Perustelut
Opetusministeriön hallinnonalan aluehallintotehtävät
hoidetaan nykyisin muutoin lääninhallituksissa,
paitsi alueelliset taidetoimikunnat ovat olleet taiteen keskustoimikunnan
alaisia vuoden 2008 alusta lähtien.
Hallituksen esityksen mukaan sivistystoimen tehtävistä elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksiin siirtyvät
työelämän ja koulutuksen kohtaannon seurantaan
liittyvät tehtävät ja lyhyen aikavälin
ennakointi, ammatilliseen ja aikuiskoulutukseen liittyviä tehtäviä,
lääninhallitusten hoitamat opetustoimen henkilöstön
täydennyskoulutustehtävät ja perustamishankkeisiin liittyvät
tehtävät sekä liikunta- kirjasto- ja
nuorisoasiat ja toimialan ESR-tehtävät. Aluehallintovirastoihin
ehdotetaan siirrettäviksi peruspalvelujen arviointi, opetustoimen
oikeusturvatehtävät ja yleissivistävän
koulutuksen opetustoimen henkilöstökoulutus. Uusina
tehtävinä aluehallintoviranomaisille delegoidaan
perusopetuksen ja lukion rehtorien ja opettajien erivapausasiat
sekä valtionavustukset saamenkieliseen ja saamen kielen
opetukseen perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa ja ammatillisessa
koulutuksessa. Maakunnan liitoille säädetään
nykyisiä yhteensovittamiseen liittyviä kehittämistehtäviä, muun
muassa vastuu pitkän ja keskipitkän aikavälin
koulutustarpeiden alueellisessa ennakoinnissa ja liittojen aluekehityksen
edistämistehtäviä lisätään
siirtämällä niille eräitä nykyisin
lääninhallituksille kuuluvia opetustoimen rakennerahastotehtäviä.
Aluehallintouudistuksessa valiokunta pitää tärkeinä tavoitteina
sivistystoimen osalta perusoikeuksien ja oikeusturvan yhdenvertaista
toteutumista, peruspalveluiden laadun ja tasa-arvoisen saatavuuden
turvaamista, pitkäjänteistä koulutuksen
kehittämistä ja sivistyksellisten ja koulutus-
sekä osaamistarpeiden ennakointia.
Valiokunta kiinnittää huomiota myös
siihen, että hallituksen strategia-asiakirjan (VN:n kanslian
julkaisusarja 18/2007) mukaan syrjäytymisen ehkäisemiseksi
tavoitteena on luoda kokonaisuus, jossa nuorisotyö, koulu,
työhallinto ja sosiaali- ja terveystoimi toimivat yhdessä.
Hallituksen politiikkariihen kannanoton 2009 mukaan moniammatillisen
yhteistyön uudet mahdollisuudet hyödynnetään
ja parannetaan yhteistoimintaa opetus-, sosiaali- ja terveyssektoreiden
sekä työhallinnon välillä mm.
poistamalla esteet tiedonvaihdosta. Näiden tärkeiden
tavoitteiden toteuttaminen edellyttää moniammatillista
viranomaisyhteistyötä. Siksi on aluetasollakin
tärkeää, että aluehallintovirastoissa
on näistä hyvinvointikysymyksistä monialainen
kokonaisvaltainen näkemys.
Ehdotettu lainsäädäntö antaa
pohjan kehittää aluehallintoa kansalais- ja asiakaslähtöisesti,
tehokkaasti ja tuloksellisesti. Valiokunta pitää esityksen
epäkohtana kuitenkin sitä, että esityksen mukaan
osa sivistystoimesta sijoitettaisiin kokonaisuuden kannalta epätarkoituksenmukaisesti
eri
viranomaisten hoidettavaksi. Erityisesti valiokunta painottaa lasten
ja nuorten osalta toiminnan järjestämistä niin,
että tehtävät voidaan hoitaa kokonaisuutena
toimivasti ja lasten ja nuorten edun mukaisesti.
Opetustoimen henkilöstökoulutus jakautuu myös
kahden viraston hoidettavaksi. Valiokunta pitää tärkeänä,
että yhteistyö virastojen välillä on
kiinteää, jotta vahva osaaminen voidaan taata.
Koulutustarpeen ennakointi ja arviointi
Strategisen tason tehtävänä koulutustarpeiden ennakointi
ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu osana opetusministeriön
koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnittelua on merkittävä laajennus
maakuntien liittojen tehtäviin.
