TALOUSARVIOALOITE 1061/2002 vp

TAA 1061/2002 vp - Mauri Pekkarinen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yksityisteiden kunnossapitoon ja parantamiseen

Eduskunnalle

Liikenteen infrastruktuurin rahoituksessa säästäminen on ollut tyypillistä Lipposen hallitusten liikennepolitiikkaa. Liikenneverkkojen rappeutuminen onkin edennyt viime vuosina ja aiheuttanut logistisia ongelmia, joiden korjaaminen myöhemmin tulee kalliiksi. Liikenneinfrastruktuuria selvitellyt ministeri Auran johtama työryhmä jo esitti, että liikenneväylien rahoitusta olisi nostettava noin sadalla miljoonalla eurolla vuositasolla.

Vuoden 2003 budjettiesityksessä osoitetaan yksityisteiden kunnossapitoon ja parantamiseen 11 100 000 euroa. Valtionapuun oikeutettuja teitä on noin 60 000 kilometriä. Avustettavia kohteita on vuosittain runsaat 600, ja keskimääräinen avustus on määrältään 13 250 euroa. Tuen osuus voi olla enimmillään 75 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista.

Yksityisteiden varsilla asuu noin 700 000 henkilöä, ja kaikkiaan yksityisteillä on noin miljoona käyttäjää. Puutavarankuljetuksista kuormataan 70 prosenttia yksityisteiden varsilla.

Useiden vuosien aikana tapahtunut määrärahojen leikkaus on johtanut teiden rappeutumiseen. Teiden kunnon palauttaminen vaatii budjettiin selkeästi hallituksen esittämää enemmän varoja, muuten teiden kunnon säilymistä ja liikenteen ympärivuotista sujumista ei voida turvata.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.25.50 lisäyksenä 5 000 000 euroa yksityisteiden kunnossapitoon ja parantamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Juha Korkeaoja /kesk
  • Hannu Aho /kesk
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Maria Kaisa Aula /kesk
  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
  • Anneli Jäätteenmäki /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Tanja Karpela /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Niilo Keränen /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Timo E. Korva /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Seppo Lahtela /kesk
  • Markku Laukkanen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Johannes Leppänen /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Eero Lämsä /kesk
  • Hannes Manninen /kesk
  • Kari Myllyniemi /kesk
  • Tero Mölsä /kesk
  • Petri Neittaanmäki /kesk
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Osmo Puhakka /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Mirja Ryynänen /kesk
  • Pauli Saapunki /kesk
  • Mauri Salo /kesk
  • Hannu Takkula /kesk
  • Matti Vanhanen /kesk
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Matti Väistö /kesk
  • Jaana Ylä-Mononen /kesk