Perustelut

Valiokunta on aiemmin antanut direktiivistä lausunnon (StVL7/2009 vp), jossa valiokunta puolsi direktiivin hyväksymistä tarkennettuna siten, että yhdenvertainen oikeus sosiaaliturvaan rajataan koskemaan vain yhdistelmäluvan haltijoita eikä uloteta henkilöihin, joiden oleskelun peruste on jokin muu kuin työnteko. Laaja soveltamisala on kuitenkin saanut jo taakseen määräenemmistön. Direktiivin kansallisia vaikutuksia näyttäisi olevan vaikea enää supistaa.

Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvajärjestelmän vuoksi direktiivillä olisi merkittäviä vaikutuksia sekä Kansaneläkelaitoksen myöntämien sosiaaliturvaetuuksien toimeenpanoon että kunnallisten terveyspalvelujen järjestämiseen.

Yhdenvertainen kohtelu

Direktiivin yhdenvertainen kohtelu koskisi kolmansien maiden kansalaisia, joiden maahantulo perustuu työntekoon, sekä henkilöitä, joille on myönnetty oleskelulupa jotakin muuta tarkoitusta varten, mutta joilla on oikeus työskennellä. Tällaisia henkilöitä olisivat esimerkiksi opiskelijat. Komission ehdotus kuitenkin sallii sosiaaliturvan osalta yhdenvertaisen kohtelun rajoittamisen niihin, jotka ovat työssä. Puheenjohtajavaltio Espanja on valiokunnan saaman selvityksen mukaan ehdottanut rajauksen poistamista, mutta Suomelle ehdon säilyminen on tärkeää. Direktiivin lupamenettelyn ulkopuolelle on kokonaan rajattu eräitä henkilöryhmiä, kuten kausityöntekijät. Lupamenettely ei koske myöskään alle 6 kuukauden työskentelyä, mutta yhdenvertaiset oikeudet sen sijaan koskevat myös alle 6 kuukautta työskenteleviä.

Yhdenvertaisella kohtelulla ymmärretään yhtäläisiä oikeuksia maan omien kansalaisten kanssa, ja syrjintänä pidetään sekä suoraa että välillistä syrjintää. Välillisenä syrjintänä pidetään kaikkia sääntöjä, joita maahantulijan on vaikeampi täyttää kuin maan oman kansalaisen. Yhdenvertaisen kohtelun perusteella oikeudet kuuluvat myös työntekijän mukana seuraaville perheenjäsenille, jotta työntekijään ei kohdistuisi välillistä syrjintää.

Asumisperusteinen sosiaaliturva

Sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi aiemmassa lausunnossaan, että komission ehdotuksen hyväksyminen merkitsee perustavanlaatuisia muutoksia asumisperusteiseen sosiaaliturvajärjestelmäämme.

Työskentelyyn perustuvan sosiaaliturvan alueella direktiivin voimaantulo ei tuota Suomelle ongelmia. Vaikka maahantulo olisi lyhytaikaista, työntekijänä kolmannen maan kansalaiselle karttuu eläkettä kaikesta palkasta ja hän on vakuutettu työtapaturman ja työttömyyden varalta heti työsuhteen alusta. Lisäksi hän on sairausvakuutettu, jos työsopimus on tehty vähintään 4 kuukaudeksi.

Asumisperusteisiin etuuksiin, kuten lapsilisään, äitiysavustukseen ja kansaneläkkeeseen, on nykyisin oikeus Suomessa vakinaisesti asuvalla, jolla on Suomessa varsinainen asunto ja koti ja joka jatkuvasti oleskelee täällä. Suomeen muuttava pääsee asumisperusteisten sosiaaliturvaetuuksien piiriin kansalaisuudesta riippumatta maahantulosta alkaen, jos henkilön tarkoitus on muuttaa vakinaisesti Suomeen. Vaatimus vakinaisesta muuttotarkoituksesta koskee siis kaikkia Suomeen muuttavia, niin Suomen kansalaisia, Suomessa aiemmin asuneita kuin muita ulkomaalaisia. Asumisen vakinaisuutta osoittavina seikkoina pidetään muun muassa perhesiteitä, vähintään kahden vuoden työsuhdetta, muita siteitä Suomeen ja pakolaisuutta. Lisäksi kolmannen maan kansalaisilta vaaditaan vähintään yhden vuoden oleskeluun oikeuttava oleskelulupa.

