TALOUSARVIOALOITE 1120/2001
vp
TAA 1120/2001
vp - Anni Sinnemäki /vihr
Tarkistettu versio 2.0
Metsähallituksen tulos- ja tuloutustavoitteen vähentäminen
Eduskunnalle
Metsähallituksen tulos- ja tuloutustavoitetta
on vuodelle 2002 esitetty nostettavaksi 20 miljoonalla markalla.
Tuloutustavoitteen nostoa on perusteltu puolustusministeriön
maiden siirtymisellä Metsähallitukselle ja budjettiteknisillä muutoksilla.
Tavoite on ollut jatkuvassa nousussa, vaikka sen suuruutta on kritisoitu
jo vuosia. Tulos- ja tuloutustavoitteen taso vaikuttaa suoraan valtion
maiden avohakkuumääriin ja samalla metsäluonnon
tilaan ja metsien käyttöön liittyviin
ristiriitoihin. Suojelukiistojen ohella ristiriitoja on aiheutunut
myös matkailuelinkeinon ja porotalouden kanssa.
Metsätalous on edelleen suurin yksittäinen uhanalaisuuden
aiheuttaja Suomessa ja metsäiset elinympäristöt
tärkein uhanalaisten lajien elinympäristö.
Metsäisissä elinympäristöissä (metsät,
rämeet, korvet, hakamaat) elää 646 uhanalaista
ja 455 silmälläpidettävää lajia,
mikä on 43 % molempien uhanalaisuusryhmien
lajeista. Metsämaasta on suojeltu koko Suomessa 3,6 % (MMM-YM
1999: Metsien suojelupinta-alat, Suojelupinta-alaprojektin raportti,
Suomen Ympäristö 300). Kitumaat mukaan lukien
määrä on 6,6 %. Etelä-Suomen
ja Pohjanmaan alueilla vain 1,1 % metsistä on
lakisääteisesti suojeltu, ja suojelutilanteen
riittämättömyys on tieteellisesti todistettu
tosiasia.
Ekologisen tutkimustiedon mukaan esimerkiksi vanhoja metsiä on
jo nyt liian vähän (arviolta 4—5 % metsistä),
jotta merkittävältä lajistokadolta voitaisiin
välttyä. Vanhan metsän elinympäristöjen
pinta-ala vähenee koko ajan. Metsähallituksen
hallinnassa on suurin osa Suomen arvokkaista vanhoista metsistä.
Näiden metsien merkitys on ohittamattoman suuri sekä uhanalaisen
lajiston että maisemallisten ja kulttuurillisten arvojen
takia.
Metsien suojelussa ajankohtaisimmat haasteet koskevat Etelä-Suomen
metsien suojelua. Valtioneuvosto asetti 14.12.2000 Etelä-Suomen
metsien suojelutoimikunnan laatimaan ehdotusta Etelä-Suomen,
Oulun läänin länsiosan ja Lapin läänin
lounaisosan metsien suojelun tavoite-, rahoitus- ja toimintaohjelmaksi.
Toimikunnan tehtävänä on esittää alueen
metsien suojelulle määrälliset tavoitteet
ja aikataulu sekä selvittää tarvittavat
suojelukeinot ja niiden vaatima rahoitus. Toimikunnalle annettiin
työskentelyaikaa kesäkuun 2002 loppuun saakka.
Etelä-Suomen metsien suojelutoimikunnan työ perustuu
Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve
-työryhmän kartoitukselle (Essu), joka luovutettiin
ympäristöministeriölle syksyllä 2000.
Essu toi esiin tarpeen tehostaa Etelä-Suomen metsien suojelua
ja kasvattaa suojelualueita niin lyhyellä kuin pitkälläkin
aikavälillä.
Ottaen huomioon Essun työn tulokset ja Etelä-Suomen
metsien suojelutoimikunnan työn keskeneräisyys
ei ole hyväksyttävää, että valtion mailla
sijaitsevia arvokkaita metsäalueita tässä tilanteessa
hakataan voimakkaasti. Valtion laitoksen olisikin voitava joustaa
siten, ettei se toiminnallaan kohtuuttomasti heikennä luonnon monimuotoisuutta
ja lajistomme tulevaisuutta vaan että sen avulla voidaan
osaltaan turvata laajalti tunnustettua Etelä-Suomen metsien
välitöntä suojelutarvetta.
Edellä esitettyjen perusteiden vuoksi Metsähallituksen
tulos- ja tuloutustavoitetta on laskettava huomattavasti nykyisestä tasosta.
Tulostavoitteen laskeminen 58 200 000 euroon ja
tuloutustavoitteen laskeminen 41 100 000 euroon
ovat tarpeellisia toimenpiteitä metsäluontomme
monimuotoisuuden turvaamiseksi.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2002
talousarvioon luvun 30.33 perusteluosaan maininnan,
että Metsähallituksen tulostavoite on 58 200 000
euroa ja tuloutustavoite on 41 100 000 euroa.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001