TALOUSARVIOALOITE 1197/2001 vp

TAA 1197/2001 vp - Irja Tulonen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yliopistojen opettajankoulutuksen lisäämiseen

Eduskunnalle

Suomea uhkaa vakava opettajapula. Opettajamme eläköityvät kiihtyvällä tahdilla. Opetushenkilöstön osuus niin työkyvyttömyyseläkkeen kuin yksilöllisen varhaiseläkkeenkin saajista on noussut 1990-luvun aikana. Myös osa-aikaeläkkeelle siirtyminen on yleistä. Vuoteen 2010 mennessä lähes 40 prosenttia nykyisistä opettajistamme siirtyy eläkkeelle. Lähivuosina tarvitsemme tuhansia uusia luokan- ja aineenopettajia. Kouluissamme työskentelee jo nyt noin neljä ja puoli tuhatta epäpätevää opettajaa. Huolestuttavaa on, että lasten oppimisongelmien ja käytöshäiriöiden lisääntyessä on erityisopettajistamme lähes 30 % epäpäteviä tehtäväänsä. Opetusministeriössä on laadittu suunnitelma täydennyskouluttaa epäpäteviä opettajia erityistoimenpitein.

Yliopistojen opettajankoulutus tarvitsee lisäresursseja, jotta aloituspaikkojen määrää luokan- ja aineenopettajakoulutuksessa voidaan nostaa. Opettajankoulutus on jäänyt yliopistojen sisäisessä rahanjaossa vähemmälle kuin tarve olisi vaatinut. Sivistysvaliokunta kiinnitti tähän erityistä huomiota käsitellessään lausuntoa opetusministeriölle opettajankoulutuksen kehittämisestä. Ensi vuonna olisi tärkeää lisätä aloituspaikkoja enemmän kuin talousarviossa esitetään.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.10.21 lisäyksenä 3 500 000 euroa aineen-, erityis- ja luokanopettajakoulutuksen koulutuspaikkojen lisäämiseen ja opettajankoulutuslaitosten resurssien lisäämiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Irja Tulonen /kok
  • Marja-Liisa Tykkyläinen /sd
  • Raija Vahasalo /kok
  • Pirjo-Riitta Antvuori /kok
  • Hanna Markkula-Kivisilta /kok
  • Margareta Pietikäinen /r