TALOUSARVIOALOITE 1177/2005 vp

TAA 1177/2005 vp - Lasse Virén /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen vesihuolto- ja vesistötöihin Uudellamaalla

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteekseen hyväksymä aloite.

Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella vesihuollon keskeisimpiä kysymyksiä ovat vedenhankinnan varmuuden parantaminen sekä laajan haja-asutuksen vesihuollon kehitäminen. Alueelle on valmistunut vesihuollon alueelliset yleissuunnitelmat, joiden pohjalta on laadittu kehittämisohjelma hankkeiden toteuttamiseksi. Suurimmat kuntien väliset yhteishankkeet edellyttävät valtion osallistumista hankkeiden toteuttamiseen, mutta käytettävissä olleet määrärahat ovat tarpeeseen nähden olleet riittämättömiä.

Kiireellisin hanke on Hanko—Tammisaari-yhdysvesijohdon ja siirtoviemärin rakentaminen, mikä parantaisi vedenhankinnan varmuutta molempien kaupunkien alueella. Hangon kaupungin vedenhankinnan ongelmana ovat olleet pitkään erilaiset maaperän ja pohjaveden likaantumiset. Vuosien 2003—2004 kuivuus pahensi entisestään tilannetta, ja kaupunki oli vähällä joutua veden säännöstelyyn. Lisäksi hanke palvelisi laajaa haja-asutusaluetta erityisesti Tammisaaren kaupungin alueella.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  30.50.77 lisäyksenä 300 000 euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää Hanko—Tammisaari-yhdysvesijohdon ja siirtoviemärin rakentamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Lasse Virén /kok 
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Klaus Hellberg /sd
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Matti Saarinen /sd
  • Christina Gestrin /r
  • Seppo Särkiniemi /kesk
  • Eva Biaudet /r
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Kari Uotila /vas
  • Ulla Anttila /vihr
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Timo Soini /ps
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Risto Kuisma /sd
  • Outi Ojala /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Susanna Rahkonen /sd