Valiokunta toteaa, että koulutuksen ennakointi on korkean
tason asiantuntemusta vaativa tehtävä, joka edellyttää myös
riittäviä voimavaroja. Korkeakoulutuksen ennakointia
ja koulutustarpeiden määrällisiä laskelmia
tekevät valtakunnan tasolla jo useat viranomaiset, mm.
Opetushallitus. Koulutuksen ennakointia on kuitenkin tärkeä tehdä myös aluetasolla. Koulutuksen
alueellisessa ennakoinnissa merkittävä tekijä on erityisesti
ammatillisen koulutuksen, mukaan lukien ammattikorkeakoulut, rooli
ja alueen yritysten koulutustarve, mutta myös aikuiskoulutuksen
tarve ja sen ennakointi, joka koskettaa kaikkia koulutusasteita.
Hallituksen esityksen mukaisten uusien aluehallintoviranomaisten
tehtävänä olisi muun
muassa arvioida peruspalveluiden alueellista saatavuutta. Vastaavan
sisältöinen tehtävä kuuluu nykylainsäädännön
mukaan lääninhallituksille. Hallituksen esityksen
perusteluiden mukaan peruspalveluiden arviointia ohjaavat omilla
toimialoillaan asianomaiset ministeriöt ja keskushallinnon
virastot. Einkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
osallistuvat kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimen peruspalveluiden
alueellisen saatavuuden arvioinnin valmisteluun. Valiokunta kannattaa
sitä, että aluehallintoviranomaiset jatkavat lääninhallituksille
nykyisin kuuluvaa peruspalveluiden arviointia. Valiokunnan mielestä peruspalveluiden
arviointitoimintaa tulisi kehittää nykyistä analyyttisemmaksi
ja arvioinnin perusteella aluehallintoviranomaisten tulisi tehdä selkeitä toimenpide-ehdotuksia.
Sivistysvaliokunnassa on käsiteltävänä mietintöä varten
koulutuksen arviointitoiminnan osalta myös hallituksen
esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta
(HE 122/2009 vp). Lakiehdotusten tarkoituksena on lisätä arviointitoiminnan
ennakoitavuutta ja koordinaatiota sekä täsmentää koulutuksen
arviointineuvoston ja Opetushallituksen välistä työnjakoa.
Opetushallitus tekisi kansallisia oppimistulosten seuranta-arviointeja.
Koulutuksen ulkopuolisista arvioinneista ja oppimistulosten seuranta-arvioinneista
opetusministeriö laatisi arviointisuunnitelman.Valiokunta
tulee tässä yhteydessä ottamaan yksityiskohtaisemmin kantaa
arviointitoiminnan kokonaisuuteen.
Kirjasto-, nuoriso- ja liikuntatoimi
Asiantuntijakuulemisessa on kirjasto-, nuoriso- ja liikuntatoimen
tehtävien erottamista aluehallintovirastojen tehtävistä — mm.
yleissivistävän koulutuksen tehtävistä — pidetty
selkeästi huonona vaihtoehtona. Näiden tehtävien
hoitamisessa on myös kysymys peruspalvelujen tasavertaisen
saatavuuden ja sivistyksellisten perusoikeuksien turvaamisesta.
Yksi keskeinen tekijä on myös henkilöstön
vähäisyys, mistä johtuen joka tapauksessa
jouduttaisiin turvautumaan aluehallintovirastojen kanssa maantieteellisesti yhteneväiseen
toimialuejakoon. Muun muassa peruspalvelujen arviointi on esityksen
mukaan aluehallintoviraston tehtävä. Käytännössä kirjasto-,
nuoriso- ja liikuntatoimen asiantuntijat joutuvat joka tapauksessa
huolehtimaan näillä toimialoilla peruspalvelujen
arvioinnista.
Hallituksen esityksen mukaan aluehallintovirastoihin ollaan
sijoittamassa monia toimialoja ja tehtäviä, joiden
yhteyteen esimerkiksi liikunta — kuten väestön
terveyden edistäminen — sivistyksellisiin oikeuksiin
ja sosiaaliturvaan liitettävänä peruspalveluna
luontaisesti sopii. Myös monet liikuntaan liittyvät
lupa-asiat, kuten urheilutapahtumien järjestämiseen
liittyvät, ovat sijoittumassa aluehallintovirastoihin.
Aluehallintovirastojen asiakkaina ovat kunnat, jotka ovat liikuntatoimialan
tärkeimpiä yhteistyökumppaneita, sekä kolmas
sektori, kuten urheiluseurat ja kansalaisjärjestöt.
