Perustelut
         
         Lausumat
         
         Valiokunta on käsitellyt hallituksen toimenpidekertomukseen
            sisältyviä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa syntyneitä lausumia.
            Lausumien toteutumiseen on kiinnitetty huomiota erityisesti sitä silmällä pitäen,
            onko niiden johdosta ryhdytty sellaisiin  toimenpiteisiin,  joiden
            perusteella asiassa on edetty lausuman mukaisesti siten riittävästi,
            että lausuma voidaan poistaa. Edellä sanottuun
            viitaten valiokunta esittää seuraavien lausumien
            poistamista: 
         
         
         
            - työterveyshuoltolainsäädännön
               uudistamisen seuranta, HE 114/2001 vp
            
- lääkevaihto, HE 165/2002 vp
- työnantajamaksujen vähennysoikeus, HE 244/2002
               vp
            
- Kansaneläkelaitoksen järjestämän
               kuntoutuksen kehittäminen, VNS 1/2002 vp
            
- kunnallinen eläkejärjestelmä,
               HE 94/2002 vp.
            
Hallituksen kertomuksessa on lisäksi esitetty eräiden
            muiden lausumien osalta, etteivät ne enää anna
            aihetta toimenpiteisiin. Valiokunta pitää kuitenkin
            tarpeellisena, että myös vuodelta 2006 annettavassa
            hallituksen toimenpidekertomuksessa muiden sosiaali- ja terveysvaliokunnan
            lausumien toteutumista edelleen seurataan.
         
         
         Valiokunta käsittelee lausunnossaan muilta osin hallituksen
            toimenpidekertomuksen liiteaineistona eduskunnalle annettua sosiaali-
            ja terveyskertomusta 2006.
         
         
         Sosiaali- ja terveyskertomus 2006
         
         Heikoimmassa asemassa olevien tilanteen parantaminen
         
         Sosiaali- ja terveyskertomuksen mukaan suomalaisten toimintakyky
            ja terveydentila ovat kohentuneet. Myös työolot
            ovat parantuneet, ja eläkkeelle siirrytään
            nyt hiukan iäkkäämpinä kuin
            ennen. Myönteisen kehityksen suurimpina vaaroina kertomuksessa
            pidetään terveyttä uhkaavien elintapojen
            ja sairauksien leviämistä: lihavuus on yleistynyt,
            alkoholinkäyttö kasvanut ja allergiat ja tyypin
            2 diabetes ovat lisääntyneet. Sosiaalinen hyvinvointi
            on parantunut keskimääräisen elintason
            noustessa, mutta samalla tuloerot ovat kasvaneet, mikä lisää köyhyyden
            ja syrjäytymisen uhkaa. Kertomuksen mukaan tulonsiirtojärjestelmä kuitenkin
            tasaa tuloeroja edelleen tehokkaasti, ja pienituloisten määrä on Suomessa
            kansainvälisesti verrattuna vähäinen. Hyvinvoinnin
            haasteina todetaan edelleen olevan pitkäaikaistyöttömyyden,
            asunnottomuuden ja päihteiden käytön.
            Lisäksi lastensuojelun kasvava tarve sekä sosiaali-
            ja terveydenhuoltohenkilöstön saanti antavat aihetta
            huoleen. 
         
         
         Myös Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton julkaisemien
            sosiaalibarometrien mukaan hyvinvoinnin kokonaistilanne on kohentunut
            aina vuodesta 1997 lähtien. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin
            siltä, että hyvinvoinnin myönteinen kehitys
            on tasaantunut, ja tilanteen arvioidaan pääosin
            pysyvän lähitulevaisuudessakin ennallaan. 
         
