TALOUSARVIOALOITE 1199/2002
vp
TAA 1199/2002
vp - Ola Rosendahl /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Määrärahan osoittaminen paikallisen
tieverkoston kunnossapitoon ja kevyen liikenteen väylien
rakentamiseen
Eduskunnalle
Yleisistä teistä annetun lain 11 §:n
mukaan valtio on tiepitäjänä velvollinen
pitämään tiet tyydyttävässä kunnossa.
Paikallinen tieverkko käsittää valtakunnan
tieverkkoa kolme kertaa pidemmän matkan, ja ainakin miljoona
ihmistä käyttää paikallisteitä päivittäin.
Paikallistiet ovat nopeasti rapistumassa varojen puutteessa.
Käytettävissä olevat varat menevät
teiden pitämiseen kulkukelpoisina talvisaikaan siten, että monin
paikoin on jouduttu tinkimään tai kokonaan luopumaan
perustienpidosta. Routavauriot vaikeuttavat talven aikana liikennettä puukuljetuksiin
käytettävillä teillä. Kesäisin
teiden kulutusta lisää loma-asutuksesta aiheutuva
yhä suurempi liikenne.
Paikallisen tieverkon kunto on perustavaa laatua oleva seikka
haja-asutusalueiden infrastruktuurille.
Paikallistie on asutuksen ja yritystoiminnan edellytyksenä,
joka on edellytyksenä maaseudun elävänä pitämiselle.
Tiepidon laiminlyönti vaikeuttaa kaikkien arkipäivää ja
johtaa onnettomuusriskeihin, joista aiheutuu seurauksia niin liikenteessä liikkuville
kuin tiepitäjillekin.
Samanaikaisesti tarvitaan panostuksen lisäämistä kevyen
liikenteen väyliin paikallisyhteisöjen läpi
kulkevilla vilkkaasti liikennöidyillä liikenneväylillä.
Muun muassa seuraavat tiehankkeet Itä- ja Länsi-Uudellamaalla
ovat kiireellisten toimenpiteiden tarpeessa:
- maantie 155, Porvoon itäinen ohitustie (Saaristotie)
- maantie 176, Loviisa—Lapinjärvi
- maantie 148, Öljytie
- maantie 1605, Porvoo—Myrskylä
- maantie 111, Karjaan ohitustie
- maantie 1791, Ruotsinkylä—Lindkoski—Lapinjärvi
- paikallistie 11945, Marinkyläntie
- paikallistie 11893, Kreiviläntie
- paikallistie 11933—11911, Lapinjärvi—Lindkoski—Heikinkylä—Paavalinkylä
- paikallistie 11889, Sävträskin silta
671 (silta kunnostettava)
- paikallistie 11877, Sarvilahdentie
- paikallistie 11951, Ruotsinkylä—Teutjärvi
- paikallistie 11877, Isnäs—Sarvisalo
- paikallistie 11029, Trollshovdantie
- paikallistie 11023, Nitlaxintie
- paikallistie 11025, Ingvallsbyntie
- paikallistie 1050, Vanha Rantatie
- paikallistie 11049, Söderbyntie
- paikallistie 1103, Törvesbrontie
- paikallistie 11043, Jomalvikintie
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2003
talousarvioon momentin 31.24.21 perusteluihin
maininnan tarpeesta käyttää erityisesti
varoja paikallisen tieverkon ylläpitoon ja kevyen liikenteen
väylien rakentamiseen.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Ola Rosendahl /r
- Christina Gestrin /r