Kaiken kaikkiaan kirjasto-, nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävien
sijoittamista aluehallintovirastoon puoltaa se, että nuorten
syrjäytymisen ehkäisyyn, kirjastojen kehittämiseen
ja terveysliikuntaan liittyvät tehtävät
sopivat paremmin yleissivistävän koulutuksen ja
sosiaali- ja terveystoimen aluetehtävistä huolehtivaan
aluehallintovirastoon. Toisaalta esim. liikuntapaikkarakentamisen
voimavarojen allokointi tapahtuu liikunnan koulutuskeskusten ja
muiden taloudellisesti merkittävien hankkeiden osalta yleensä valtion
keskushallinnossa eikä niihin niiden vähälukuisuuden
takia yleensä liity yksittäisen maakunnan tai
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueen
sisäistä harkintaa.
Edellä todetun perusteella sivistysvaliokunta esittää,
että hallintovaliokunta muuttaa lakiehdotuksia niin, että kirjastotoimen,
liikuntatoimen ja nuorisotoimen tehtävät sijoitetaan
aluehallintovirastoihin.
Valiokunta toteaa myös, että taide ja kulttuuri ja
sen osana luovat toimialat ovat osa uudistuvaa aluehallintoa, jolloin
niihin liittyvien asioiden hoitaminen tulisi mainita myös
lainsäädännössä. Näin
ei nyt ehdotetussa laissa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista
ole. Valiokunnan saaman tiedon mukaan kulttuurin pois jääminen
johtuisi teknisistä muutoksista. Valiokunta katsoo, että tämä tulisi
säännöksissä korjata.
Alueelliset taidetoimikunnat
Voimassa olevan lainsäädännön
mukaan taiteen keskustoimikunnan tulosohjauksessa toimii 13 alueellista
taidetoimikuntaa, joissa jokaisessa on enintään
11 jäsentä. Toimikunnan jäsenten tulee olla
jonkin taiteen alan tai alueellisen kulttuurin tuntijoita. Jäsenet
määrää opetusministeriö kolmivuotiskausiksi
kuultuaan alueellisia taiteen ja kulttuurin järjestöjä ja
laitoksia. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikunta valitsee
keskuudestaan. Alueelliset taidetoimikunnat mm. jakavat työskentely-
ja kohdeapurahoja ja valtionavustuksia yhteisöille, palkkaavat
läänintaiteilijoita sekä toteuttavat
itse tai yhteistyössä erilaisia hankkeita ja edistävät
toimialueellaan yhteistyötä taide- ja kulttuurielämän
ja muiden toimijoiden kesken sekä kansainvälistä toimintaa.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia
taiteen edistämisen järjestelystä (4. lakiehdotus)
siten, että opetusministeriön sijasta maakunnan
liitot määräisivät toimialueidensa alueellisten
taidetoimikuntien jäsenet alueellisia taiteen ja kulttuurin
järjestöjä ja laitoksia kuultuaan näiden
ehdottamista henkilöistä. Lakiin alueiden kehittämislain
muuttamisesta ehdotetaan lisättäväksi
maakunnan liittojen tehtäviin alueellisten taidetoimikuntien
ja liikuntaneuvostojen asettaminen. Valtion aluehallintoviranomaisella
olisi siis maakunnan liiton nimittämä asiantuntijaelin.
Sivistysvaliokunta painottaa, että Taiteen keskustoimikunta,
valtion taidetoimikunnat ja alueelliset taidetoimikunnat toimivat
opetusministeriön asiantuntijaeliminä. Taidehallinnon uudistus
toteutettiin vuoden 2008 alussa, jolloin alueellisten taidetoimikuntien
hallintohenkilöstö ja alueellisten taidetoimikuntien
tulosohjaus siirrettiin taiteen keskustoimikuntaan ja alueellisten
taidetoimikuntien nimitysvalta opetusministeriölle. Tällä muutoksella
parannettiin toiminnan sisällöllistä yhtenäisyyttä ja
koordinaatiota ja voitiin lisätä laajapohjaista
taidepoliittista strategiatyötä.
Hallinnonuudistus on osoittautunut taidetoimikuntalaitoksen
toiminnan kannalta onnistuneeksi. Toimikuntien keskinäinen
yhteistyö on lisääntynyt. Taiteen keskustoimikunta
on alueelliset taidetoimikunnat yhteen liittävä ja
niitä tulosohjaava toimielin ja virasto. Alueellisten taidetoimikuntien
strateginen yhteistyökumppani on nyt entistä selkeämmin
valtion muu taidehallinto ja opetusministeriö. Liike on
kaksisuuntainen, tätä kautta ovat myös
parantuneet mahdollisuudet tuoda taidehallinnon strategioiden hyödyt
osaksi maakunnissa tehtävää strategiatyötä.