         
         Palvelujärjestelmän suurena haasteena onkin yhteiskunnassa
            heikoimmin voivien ryhmien tilanteen parantaminen. Sosiaalibarometrin
            tuoreet tulokset nostavat edelleen esille puutteet pitkäaikaistyöttömien,
            päihdeongelmaisten, mielenterveyskuntoutujien sekä lastensuojelun tarpeessa
            olevien tukemisessa. Nämä väestöryhmät
            näyttävät jäävän
            muita ryhmiä herkemmin syrjään niin palveluissa
            kuin etuuksissakin. Keskeisiä välineitä heikoimmassa
            asemassa olevien tilanteen helpottamiseksi ovat olleet erilaiset hankkeet,
            palveluiden ja tuen lisääminen tai uudelleenorganisointi
            sekä viranomaisyhteistyö tai toimijaverkoston
            yhteistyö. Keinoina on käytetty myös
            henkilöstön työnjaon muutoksia, laajempia
            organisatorisia uudistuksia, toimenpideohjelmia ja strategioita
            sekä selvityksiä ja kartoituksia. Suora lisäresursointi
            henkilöstön palkkaamiseksi tai lisärahoituksen
            saamiseksi näiden ihmisten tueksi on ollut sosiaalibarometrin mukaan
            vähäistä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää välttämättömänä,
            että toimenpiteitä tehostetaan vaikeimmassa asemassa
            olevien ihmisten tilanteen korjaamiseksi sekä köyhyyden
            ja syrjäytymiskierteiden katkaisemiseksi. 
         
         
         Etuuksien taso
         
         Viimesijaisista etuuksista riippuvaisten ihmisten asema on suhteellisesti
            heikentynyt. Kehitys selittää pitkälti
            viimesijaisista etuuksista riippuvaisten ihmisten korkean köyhyysasteen.
            Huono-osaisuus on aikaisempaa selvemmin kohdentunut väestöön,
            joka on työtöntä ja elää alhaisen vähimmäisturvan
            varassa. Heidän tilannettaan vaikeuttavat usein lisäksi
            sairauksista aiheutuvat kustannukset, ylivelkaantuminen, pitkittyneet
            vaikeat elämäntilanteet ja yllättävät
            kriisitilanteet. 
         
         
         Sosiaaliturvaetuuksien polttavin kysymys on etuuksien, varsinkin
            ensisijaisten etuuksien, tason korottaminen. Erityisesti työmarkkinatuen ja
            työttömyyden aikaisen peruspäivärahan
            korottaminen ovat tarpeen. Lapsiperheille, erityisesti yksinhuoltajille
            suunnatut etuudet samoin kuin opintotuki, kansaneläke,
            sairauspäiväraha, asumistuki ja toimeentulotuki
            arvioidaan myös varsin laajasti tasoltaan liian alhaisiksi.
            Yksinhuoltajat ovat monella mittarilla tarkasteltuna usein taloudellisesti
            heikommassa asemassa kuin kahden vanhemman lapsiperheet. Esimerkiksi
            yksinhuoltajien tulotaso ja työllisyys ovat keskimäärin
            alempia ja vastaavasti köyhyys ja toimeentulotuen tarve
            yleisempää kuin kahden vanhemman lapsiperheissä.
            Yksinhuoltajien työssäkäynnin vähenemisen
            syitä ei tunneta riittävästi, ja niitä samoin
            kuin tulonsiirtojen lisäksi yksinhuoltajiin kohdistettavien
            muiden tukitoimien tarvetta on valiokunnan käsityksen mukaan
            tarpeen selvittää. 
         
         
         Toimeentulovaikeuksia aiheutuu myös työttömyysturvan
            yhteensovittamisesta palkkatyön sekä muiden etuuksien,
            kuten työkyvyttömyyseläkkeiden tai opintososiaalisten
            etuuksien, kanssa.  Etuusjärjestelmien väliset
            kitkakohdat ja  hallinnolliset  viiveet  vaikeuttavat
            työn ja sosiaaliturvan  yhteensovittamista ja
            saattavat estää ihmisten mahdollisuuksia parantaa
            omaa tilannettaan. Ensisijaisten etuuksien riittämätön taso
            aiheuttaa toimeentulotuen tarvetta. Myös sosiaalihuollon
            asiakkaiden osalta on tarpeen selvittää palvelujen
            saatavuutta ja tarvetta asettaa palvelujen saamiselle erityiset
            määräajat.
         
