TALOUSARVIOALOITE 1011/2001
vp
TAA 1011/2001
vp - Jussi Ranta /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtatien
6 rakentamiseen välillä Lappeenranta—Imatra
Eduskunnalle
Lappeenranta, Joutseno ja Imatra muodostavat taajamavyöhykkeeltään
yhtenäisen talousalueen. Alue pyrkii lisäämään
yhteistoimintaansa ja muodostamaan Etelä-Karjalan keskusseudun,
joka kehittyisi voimakkaaksi Kaakkois-Suomen keskusalueeksi.
Olemassa olevan yhtenäisen talous- ja työmarkkina-alueen
vuoksi liikenne valtatiellä 6 Lappeenrannan ja Imatran
välillä on kasvanut nopeasti. Liikennemäärät
tulevat edelleen lisääntymään,
ja alueen metsäteollisuusinvestoinnit merkitsevät
raskaan liikenteen huomattavaa lisäystä valtatielle.
Kyseiselle tieosuudelle on suunniteltu nelikaistainen tie,
mutta koko tiehankkeeseen ei heti pystyttäne ottamaan määrärahaa,
koska kyse on yli puolen miljardin markan kokonaishankkeesta. Tämän
vuoksi olisi jatkettava vaiheittain rakentamista, mikä helpottaisi
tilannetta ruuhkautuvalla tiellä. Seuraavana kohteena tulisi
toteuttaa nelikaistainen tieosuus Lappeenrannan ja Joutsenon välillä,
josta suunnitelmat valmistunevat kuluvan talvikauden aikana.
Hanke soveltuu hyvin Euroopan unionin rakennerahaston tuella
rahoitettavaksi kohteeksi, mikä puolestaan edellyttää kansallisen
rahoitusosuuden osoittamista valtion talousarviossa.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 31.24.79 lisäyksenä 5 000 000
euroa kansallisena rahoitusosuutena Joutsenon länsipuolella
olevan Lappeenranta—Imatra-tieosuuden rakentamiseen valtatiellä 6.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001