TALOUSARVIOALOITE 1022/2001
vp
TAA 1022/2001
vp - Aulis Ranta-Muotio /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen poliisin
toimintamenoihin
Eduskunnalle
Poliisin henkilöstö- ja taloudelliset
resurssit ovat liian vähäiset kasvaneeseen työmäärään
sekä kansalaisten odotuksiin nähden. Kansainvälisen vertailun
mukaan poliisien määrä asukasta kohden
onkin Suomessa yksi Euroopan alhaisimpia. Täyttämättä on
tällä hetkellä 500—600 poliisin virkaa.
Määräraha- ja resurssipulasta on
seurannut se, että useissa kihlakunnissa päivystysvalmiuden ylläpito
on heikentynyt, poliisin virka-avun saanti viivästynyt
ja rikostutkinnan taso vaarantunut. Toisaalta myös Helsingin
seutu on korkeiden elinkustannusten vuoksi kärsinyt vaikeuksista saada
poliiseja. Turvallisuuden kansalaisten perusoikeutena tulisi kuitenkin
toteutua mahdollisimman samantasoisena koko maassa. Poliisi tarvitsee
lisäresursseja myös huumeiden vastaiseen taisteluun,
jossa poliisin pitäisi kyetä yhä enenevässä määrin
sekä ennalta ehkäisevään työhön että rikosten
selvittämiseen.
Poliisin toiminnan rahoitus pitääkin saattaa sellaiselle
tasolle, että poliisi kykenee pitkäjänteisesti
kehittämään toimintaansa sille annettujen
vaatimusten mukaisesti. Poliisin toiminnan rahoitusta tuleekin
lisätä jo nyt niin, että vähitellen
saadaan koulutuspaikkojen lisäämisen kautta täytettyä 500
uutta poliisin vakanssia vuoteen 2010 mennessä. Tällaisen
linjauksen on esittänyt myös maaherra Heikki Kosken
johtama poliisitoiminnan arviointityöryhmä tämän
vuoden alussa.
Talousarviossa esitetty noin 15 miljoonan euron lisäys
ei ole riittävä, koska tästä summasta kuluu
merkittävä osa mm. virka- ja työehtosopimusten
mukaisiin palkankorotuksiin ja muihin kohonneisiin toimintakuluihin.
Poliisin toimintamäärärahoja onkin korotettava
hallituksen esityksestä 10 000 000 eurolla,
jotta poliisin kokonaisvoimavaroja voitaisiin lisätä em.
arviointityöryhmän esityksen mukaisesti.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 26.75.21 lisäyksenä 10 000 000
euroa poliisin toimintamenoihin.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Aulis Ranta-Muotio /kesk
- Tero Mölsä /kesk
- Lauri Oinonen /kesk
- Tuija Nurmi /kok