         
         Etuuksien tasoissa olevia vajeita ei ole riittävästi
            korjattu, vaikka tutkimustieto sekä asiakkaiden ja alan
            ammattilaisten kokemus nostavat selvästi esille tasokorotusten
            välttämättömyyden. Myös
            sosiaali- ja terveysvaliokunta on kiinnittänyt asiaan huomiota
            useissa eri yhteyksissä (esimerkiksi StVL 6/2005
            vp ja 9/2004 vp). Valiokunta korostaa edelleen tasokorotusten
            tarvetta.
         
         
         Palveluiden turvaaminen
         
         Sosiaali- ja terveyskertomuksessa viitataan OECD:n arvioon,
            jonka mukaan Suomessa terveydenhuollon palveluiden laatu on hyvä,
            ehkäisevää terveydenhoitoa on painotettu
            ja henkilöstö on  osaavaa.  OECD:n  arviossa
            moitittiin Suomea epätasa-arvoisesta hoitoon pääsystä. Sosiaali-
            ja terveyskertomuksen mukaan hoitotakuun ensimmäiset seurantatulokset
            erikoissairaanhoitoon pääsystä ovat myönteiset.
            Myös perusterveydenhuoltoa on hoidon saatavuutta koskevien
            määräaikojen lisäksi pyritty
            eri tavoin järjestämään aiempaa
            suuremmalle väestöpohjalle ja eri ammattiryhmien
            työnjakoa on kehitetty. Lääkärin
            vastaanotolle pääsyssä on silti suuria
            alueellisia eroja, ja neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon terveystarkastusten
            sisällöt ja määrät
            vaihtelevat. 
         
         
         Palvelunsa hyvin turvaamaan kykenevien terveyskeskusten osuus
            on Sosiaalibarometrin mukaan hieman suurempi kuin vuotta aikaisemmin,
            mutta myös terveyspalvelut huonosti turvaamaan kykenevien
            osuus on kasvanut. Terveyspalvelujen saatavuutta on kyetty parantamaan
            erityisesti hoitotakuun avulla. Heikoimmin on turvattu erityisryhmien
            palveluista päihdepalvelut ja mielenterveyspalvelut. Päihdepalveluissa
            on pulmia noin 40 prosentissa kuntia ja mielenterveyspalveluissa
            yli neljänneksellä kunnista. Lastensuojelupalvelujen
            tilanne on huono joka viidennessä kunnassa. Vanhusten tarvitsemia
            palveluja on parannettu lainsäädännöllä ja kehittämishankkeilla.
            Omaishoidon tuesta annetun lain tavoitteena oli muun muassa omaishoitajien
            palkkioiden parantaminen ja sijaishoidon enimmäismaksujen
            kohtuullistaminen. Käytännössä  useat  kunnat
            ovat kuitenkin alentaneet aiemmin soveltamiaan omaishoidon tukia
            ja vähentäneet tukea saavien määrää. 
         
         
         Valiokunta toteaa, että lainsäädännön
            ja kehittämishankkeiden toteutumiseen tarkoitetulla tavalla
            ja esimerkiksi omaishoitajien aseman parantamiseen on edelleen kiinnitettävä huomiota.
            Erilaisten
            ohjelmien ja hankkeiden arvioinnin merkitykseen on sosiaali- ja
            terveyskertomuksessa kiinnitetty huomiota. Kuten kertomuksessa todetaan,
            saattaa kansalaisten ja kuntien kannalta ohjelmia olla jo liikaa
            ja voi olla vaikeaa hahmottaa, mitä niissä ensisijaisesti
            tavoitellaan. Valiokunta korostaa eri hankkeiden koordinoinnin ja
            tavoitteiden saavuttamisen ohjaamisen ja seurannan merkitystä.
            Valiokunta kiirehtii tässäkin yhteydessä lastensuojelua
            ja vammaispalveluja koskevien lainsäädännön
            uudistamishankkeiden valmistelua.
         
