinnat. Lämpötilojen ja
ilmankosteuden vaihtelut ja liian kuiva ilma aiheuttavat vaurioita.
Seurakuntien vastuulla on myös esineistöä,
joka säilyäkseen edelleen vaatisi museonormit
täyttäviä olosuhteita. Konservoinnin
ammattilaiset tuntevat raja-arvot ja tarpeen tullen ohjaavat muun
ammattiosaajan puoleen.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kirkot
ovat myös vuosisatoja olleet arvostettuja suunnittelukohteita
ja kirkollisten rakennusten arkkitehtuurikilpailuilla on tässä ollut
oma suuri merkityksensä. Erityisen suuri osuus kirkollisella
rakentamisella on ollut suomalaisen arkkitehtuurin muutoksessa,
luovuudessa ja sen kansainvälisessä kuvassa 1950-luvulta
lähtien. Arkkitehtonisen ilmaisun ja rakennustekniikan
uudistaminen on hyvin nähtävissä Suomessa
etenkin 1950—1970-lukujen kirkollisissa rakennuksissa.
Tuolloin uusina käyttöön otetut materiaalit
ja tekniset ratkaisut kuuluvat kuitenkin nykyajan rakentamisen ja
korjaamisen näkökulmasta jo monelta osin historiaan.
Niiden säästävä, rakennuksen
ominaispiirteitä hyödyntävä ja
kunnioittava käsittely edellyttää mm.
museoviranomaisten erityisosaamista.
Hallituksen esityksessä todetaan, että seurakuntien
ja Museoviraston välisen yhteistyön ja luottamuksen
kannalta on tärkeää Museoviraston resurssien
oikea mitoittaminen, jotta mahdollistetaan sen lausuntojen antaminen
kohtuullisessa ajassa. Sen vuoksi valiokunta pitää tärkeänä,
että Museovirastossa olisi jatkossa nimenomaan kirkollisia
rakennuksia varten osoitettu restauroinnin asiantuntija.
Valiokunta on huolissaan siitä, että monien seurakuntien
kireän taloudellisen tilanteen vuoksi vaaraksi muodostuu,
ettei kaikkea kulttuurihistoriallisesti merkittävää rakennuskantaa pystytä säilyttämään
asianmukaisessa kunnossa jälkipolville.