SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 10/2012 vp

StVM 10/2012 vp - K 8/2012 vp

Tarkistettu versio 2.0

Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen toimintakertomus 2011

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 11 päivänä syyskuuta 2012 lähettänyt sosiaali- ja terveysvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen toimintakertomuksen 2011 (K 8/2012 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

puheenjohtaja Pentti Kettunen ja sihteeri Reijo Hyvönen, Kansaneläkelaitoksen valtuutetut

hallituksen puheenjohtaja Anneli Taina ja sihteeri Juhani Rantamäki, Kansaneläkelaitoksen hallitus

pääjohtaja  Liisa Hyssälä ja johtaja Helena Pesola, Kansaneläkelaitos

neuvotteleva virkamies  Susanna Grimm-Vikman ja neuvotteleva virkamies Virpi Korhonen, sosiaali- ja terveysministeriö

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen toimintakertomuksessa annetaan selkeä yleiskuva valtuutettujen toiminnasta ja Kelan hoitaman sosiaaliturvan menojen kehityksestä kertomusvuonna. Valtuutetut saavat säännöllisesti tietoa muun muassa etuusjärjestelmien rahoitukseen ja Kansaneläkelaitoksen toiminnan tehokkuuteen ja kustannustietoisuuteen liittyvistä seikoista. Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena, että näihin kiinnitetään kasvavassa määrin huomiota myös valtuutettujen kertomuksessa. Valiokunta katsoo myös, että kertomusmenettelyä on edelleen kehitettävä ottaen huomioon kertomuksen merkitys valtuutettujen ja eduskunnan valvontatehtävän toteuttamisessa.

Sähköisen asioinnin määrä on kasvanut edellisvuodesta noin neljänneksellä ja toimistoasiointien määrä on selvästi vähentynyt. Erityisesti Kelan toimistoissa asioineet ovat olleet saamaansa palveluun tyytyväisiä. Kertomuksen mukaan asiakaslähtöisyyttä pyritään jatkossakin kehittämään selkeyttämällä päätöksiä ja kirjeitä sekä nopeuttamalla ratkaisutoimintaa. Päätösten selkeyden ja ymmärrettävyyden jatkuva kehittäminen on olennaista muun muassa sen vuoksi, että siten voidaan vähentää sekä asiointitarvetta että muutoksenhakujen määrää. Lähes 15 miljoonan vuosittaisen etuusratkaisun oikeellisuus ja selkeys vaikuttavat merkittävästi Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan tehtävien valitusten määrään.

Valiokunta toteaa, että palvelujen kehittämisessä tulee kiinnittää huomiota myös palveluverkon riittävyyteen ja siihen, ettei sähköisillä palveluilla edelleenkään saavuteta kaikkia kansalaisia. Matkakustannusten korvauksen osalta on tarpeen huolellisesti seurata ja arvioida taksimatkojen suorakorvaushankkeen toimivuutta asiakkaiden kannalta.

Kertomuksessa käydään läpi myös sähköisen reseptin käytön laajentumisen ja Kansallisen terveysarkiston (KanTa) tietojärjestelmien kehittämisen tilanne. Valiokunta katsoo, että valtuutettujen on seurattava näiden hankkeiden etenemistä ja sitä, että Kansaneläkelaitos huolehtii osaltaan näihin liittyvien tehtävien toimeenpanosta säädetyssä aikataulussa.

Valiokunta pitää tärkeänä, että Kansaneläkelaitoksessa on käynnistetty selvitystyö syistä, jotka ovat johtaneet työkyvyttömyyshakemusten hylkäävien päätösten osuuden kasvamiseen jo noin 30 prosenttiin.

Kertomuksen liitteenä on tiivistetyssä muodossa esitelty Kansaneläkelaitoksen tutkimustyön keskeisiä tuloksia ja havaintoja kertomusvuodelta. Valiokunta korostaa sektoritutkimuslaitosten yhteistyön ja koordinaation tärkeyttä ja tutkimusten nykyistä parempaa hyödyntämistä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa eduskunnan hyväksyttäväksi kannanoton,

että eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.

Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 2012

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Juha Rehula /kesk
  • vpj. Anneli Kiljunen /sd
  • jäs. Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
  • Sanni Grahn-Laasonen /kok
  • Arja Juvonen /ps
  • Merja Kuusisto /sd
  • Sanna Lauslahti /kok
  • Lasse Männistö /kok
  • Hanna Tainio /sd
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • vjäs. Ari Jalonen /ps

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Harri  Sintonen