         
         Sosiaali- ja terveyskertomuksessa on palvelutuotannon muutosten
            yhteydessä kuvattu järjestöjen osuutta
            sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisessa ja tähän
            toimintaan kohdistuvia kilpailuttamisesta, hankintalainsäädännöstä,
            verotuksen muutoksista ja kuntien taloustilanteesta aiheutuvia uhkakuvia.
            Järjestöjen tuottamilla palveluilla on suuri merkitys
            erityisesti alueilla, joilla julkinen palvelutuotanto on vähäistä eikä yritystoiminta
            välttämättä ole kannattavaa.
            Viranomaisten ja järjestöjen välinen
            kumppanuus on tärkeää sekä palvelutuotannon
            että terveyden edistämisen kannalta. Järjestöt
            toteuttavat useita valtakunnallisia, alueellisia ja paikallisia
            terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen hankkeita. Valiokunta
            pitää tärkeänä, että järjestöjen
            toimintamahdollisuudet yleishyödyllisten sosiaali- ja terveydenhuollon
            palvelujen tuotannossa säilytetään. 
         
         
         Kertomuksessa on kuvattu perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon
            palvelujen kehitystä kertomuskaudella keskittyen erityisesti hoitotakuun
            toteutumisen kannalta keskeisiin tietoihin. Esimerkiksi sosiaalialan
            palveluiden saatavuuden ja kiireellisten sosiaalipalvelujen järjestämisen
            nykytilaa ei kertomuksessa ole vastaavalla tavoin yksityiskohtaisesti
            kuvattu. Valiokunta  pitää  tärkeänä,  että  sosiaalialan kehittämishankkeessa
            on alettu valmistella säännöksiä,  joiden  tarkoituksena  on  turvata  asiakkaan 
            pääsy  sosiaalityössä  palvelutarpeen
            arviointiin niin, että ongelmiin voidaan puuttua mahdollisimman
            varhain ja vahvistaa erityisesti huono-osaisten ja eniten tukea
            tarvitsevien voimavaroja. Myös vanhustenhuollon, mielenterveyspalvelujen
            ja vammaispalvelujen toteuttamisessa on edelleen puutteita, joihin
            tulee jatkossa puuttua kertomuskautta tuloksellisemmin.
         
         
         Terveydenhuollon menot ovat kasvaneet viime vuosina reaalisesti
            runsaan neljän prosentin vuosivauhtia. Eniten ovat nousseet
            lääkkeiden ja hammashuollon menot. Kun terveydenhuollon menoista
            noin kaksi kolmasosaa käytetään palkkoihin,
            tulee lääkkeiden osuudeksi loppuosasta noin puolet.
            Kustannusten kasvunopeuden jatkuminen viime vuosien tavoin johtaisi
            valiokunnan saaman selvityksen mukaan vuoden 2020 paikkeilla siihen,
            että lääkekulut olisivat yhtä suuret
            kuin terveydenhuollon kokonaismenot nyt. Vanhimpien ikäryhmien
            keskuudessa lääkekuorma ja siitä aiheutuvat
            kustannukset ovat huomattavan  suuret,  ja etenkin
            psyykenlääkkeiden käyttö on
            näissä ikäryhmissä huolestuttavan
            yleistä. Lääkkeiden hintatarkistukset
            ja lääkevaihto hintakilpailuineen hidastivat lääkekorvausmenojen
            kasvua, mutta menojen kasvua tulee edelleen hillitä.
         
         
         Terveyden edistäminen
         
         Sosiaali- ja terveyskertomuksessa on laajasti kuvattu kansalaisten
            terveyden kehittymistä tarkastelujakson aikana. Kertomuksessa
            on myös lueteltu suuri määrä muun
            muassa terveyden edistämiseksi käynnistettyjä ohjelmia
            ja suunnitelmia. Näiden ohjelmien toimeenpanoa, tuloksia
            ja hyödyntämistä on sen sijaan käsitelty
            varsin vähän. Kertomuksessa on tuotu hyvin esiin muiden
            hallinnonalojen toimenpiteet terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin
            edistämiseksi. 
         
