TALOUSARVIOALOITE 1056/2001 vp

TAA 1056/2001 vp - Juha Rehula /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työmarkkinatuen korottamiseen

Eduskunnalle

Vuodesta 1995 lähtien ovat kansalaisten väliset tuloerot kasvaneet rajusti. Yksi merkittävimmistä syistä tähän on pitkäaikaistyöttömyys, jonka takia monet työttömät joutuvat olemaan pitkään työmarkkinatuen varassa. Työmarkkinatukeen oikeutettuja on työnhakijoista noin 150 000. Heistä noin 70 000 oli henkilöitä, jotka olivat tipahtaneet ansiosidonnaiselta peruspäivärahalta työmarkkinatuen varaan.

Tilastokeskuksen tilaston mukaan työttömät olivat ainut ryhmä, jolla tulokehitys oli vuonna 1999 negatiivinen. Vähimmäistyöttömyysturva on selvästi jäänyt jälkeen muiden väestöryhmien ansiokehityksestä. Esitämme 1,18 euron (7 markan) tasokorotusta pienimpiin työttömyyspäivärahoihin, jolloin korotus yhdessä indeksitarkistuksen kanssa on 1,7 euroa (10 markkaa).

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  34.06.52 lisäyksenä 55 000 000 euroa työmarkkinatuen budjettiperusteiseen korottamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Juha Rehula /kesk
  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Hannu Aho /kesk
  • Niilo Keränen /kesk
  • Jaana Ylä-Mononen /kesk