TALOUSARVIOALOITE 1060/2002 vp

TAA 1060/2002 vp - Mauri Pekkarinen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perustienpitoon

Eduskunnalle

Perustienpitoon budjetissa esitetyillä varoilla ei pystytä kohentamaan tieverkkoa. Alempi tieverkosto rappeutuu edelleen, vaikka sillä on keskeinen merkitys haja-asutusalueiden asumisen ja yrittämisen edellytyksiin. Koulukuljetukset sekä maa- ja metsätalouden raaka-aine- ja tuotekuljetukset tapahtuvat pääosin juuri alemmalla tieverkolla.

Momentin määrärahaa saa käyttää myös EU:n aluekehitysrahastosta rahoitettavia tavoiteohjelmia toteuttavien hankkeiden kansallisten rahoitusosuuksien maksamiseen valtion osalta sekä pilottihankkeita ja yhteisöaloitteita toteuttavien hankkeiden kansallisten osuuksien maksamiseen. Määrärahasta on varattu 6 100 000 euroa näiden hankkeiden kansallista rahoitusosuutta varten.

Tiestön peruskorjauksista tinkiminen johtaa teiden rakenteiden heikkenemiseen ja kalliisiin peruskorjaustoimenpiteisiin myöhemmin. Menestyäkseen kansainvälisessä kilpailussa ja kyetäkseen tarjoamaan työpaikkoja elinkeinoelämällä on lupa odottaa liikenneinfrastruktuurin pitämistä kehittyvien tarpeiden tasolla.

Alempiasteisen tieverkoston ylläpito valtion varoin on yhteiskunnan kannalta edullisin ja tarkoituksenmukaisin tapa. Tielaitoksen toimien loppuessa tieverkoston ylläpito ja hoito hajautuvat ja tiestön rappeutuminen alkaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 15 000 000 euroa perustienpitoon.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Juha Korkeaoja /kesk
  • Hannu Aho /kesk
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Maria Kaisa Aula /kesk
  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
  • Anneli Jäätteenmäki /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Tanja Karpela /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Niilo Keränen /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Timo E. Korva /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Seppo Lahtela /kesk
  • Markku Laukkanen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Johannes Leppänen /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Eero Lämsä /kesk
  • Hannes Manninen /kesk
  • Kari Myllyniemi /kesk
  • Tero Mölsä /kesk
  • Petri Neittaanmäki /kesk
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Osmo Puhakka /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Mirja Ryynänen /kesk
  • Pauli Saapunki /kesk
  • Mauri Salo /kesk
  • Hannu Takkula /kesk
  • Matti Vanhanen /kesk
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Matti Väistö /kesk
  • Jaana Ylä-Mononen /kesk