         
         Terveyden  edistämisen  osalta Terveys
            2015 -kansanterveysohjelmalla pyritään rakentamaan laajaa
            terveyspolitiikkaa niin, että se antaa yhteisen pohjan
            edistää terveyttä eri tahoilla. Ohjelman
            toimeenpanossa on tuotettu hyvää pohjatietoa ja
            tuettu kuntien toimenpiteitä ja yhteistyötä.
            Valiokunta pitää tärkeänä,
            että tutkimus- ja kehittämistoimintaa erityisesti
            väestöryhmien terveyserojen syistä ja
            supistamiskeinoista lisätään, seurantatietojen
            keruuta systematisoidaan ja erojen vähentämiseen
            tähtäävää toimintaa
            tehostetaan.
         
         
         Henkilöstön riittävyys
         
         Huolimatta siitä, että kunnallisella sektorilla
            toimivan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön määrä on
            kasvanut 2000-luvulla 8 700 henkeä, on henkilöstön
            riittävyydessä ja saatavuudessa ongelmia sosiaalitoimessa
            ja terveyskeskuksissa. Sosiaalitoimessa pätevän
            henkilöstön saatavuus on selkeästi vaikeutunut.
            Lähes 40 prosentille kunnista pätevän
            henkilökunnan saaminen sosiaalitoimeen on ollut vaikeaa.
            Tilanne on selvästi heikentynyt viiden viime vuoden aikana. Tällä hetkellä sosiaalialan
            rekrytointiongelmat kohdentuvat erityisesti sosiaalityöntekijöihin. Pulmia
            on myös muiden sosiaalialan ammattilaisten saatavuudessa,
            erityisesti vanhusten hoiva- ja huolenpitopalveluissa. Henkilöstön
            riittävyyden ja saatavuuden ongelmiin yhdistyy huoli henkilöstön
            jaksamisesta. Kolmanneksella sosiaalitoimista henkilöstön
            riittävyys on huono.
         
         
         Kilpailun kiristyminen myös terveydenhuollon henkilöstöstä näkyy
            henkilöstön aikaisempaa vaikeampana saatavuutena.
            Monessa kunnassa ei ole lainkaan hakijoita terveyskeskuslääkäreiden
            virkoihin. Täyttämättömiä virkoja
            on ollut etenkin pienissä, harvaan asutuissa kunnissa.
            Terveyskeskusten johdosta puolet kertoi sosiaalibarometrin selvityksessä ongelmista
            henkilöstön saatavuudessa. Pätevän
            henkilöstön saatavuus on ollut vaikeaa suurelle
            osalle terveyskeskuksia koko 2000-luvun alkupuoliskon ajan. Noin
            40 prosenttia arvioi tulevaisuudessa henkilöstöresurssit
            riittämättömiksi kaikkien terveyskeskusten
            tehtävien hoitamiseen. Noin 70 prosenttia terveyskeskuksista
            on käyttänyt vuoden 2005 aikana vuokralääkäreitä helpottamaan
            henkilöstöpulaa. Myös muusta hoitohenkilökunnasta
            on pulaa erityisesti Etelä-Suomessa.
         
         
         Toistaiseksi vain osa kunnista on tehnyt toimia henkilöstön
            pysyvyyden ja jaksamisen suhteen mm. vakinaistamalla tilapäisiä työsuhteita, tarkistamalla
            palkkausta sekä lisäämällä koulutusta
            ja työnohjausta. Työ- ja vastuunjakoja eri henkilöstöryhmien
            välillä on kehitetty, jotta alan ammattilaiset
            voisivat paremmin käyttää omaa osaamistaan. 
         
         
         Kunnissa toteutettujen toimien lisäksi tarvitaan valtakunnallisesti
            edelleen toimia tilanteen korjaamiseksi. Oleellinen tekijä alan
            vetovoimaisuuden kannalta on palkkauksen jälkeenjääneisyyden
            korjaaminen, uramahdollisuuksien rakentuminen ja työn sisällöllinen
            kehittäminen. Työnohjausta ja johtamiskoulutusta
            on lisättävä. Työntekijöiden
            saatavuuteen voidaan vaikuttaa myös muun yhteiskuntapolitiikan
            keinoin, esimerkiksi asuntopolitiikalla on huomattava vaikutus työvoiman
            saatavuuteen eri alueilla.
         
