TALOUSARVIOALOITE 1026/2002 vp

TAA 1026/2002 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Haapamäen vanhan yhteiskoulutalon kunnostamiseen Keuruulla

Eduskunnalle

Keuruun kaupungissa on Haapamäen taajamassa 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen vaihteessa valmistunut hirsinen vanha yhteiskoulun koulurakennus. Rakennuksen rakennutti yhteiskoulu koulutiloikseen, ja se oli eräs ensimmäisiä maaseudun suomenkielisiä oppikouluja Suomessa. Koska Haapamäen risteysasemayhdyskunnasta puuttui kirkko aina vuoteen 1953 asti, palveli koulun juhlasali myös kirkkotilana, jossa pidettiin säännöllisesti jumalanpalveluksia sekä toimitettiin myös hautaan siunaamisia ja avioliittoon vihkimisiä. Samalla koulun tilat olivat keskeisiä vapaaehtoisen maanpuolustustyön ja kaiken muun harrastustoiminnan kannalta Haapamäellä.

Haapamäen yhteiskoulun oppilaat tulivat vuosikymmenien ajan varsin laajalta alueelta ja koulu tunnettiin perinteistään. Valtion oppikouluksi, Haapamäen yhteislyseoksi, koulu tuli 1950-luvulla. Koulutoiminta kiinteistössä päättyi uuden koulukiinteistön valmistuessa vuonna 1966. Peruskoulun tultua entinen yhteiskoulu-yhteislyseokiinteistö siirtyi Keuruun kaupungin omistukseen. Tällä hetkellä vapaaehtoistoimintana Haapamäen yhteiskoulun perinneyhdistys on pääosin talkootyönä kunnostanut kulttuurihistoriallisesti arvokasta ja perusrakenteiltaan hyväkuntoista Keuruun kaupungin omistamaa rakennusta. Täten kesäaikaan koulurakennuksessa on voitu viettää juhlia, pitää taidenäyttelyitä sekä tarjota tiloja mm. partiotyölle ja musiikkiharrastukselle. Samoin on virinnyt idea rakennuksesta elokuvien tekemisen ja teatteriharrastuksen käyttöön.

Keuruun kaupungilla ei kuitenkaan ole ainakaan tuntuvasti varojen käytön lisäysmahdollisuuksia rakennuksen kunnostamiseen. Ei varsinkaan, jos tavoitteena olisi ympärivuotinen toiminta, vaan rahoitusta olisi välttämättä saatava valtion taholta. Perusteena tälle on mm. se, että rakennus omaa maantieteellisesti laajan kouluhistoriallisen perinteen ja että Haapamäellä on mahdollista ryhtyä tuottamaan kulttuurihistoriallisessa miljöössä elokuvia tähän erikoistuvan Haapamäen lukionkin toimintojen myötä. Rakennusta voi hyvinkin verrata Suolahdessa olevaan perinteiseen Keski-Suomen kansanopistorakennukseen. Haapamäen vanhasta yhteiskoulusta olisi saatavissa vastaavan kaltainen kulttuurihistoriallinen rakennus arvokkaaseen käyttöön, jos valtion raha mahdollistaisi tämän.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  29.90.75 lisäyksenä 200 000 euroa Haapamäen vanhan yhteiskoulutalon kunnostamiseen Keuruun kaupungissa.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Lauri Oinonen /kesk