Toimikuntien jäsenten määrääminen
on lakisääteisten tehtävien ja valtion
taide- ja kulttuuripoliittisten ohjelmien toteuttamisen kannalta keskeinen
väline, joten vaarana on, että menetetään
alueiden yhteys valtion taidetoimikuntajärjestelmään.
Sillä, että opetusministeriö edelleenkin
nimittää toimikunnat, voidaan varmistaa, että nimitysperusteet
ovat yhteneväiset ja kokonaisuutta vahvistavat. Taidehallinnon
asiantuntijuuteen perustuva luottamushenkilöjärjestelmä on
kokonaisuus, jonka työ vaarantuu murentamalla sen yhtenäisyys
ja eriyttämällä jäsenten nimityskäytännöt.
Edellä olevan perusteella sivistysvaliokunta esittää,
että hallintovaliokunta muuttaa hallituksen esitystä niin,
että opetusministeriö asettaa edelleenkin alueelliset
taidetoimikunnat.
Alueelliset liikuntaneuvostot
8. lakiehdotuksessa ehdotetaan, että maakuntien liitot
asettaisivat alueelliset liikuntaneuvostot. Lääninhallitusten
kokemukset alueellisista liikuntaneuvostoista toimialan kehittämisessä ovat hyviä.
Neuvostot ovat lääninhallitusten asiantuntijaeliminä merkittävä ja
luonteva osa viranomaistoimintaa, ja niiden avulla on voitu vahvistaa
kahdensuuntaista tiedonsiirtoa, yleistä hyväksyttävyyttä,
laajaa asiantuntemusta ja liikunnan sidosryhmätoimintaa.
Valiokunta viittaa edellä alueellisten taidetoimikuntien
osalta todettuun ja katsoo, että myös alueellisten
liikuntaneuvostojen asettaminen tulisi olla opetusministeriöllä.
Liikuntaneuvostoissa on oltava alueen tuntemusta, ja niissä on oltava
edustettuna monipuolisesti liikunnan kansalaistoiminta sekä erityisryhmät.
Yhtenäisen nimityskäytännön
varmistaminen myös alueellisten liikuntaneuvostojen asettamisessa
edellyttää, että nimittävä viranomainen
on opetusministeriö.
Opetusministeriön tehtävistä
Sivistysvaliokunta on huolestunut siitä, että opetusministeriön
aluehallintovirastojen ohjaus on muodostumassa hyvin monimutkaiseksi
ja sekavaksi. Sen vuoksi aluehallintovirastojen ohjaus vaatii myös
opetusministeriöltä huomattavasti enemmän
voimavaroja kuin aiemmin. Viiden viraston sijasta tulosohjattavana
on uudistuksen jälkeen 21 virastoa. Ohjausrakenne on muodostumassa
moniportaiseksi, kun sitä hoidetaan koordinoivan ministeriön
kautta yhteistyössä muiden ohjaavien ministeriöiden
kanssa. Ohjausasiakirjoja, kuten strategia, strateginen
tulossopimus ja toiminnallinen tulossopimus, laaditaan myös
runsaasti aiempaan verrattuna. Nykytilanteessa opetusministeriö on
tehnyt läänien kanssa vain tulossopimuksen. Lisäksi
koulutuksen ennakointi- ja rakennerahastoasiat edellyttävät
myös yhteistyötä 19 maakunnan liiton
kanssa.
Aluehallintovirastoon ehdotetaan perustettavaksi ruotsinkielisen
opetustoimen palveluyksikkö, joka palvelee kolmessa toimipisteessä koko
maan ruotsinkielistä opetustoimea koskevissa aluehallintoviraston
asioissa. Koska palveluyksikön toiminta liittyy yksinomaan
opetusministeriön toimialaan, valiokunta katsoo, että opetusministeriön
tulisi päättää päällikön
viran täyttämisestä ja sen tulisi tapahtua
ennen lain voimaantuloa. Valiokunta esittää, että hallintovaliokunta
muuttaa lakiehdotusta aluehallintovirastoista ja aluehallinnon uudistukseen
liittyvää voimaanpanolakiehdotusta niin, että virkaan
nimittämisestä päättää opetusministeriö ja
että mainittu virka voitaisiin perustaa ennen lain voimaantuloa.
Jos muutosta ei tehtäisi, aluehallintoviraston päällikkö nimittäisi
ao. virkamiehen vasta, kun virasto on aloittanut toimintansa eli ensi
vuoden puolella.