TALOUSARVIOALOITE 1147/2002 vp

TAA 1147/2002 vp - Antti Rantakangas /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Siikalatvan siirtoviemäreiden ja yhteispuhdistamon rakentamiseen

Eduskunnalle

Valtakunnallisesti korostetaan seutukuntayhteistyön lisäämistä ja kuntien välisen tiiviimmän palvelutuotannon kehittämistä. Siikalatvan viiden kunnan (Kestilä, Piippola, Pulkkila, Pyhäntä ja Rantsila) alueelle suunnitellaan Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen ja alueen kuntien yhteishankkeena jätevesien yhteispuhdistamoa ja tarvittavaa siirtoviemäriverkostoa. Hankkeella varaudutaan vastaamaan uuden vesihuoltolain ja tulevien asetusten tavoitteisiin. Yhteishanke säästää käyttökustannuksia, mutta on investointivaiheessa kalliimpi ilman ulkopuolista valtionavustusta. Toteutuessaan hanke tukisi elinkeinoelämän kehittämistä ja asumista myös haja-asutusalueilla. Hanke on perusteltavissa myös siksi, että jokaisella nyt toiminnassa olevalla jätevedenpuhdistuslaitoksella on vaikeuksia täyttää ympäristölupaehtoja. Ne tarvitsisivat joka tapauksessa tehostamis- ja laajentamisinvestointeja tai saneeraustoimia lähivuosina. Kokonaiskustannuksiltaan 5 miljoonan euron (30 Mmk) hanke olisi työllisyysmielessäkin perusteltu.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  30.51.77 lisäyksenä 1 000 000 euroa Siikalatvan siirtoviemäreiden ja yhteispuhdistamon rakentamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Antti Rantakangas /kesk