         
         Alkoholi- ja päihdepolitiikka
         
         Valiokunta on toistuvasti kiinnittänyt huomiota alkoholin
            kulutuksen kasvuun ja katsonut, että kuntien tulisi laatia
            pitkän aikavälin strategioita päihdehuollon
            alueelle ja vahvistaa palveluverkostoa palveluiden saatavuuden parantamiseksi (StVL
            6/2005 vp). Kulutuksen kasvu on jatkunut myös
            vuonna 2004 toteutettujen vero- ja hintaratkaisujen aiheuttaman
            jyrkän nousun jälkeen. Päihdetilastollisessa
            vuosikirjassa on raportoitu erittäin suuri alkoholikuolemien
            kasvu vuodesta 2003 vuoteen 2004. Päihdehuollon erityishoitopaikkojen
            asiakkaat ovat selvitysten mukaan olleet entistä huonokuntoisempia
            ja asiakasmäärät ovat kasvaneet. Alkoholihaittojen
            kasvu näkyy myös kuntien yleisissä sosiaali- ja
            terveyspalveluissa työmäärän,
            jonojen ja kustannusten kasvuna. Vaikeimmin ratkaistavia ovat asunnottomien
            moniongelmaisten ihmisten auttamiseksi tarvittavat hoito- ja muut
            tukitoimenpiteet. Päihdeongelmiin liittyy usein perheväkivaltaa
            ja lastensuojelun tarvetta. Uusien päihdeongelmaisten valikoitumiseen
            vaikuttaa valitettavan usein myös sosiaalinen perimä. Kunnat
            eivät ole lisänneet palveluja kasvaneen palvelutarpeen
            mukaisesti, ja päihdehuollon erityispalveluja on jopa leikattu
            samaan aikaan. 
         
         
         Haittojen kasvun lisäksi myös päihdepalvelujen
            asiakasryhmät ovat jossain määrin muuttuneet.
            Suurten ikäluokkien eli niin kutsutun märän
            sukupolven ikääntyminen on tuomassa päihdepalvelujen
            piiriin uusia asiakkaita. Eläkeikäisen väestön
            alkoholin käyttö on myös lisääntynyt,
            mikä näkyy raittiuden harvinaistumisena ja juomistiheyden
            kasvuna sekä miesten osalta väkevien juomien kulutuksen
            lisääntymisenä. Asiakasryhmien muuttuminen
            on erityinen haaste palvelujärjestelmälle, jonka
            tulee löytää uusia lähestymistapoja
            ongelmien ratkaisemiseksi.
         
         
         Sosiaali- ja terveyskertomuksen mukaan monessa  kunnassa
            on yhä ratkaisematta, miten olisi mielekkäintä järjestää hoito
            ja kuntoutus päihdeongelmaisille, joilla on myös
            mielenterveyden häiriöitä. Sosiaali-
            ja terveysvaliokunnan käsityksen mukaan kaikkien ulottuvilla
            olevien sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluiden toiminnan
            kehittäminen päihdeongelmien varhaiseksi toteamiseksi
            ja hoitamiseksi on keskeistä. Eri sektoreiden työnjaon
            ja hoitovastuun määrittelyllä ja seudullisella
            yhteistyöllä palvelujen järjestämisessä ja
            organisoinnissa voidaan päästä nykyistä parempiin
            tuloksiin. Alkoholin hinta on edelleen tehokkain keino vaikuttaa
            alkoholin kulutukseen ja haittoihin. Alkoholin hinnan tulisi olla
            kokonaiskulutusta hillitsevä.
         
         
         Alkoholinkäytön lisääntyminen
            on merkittävä tekijä lastensuojelutoimenpiteiden
            tarpeen lisääntymisessä. Selvitysten
            mukaan vanhempien runsas päihteidenkäyttö on
            ollut syynä tai jopa keskeisenä syynä 30—50
            prosentissa huostaanotoista. Valiokunta on äskettäin
            eduskunnan oikeusasiamiehen erilliskertomuksesta antamansa lausunnon
            yhteydessä kiinnittänyt huomiota pikaiseen tarpeeseen
            lisätä lastensuojelutyön voimavaroja
            (StVL 8/2006 vp).