Arvio maassa vakinaisesti asumisesta tehdään aina katsomalla henkilön olosuhteita kokonaisuutena, ja Kansaneläkelaitos päättää sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisen henkilöön. Jos vakinaisen asumisen kriteerit täyttyvät, sosiaaliturvan soveltaminen alkaa heti maahantulosta.

Jos direktiivin hyväksyminen johtaa siihen, että kolmannen maan kansalainen pääsee Kelan hoitamien asumisperusteisten etuuksien piiriin, vaikka hän ei työskentelisi eikä asuisi vakinaisesti Suomessa, olisivat nämä henkilöt paremmassa asemassa kuin EU:n sosiaaliturvan koordinaatioasetuksen piiriin kuuluvat työntekijät. EU-asetuksen piiriin kuuluvilta niiltä henkilöiltä, jotka eivät asu vakinaisesti maassa, edellytetään vähintään neljän kuukauden työsuhdetta Suomessa. Kansallinen lainsäädäntö tulisi tällöin arvioida uudelleen EU-asetuksen piiriin kuuluvienkin osalta. Muutoksen taloudellisia vaikutuksia on vaikea arvioida.

Kunnalliset terveyspalvelut

Suomessa vakinaisesti asuva saa kotikuntalain mukaisen kotikunnan ja kunnan asukkaana kaikki lakisääteiset peruspalvelut. Direktiivissä tarkoitetut henkilöt ja heidän mukanaan tulevat perheenjäsenet olisivat oikeutettuja kunnallisiin terveyspalveluihin, vaikka henkilöt eivät muuttaisi vakinaisesti Suomeen eikä heillä olisi kotikuntaa Suomessa.

Kirjelmän mukaan kansallista lainsäädäntöä olisi täydennettävä siten, että kunnalla olisi velvollisuus antaa palvelut kunnallisverovaroin subventoiduin asiakasmaksuin myös henkilöille, joiden maassa oleskelu ei ole vakinaista. Kirjelmässä on todettu, ettei sosiaaliturvan kustannusvaikutuksia voida luotettavasti laskea, mutta esitetään arvio, että direktiivi aiheuttaisi vuositasolla noin 4 miljoonan euron lisäyksen sosiaaliturvan kustannuksiin. Sen sijaan kirjelmässä ei ole arvioitu, mikä osuus kustannuksista aiheutuisi kunnallisista terveyspalveluista.

Valiokunta katsoo, että mikäli direktiivi tulee edellyttämään vailla kotikuntaa oleville kunnallisten terveyspalvelujen saantia maahantulosta lähtien, kansalliseen lainsäädäntöön on luotava järjestelmä, jolla kunnille korvataan näiden henkilöiden terveydenhoidon kustannukset valtion varoista.

Valiokunnan kanta

Valiokunta yhtyy siihen valtioneuvoston näkemykseen, että sosiaaliturva-artikla olisi hyväksyttävissä, jos se rajautuu työskentelyn perusteella oleskeluluvan saaneisiin ja heidän mukanaan seuraaviin perheenjäseniin. Tämä tukisi direktiivin tarkoitusta edistää työperäistä maahanmuuttoa ja työntekijöiden yhdenvertaista oikeutta sosiaaliturvaan. Sen sijaan vakinaista Suomessa asumista tulisi olla mahdollista edellyttää silloin, kun oleskelulupa on myönnetty muulla perusteella.

Valiokunta suhtautuu erittäin varauksellisesti direktiiviin, mikäli sen tulkinta johtaa tarpeeseen arvioida uudelleen Suomen lainsäädännössä sosiaaliturvaetuuksien asumisperusteisuutta vastoin kansallisia tavoitteita.