TALOUSARVIOALOITE  1068/2005 vp

TAA 1068/2005 vp - Astrid Thors /r 

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen ammatinopettajien koulutukseen

Eduskunnalle

Eri selvitykset, mm. "Yrke 2015", ovat osoittaneet ammatinopettajien tarpeen kasvavan. Jo nykyisellään muodollista pätevyyttä vailla olevien ammatinopettajien osuus on tietyillä tahoilla suuri, ja suurten ikäluokkien siirtyessä joidenkin vuosien kuluttua eläkkeelle muodollisesti epäpätevien opettajien osuus kasvaa vieläkin suuremmaksi, jollei ammatinopettajien koulutusta voida tehdä houkuttelevammaksi.

Ammatinopettajalta vaaditaan nykyisin ammattikorkeakoulututkinnon (tai alan korkeimman tutkinnon, jollei ammattikorkeakoulututkintoa ole tietyllä alalla) lisäksi 60 opintopistettä kasvatustieteitä ja myös kolmen vuoden työkokemus ennen kuin auskultointi voidaan aloittaa. Opintojen keskeytys pitkäksi ajaksi työkokemuksen hankkimista varten on varmasti merkittävänä syynä siihen, että niin harvat, joilla on ammattikorkeakoulututkinto, lähtevät kouluttautumaan edelleen ammatinopettajiksi. Vaikka ns. DAKO-projekti tarjoaa enemmän joustoa valintajärjestelmään, saattaa olla aiheellista pehmentää järjestelmää pysyvästi siten, että ammattikorkeakoulussa opiskelevat voivat aloittaa kasvatustieteiden opinnot kolmantena tai neljäntenä opintovuonna niin halutessaan. Auskultointi voitaisiin sitten aloittaa välittömästi tämän jälkeen ja ammattikorkeakoulututkinnon luonnollisena jatkona. Lopullinen ammatinopettajan kelpoisuustodistus annetaan kahden vuoden työharjoittelun jälkeen. Tällainen järjestelmä voisi tavoittaa kiinnostuneet, tulevat ammatinopettajat opintojen loppuvaiheessa ja olla siten osaltaan lisäämässä muodollisesti pätevien ammatinopettajien osuutta.

Ammatinopettajiksi opiskelevien koulutuskiintiö Åbo Akademin kasvatustieteellisessä tiedekunnassa on nykyisin 16—20 opiskelijaa vuodessa. Vastaavaa kiintiöintiä ei ole aineenopettajakoulutukseen valittavilla. Kiintiön purkaminen voisi osaltaan lisätä ammatinopettajiksi opiskelevien kasvatustieteellisen tiedekunnan läpäisyä, jos opiskelijat voisivat aloittaa auskultoinnin heille parhaiten sopivana ajankohtana.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  29.10.21 lisäyksenä 500 000 euroa ammatinopettajien koulutukseen Åbo Akademin kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Astrid Thors /r