TALOUSARVIOALOITE 1051/2002
vp
TAA 1051/2002
vp - Kirsi Ojansuu /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen opintotukiajan
pidentämiseen tutkinnon pituutta vastaavaksi ajaksi
Eduskunnalle
Tämä talousarvioaloite on osa vihreän
eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.
Opintotuen taso on nykyisin riittämätön,
ja opintotukea on syytä kehittää eri
tavoin. Suomessa pidetään myös yleisesti
ongelmana yliopisto-opiskelijoiden opintojen venymistä.
Toisaalta opintotukea myönnetään enimmillään
yhden korkeakoulututkinnon suorittamista varten 55 kuukaudeksi,
vaikka muun muassa lääkärin opintojen
suorittaminen kestää 160 opintoviikon sijasta 180
opintoviikkoa. Tämä aiheuttaa sen, että opiskelijat
ovat keskenään eri asemassa opintotuen riittävyyden
suhteen riippuen suoritettavasta tutkinnosta. Opetusministeriön
työryhmä selvitti vuonna 2001 vaihtoehtoja lisätä opintotuen
kannustavuutta. Työryhmä esittää mietinnössään Kannustava
opintuki 18:2002, että järjestelmää tulisi
kehittää nykyiseltä pohjalta siten, että se paremmin
turvaisi päätoimisen opiskelun ajalle paremman
toimeentulon, mahdollisuuden tehokkaaseen opiskeluun ja tutkinnon
suorittamiseen kohtuullisessa ajassa. Työryhmä arvioi,
että opintotukea kehittämällä voidaan
lyhentää tuen käyttöä ja
ennen kaikkea lyhentää tutkintojen suorittamisaikaa.
Työryhmä ehdottaa ensimmäisenä toimenpiteenä opintotukiajan
pidentämistä tutkinnon pituutta vastaavaksi aloilla,
joilla tutkintojen suorittaminen kestää 160 opintoviikon sijasta
180 opintoviikkoa.
Jotta jokaisella opiskelijalla on yhtäläinen mahdollisuus
opiskella tutkintonsa loppuun opintotuen avulla, tulee aloilla,
joilla yliopistotutkinnon laajuus on enemmän kuin 160 opintoviikkoa,
saada opintotukea 55 opintotukikuukauden sijasta 60 kuukaudelle.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 29.70.55 lisäyksenä 1 000 000
euroa opintotukiajan pidentämiseen tutkinnon pituutta vastaavaksi
ajaksi.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Ulla Anttila /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Satu Hassi /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Janina Andersson /vihr